Alone or not

After everything

That I've done

They don't see

I'm still alone

Mitä vain ikinä tuleekaan, et ole yksin. Miten vain käykää, et ole yksin. Aina on maailmassa joku, joka ymmärtää tuskasi, aina on joku, joka tietää miten tunnet. Kukaan ei ole ikinä yksin, niin sanotaan, niin hoetaan. Mutta kun miettii tarkempaa, enemmän ja pitempää ... kuinka yksin todellisuudessa onkaan.

Just always remember you're never alone

En voi kiistää sitä, ettei maailmassa olisi ihmisiä, jotka kokisivat asiat samalla tavalla. Taikka, jotka eivät tuntisi samallailla. Aina sanotaan, että joku on tehnyt sen aiemmin, ennen sinua .. hm. Tottahan se on, mutta minun mielestä ... kukaan, ei kukaan voi tuntea täysin samallailla jostakin. Kuitenkin siinä sanonnassa, ettet ole koskaan yksin, on jotain perää. Aina laulajien huulilta se sanonta on kuulunut, eikä se ihan perätön olekkaan. Silti.. asia ei ole niin yksinkertainen, eikä mustavalkoinen.

Katso oikealle, katso vasemmalle .. ketä näet? Olet yksin, nytkin. Kun kasvamme, vanhenemme, huomaamme jossain vaiheessa olevamme todella yksin. Ehkemme ole niin sanotusti yksin, mutta kukaan ei ole vieressä kokoajan pitelemästä kädestä kiinni, ettet vain ajaudu väärälle polulle. Jokaisella ihmisellä on todella se oma elämä, oma elämä, jota pitäisi itse osata kolua. Jossa itse pitäisi päättää mitä haluaa. Muut ihmiset ovat vain hidasteita, jos he yrittävät estää. Kuitenkin. Kun synnymme, olemme yksin. Kun kuolemme, olemme yksin. Ihmiset saattavat jäädä suremaan, mutta he toipuvat ja jatkavat ajan kanssa elämäänsä. Sinut unohdetaan, eikä sinua muistella. Rakaa, mutta realistinen totuus. 

Tää ajattelutapa ei vain ole paras mahdollinen ja olen saaattanut todeta sen jo nyt .. pelkään kuolla, mutta pelkään myös elää. Aina joku tulee ja satuttaa, aina joku repii rikki, aina joku valehtelee, aina joku pettää. Ja tää ajattelutapa masentaa, sekä vetää pohjalle. Ehkä on vain parempi ajatella, että ihminen ei ole ikinä yksin, mutta totuudessa niin se vain on, että lopussa ihminen aina on yksin. Ilman ketään, ilman tukea, ilman armoa. Ihmisellä on vain oma itsensä, jonka kanssa voi olla parasystävä, tai pahin vihamies. Itsensä kanssa voi joko olla sujut, taikka riidoissa. Ja jos on riidoissa itsensä kanssa, on vaikea olla sujuissa kenenkään kanssa.

I don't wanna be alone
in this place we all call home
Tired of reaching out in vain
tired of dealing with this hurt
I need something real
something I feel
Because its killing me

Joten; rakastaa itseänne, jotta voitte rakastaa toisia. 

Hyväksykää itsenne, jotta voitta hyväksyä toiset.

Olkaa itsellenne reilu, kiltti ja armollinen.

Älkää rankaisko itseänne muiden ihmisten tyhmyyksistä.

Sillä kun ne käännätte selkänne itsellenne, käännätte selän koko maailmalle. 

Ja .. kun käännätte selän koko maailmalle, maailma kääntää selkänsä sinulle. 

Mitä vain sattuisi, yrittäkää olla itsenne kanssa sujut, koska muuten ette selviä. 

Sillä vain sinä tunnet itsesi paremmin, kuin kukaan, joten myös vain sinä voit satuttaa itseäsi eniten. 

Ja muistakaa, ette ole ikinä yksin.

älä jätä minua yksin kurottamaan muistoihini, taikka tulevaan

don't leave me alone... don't...

On pimeä huone, on poika. On seinät ilman ikkunoita, on seinät täynnä maalauksia. Maalauksista erottuu muistot, hyvät kuin huonotkin. Huonot ovat piirtyneet tummemmalla musteella seinään. Poika on polvilteen, tuo tärisee kylmästä ja kietoo kädet ympärilleen. Kädet ovat heikot, ja vuotavat verta aina lattialle saakka. Kyyneleet eivät vuoda, mutta kun pimeys synkkenee, yksinäisyys tiivistyy, muodostuu viimein kyyneleetkin poskelle. Poika on heikko jo, muttei halua luovuttaa, kun muistelee elämänsä parhaimpia hetkiä. Muistelu kuitenkin tuo pintaan kaiken sen, mikä on myös tuhonnut hänet. Hänen mielensä, ajatuksensa ja jopa elämänilonsa. Kyyneleet ja veri muodostavat lattialle kuvioita, piirtävät viimeistä taidetta pojalta. Lopulta huone täyttyy hiljaisuudesta, mutta jos tarkkaan kuuntelee, hiljaisuus huutaa, se huutaa niin, että korvia särkee. Tyhjyys on se, mikä on tuhonnut tuon pojan pala palalta. Pimeys on se, joka varmistaa, ettei ole toivoa. Ja kun ne yhdistyvät, on poika voimaton ja lyyhistyy lattian pintaa vasten. Jostain kaukaa kuuluu sointuja, rytmiä sydämelle, joka ei halunnut enää jaksaa. Pojan silmät pysyvät auki, mutta ei tunne enää mitään. Sydän jatkaa lyömistä, odottamista, että joku pelastaisi sielun, auttaisi nuruokaisen jaloilleen.

Ja aina siihen saakka, sydän taistelee sielun puolesta, sielun, joka halusi luovuttaa. Ei sairauttaan, ei omasta päätöksestä, vaan surusta, yksinäisyydestä, jonkun muun hallinnassa. Ei tämä sielu ollut syntyessään heikko, se oli voimakas. Mutta hän kahlitsi itsensä omiin kahleisiin, sitoi kädet ja suun. Hän itse ajoi itsensä ansaan, tarkoituksetta. Ja nyt on jäljellä vain sydän, joka pumppaa verta, muistuttaakseen miten hengittää. Sydän toivoo, tietää ja uskoo, että sielullakin on mahdollisuus parantua, kunhan sille annetaan aikaa...

Ooh... so late, I'm sorry. Good night. ♥