Aren't we really only kids?: X uskoo häneen, mutta toinen uskoo itseensä

Kuka meillä leikkii, kuka meitä kiusaa? Ketkä päättää seuraavista liikkeistämme, tapahtumista, entä tulevasta? Onko maailman katastrofit meidän syytämme vai jonkun, jota emme tiedosta? Aiheuttaako joku tahalteen tälläistä kärsimystä meille? Jos joku kertoisi sinulle, että taivaassa on tosiaan joku ja on nähnyt hänet... uskoisitko? Tuskinpa.

Puhutaan, että on olemassa Jumala. Jotkut puhuvat, ettei sellaista mitä ei ole nähnyt voi olla. Kuitenkin, jos näin on, jonkun on täytynyt myös nähdä omin silmin. Heti ala-asteelta aletaan pitämään uskonnon tunteja, lapsille opetetaan asioita saman kaavan mukaan, mitä aiemmille. Jos perheessä sattuu olemaan, ettei vanhemmat kuulu kirkkoon, ei uskontoakaan tarvitse opiskella. Joten heille ei edes yritetä tuputtaa samaa, mitä muille. Jotkut silti alkavat uskomaan. Ja mihin? Jumalaanko? Toiset kyllä, mutta toiset eivät usko mihinkään, toiset uskovat sattumaan, toiset vain ihan itseensä. Mutta mihin sinä uskot näitten kaikkien ristiriitojen keskellä? Ohjaako todella meitä joku?

Missä taivas on?

Missä jumala on, kun lauma polkee paikallaan?

Missä kuningas, joka meidät vapauttaa?
Riivaajat ohjaa meitä

Päin suloisimpia esteitä

Joihin ei ollenkaan tee tuskaa jäädä kii
Pimeät tunnit näyttää
Totuuden hetket pidempään
Itsekö me itsemme näin kirottiin?

Uskonnot ovat maissa eri, toiset uskovat eri Jumalaan jopa. Kaikilla ihmisillä tuntuu olevan omat näkemykset siitä, mikä on todellisuus. Kukaan tuskin ikinä tulee selvittämään koko totuutta. Eihän kukaan oikein voi tietää, mitä ihmisiä ennen tapahtui. On vain kirjoja, toteamuksia ja ihmisiä, jotka väittävät omiaan ja puolustelevat omaa näkemystään. Ehkä jokin on oikea, mutta mikä? Elämä tuskin on niin mustavalkoista, kuin saatetaan ajatella.

Ah, dear God, if you really do exist
Please extend your helping hand to this forsaken child
And if my prayer doesn’t reach you
Then teach me what to believe, right now, please

Kuten nukketeaterissa... jos meilläkin on vain näkymättömät siimat raajoissa, ja liikumme niitten ohjauksissa? Omasta mielestämme oman järjen perässä, tai jos tarkemmin ajattelee, niin sydämen. Tosin, voihan järki ja sydänkin olla valtavissa ristiriidoissa. Nukkeateatterin nukkejen tavalla, jotkut ihmiset jumittuvat kuuntelemaan aivan liikaa muita ihmisiä, jolloin tavallaan liikkuu toisen ohjauksessa. Itse en pahemmin innostu siitä ajatuksesta, että tekisi kokoajan niinkuin toinen käskee tai sanoo, tai noudattaisi kaikkea, mitä toinen osaa vain vaatia. Pahinta olisi, kun tuolle käskevälle henkilölle sattuisi jotain, tai tuo lopettaisi ylipäätänsä -käskytettävä voisi joutua pulaan, kun ei osaisikaan enää elää ilman käskyjä ja ohjeita. Se olisi varmasti pelottavaa.

On näitä, jotka uskovat sattumaan, kuinka asiat tapahtuvat vain sattumalta, ilman kenenkään ohjaamista. Tottakai voi tapahtua enemmän, jos astuu itse ulos ovesta ja antautuu suorastaan tapahtumille. Jotenkin itsestäni jopa viisain ajatus, kun ajattelee tarkemmin. Ja olen myös vahvasti sitä mieltä, ettei ketään ihminen saisi kumartaa toiselle joka tahtomalla tahtoo ohjata koko elämäsi niinkuin haluaa. Jokaisen pitäisi kuitenkin pystyä päättämään omassa elämässään edes sen verran, vaikka jokainen apua edes vähän jossain vaiheessa tulee tarvitsemaan.

Mitä mieltä itse olette asiasta? Nauraako joku kokoajan tuolla ylempänä, kuinka taas mokasimmekaa, vaikka homma olisi ollut ihan helppo? Onko itseensä kuitenkin helpompi uskoa, kun tiedostaa ainakin olemassa olonsa? Tai aivan vain kohtaloon? Eihän kohtaloakaan näe, kuten Jumalakaa, mutta silti jotkut pitävät sitä paljon järkevämpänä ja mahdollisempana, kuin Jumalan. Uskovathan jotkut moneenkin asiaan. Mutta yleisesti ajateltuna, itselleni on aivan se ja sama mihin kukin uskoo. Jokaisen oma näkemyshän se vain on -turha siitä on alkaa kiistelemään, tai sen enempään moittimaan. Saatikaan syrjimään.