Do you really want to see disappointment on their faces just like in 2007

I was there that time. I was there, the first time Gazette came to Europe in 2007. 
It was the first time I saw them, but it was also the worst live I’ve ever did.

Why? Because there was no love during this live. I mean, between fans.

I attended to, like, 20 or 30 lives since and I’ve never, never seen again such violence and hate at any of them but this Gazette’s one in 2007.  And when I think of this, I feel really sad, I mean, deeply. That’s hurt a lot.

Gazette is like a family for us right? And band members also consider us as their family (I think so…). I know that everyone wants the first row, me including ! But does it worth fight like savage for it when Gazemen will see us like wild animals fighting for a peace of meat ?

They’re are coming back this time, because a lot foreign fans ask them to do so. They don’t want to ignore us anymore. So I don’t want them to be disappointed again. It was too painful to see disappointment on Ruki’s face that day. They’re giving us a second chance, so please, let show to Gazette that we love them and we love each others, show them that we are worthing it, or they will never come back again.

I love Gaze fandom, you’re part of my life, we share a lot even if we don’t know each others personally. We have the same love for a band and it’s killing me to think about seeing us fighting on this next world tour.  by. tumblr

Now, we'd like to address to those fans and ask them to think about:
-Do you think it's fair such a war among fans of the same bad?
-Do you think the GazettE will be happy about it?
-What kind of image do you think the world will have about your country?
-What kind of image do you think the GazettE will have of overseas fans?
We think this will be the main reason why the GazettE'll decide not to tour outside Japan anymore. 
Is this really what you want?

Disappoint the GazettE so much shouldn't be the last thing we would like to do? 

Shouldn't we prove them how big our love is and that we are all like a big family? 

Wisely speaking, this is how real wars begin, isn't it? How would you feel if you'll badly hurt one of the fans and they'll need to go to the hospital?? Would you be proud? Could you still go on after that? We'd like to ask you to really think what this tour means to ALL of us and that the most important thing is to behave correctly towards everyone, not only the band.

We would like them to think "Ah, it's really not bad performing overseas!" and that they would like to perform again overseas, not because we ask them but because they want to. by. twitter

Ihmiset on peloissaan, että he näkevät tappelua, taikka muuta epämielyttävää katsottavaa keikalla. Ihmisiä pelottaa, koska he pelkäävät, että gazette jälleen pettyy, kuten viimekin kerralla. Ihmiset puhuvat tästä nyt kokoajan, mutta vain tulevaisuus näyttää, johtaako se mihinkään. 

Kyseinen bändi saa monet käymään kierroksilla. Tunteet ovat kärjistyneet heti siitä hetkestä, kun bändin maailmankiertue ilmoitettiin. On ehditty puida jo monia 'draamoja' aiheesta, kuin aiheesta liittyen keikkaan. Aina joku tokaisee jotain järkevää, seuraava ei olekkaan samaa mieltä ja aihe on jo valmis kinastelulle, johon liittyy enemmän tai vähemmän osaanottajia. Aina ne saadaan puitua, tottakai. On kuitenkin huvittava, sekä mielenkiintoista nähdä, kuinka yksi bändi saa näin vahvan reagtion jokaisessa asiassa. On puitu jonotukset, käyty läpi mikä on parasta. Keikkasääntöjä on jaeltu ihmisten tietoon, vaikka ne on jokaisella keikalla tiedossa. Ja niin edelleen. Mua pelottaa, sekä kauhistuttaa se, jossei ihmiset oikeasti ookkaa muuttunut yhtään sitten 2007 -vaikka jokainen puhuu toista. Mutta se vaa tuppaa aina niin menemään, että netissä sanotaan toista ja kun miehet astelevat lavalle, kaikki unohtuu. 

Monet haukkuvat gazettefandomin paskaksi, jnejne. Mutta .. todellisuudessahan me vain itse teemme siitä paskan. Me itse vaikutamme siihen, onko se paska, vai muuttuuko se paremmaksi. Me itse päätämme siitä, tuleeko keikasta yleisön puolesta hyvä, vaiko huono. Itse näen meidät yhtenä isona perheenä, jonka seassa on muutamia, jotka ovat syystä tai toisesta kinpaantuneet, taikka muuten vain toimivat ajattelemattomasti. Yksi iso perhe, jonka kuuluisi rakastaa toisiaan keskenään. Mutta jokaiseen perheeseen kuuluu myös riidat, tottakai. Siitä huolimatta meijän pitäisi pitää yhtä. Ja nyt syyskuussa, kun miehet saapuvat Suomeen, niin silloin meidän pitäisi pitää enemmän kuin koskaan yhtä. Mistään ei tule mitään, jos nokittelemme toisillemme, ei mistään. 

Ja kyllä, olen sanonnut jo, etten halua edes nähdä yleisöä, sekä, että vihaan jo nyt Suomen yleisöä. Totuus on kuitenkin se, että nää monenmoiset negatiiviset tapamahtuketjut on saanut yleisön nyt jo huonoon valoon. Kuitenkin itse toivon, koska tässä on vielä monta kuukautta aikaa, että jonkinlainen parannus tapahtuu. Mä, eikä kukaan yksin voi päättää siitä, millainen keikasta tulee, mutta jokainen meistä voi vaikuttaa siihen. the Gazette on päättänyt lähteä kiertämään maailmaa, sekä varmasti myös positiivisin mielin, joten, eikö olisi myös pitäisi olla heidän päätöksensä arvoinen? Ei meidän kuulu vihata toisiamme, vaan rakastaa. Toivon todella, että tästä keikasta tulee ikimuistoinen hyvällä tavalla, niin meille, kuin bändillekkin. Toivon, että tämä suuri perhe voi pitää silloin yhtä, kuten perheiden on tapana. thnx. ♥

Joten, tehdäänhän mekin?

tomorrow never dies.

Gaze huuma ei ole vieläkään laskenut, hohooh. ;; 

Täysin täpinöissä vieläkin ja varmaan monet päivät vielä. ;3; 

Kosketan taivasta, on sieltä tippunut sulka

Sulka täynnä toivoa, sulka, hauras

En uskonut tämän ikinä tapahtuvan

Taikka toteutuvan

Niin paljon antanut, niin paljon opettanut

Saanut itkemään, vihaamaan

Nauramaan, iloitsemaan

Koetellut epätoivolla

Mutta myös toivolla

Ja tässä me seistään, unelman edessä

Joka on antanut viimein portin unelmaan

Vain avain puuttuu, mutta olemme niin paljon lähempänä...

Lähempänä, kuin ikinä..

Olemme valmiita

the Gazette to Finland

En ois uskonut tän koskaan tapahtuvan, en ois uskonut, että ikinä saisin kirjoittaa tästä blogiini ja itkeä onnesta. Avasin aamulla twitterin ihan tottuneesti, mutta kyyneleet alkoi heti valua, kun aloin yhdistämään, mitä oli julkaistu. Tajusin puhelimeni täyttyneen sadoista viesteistä ja itkin entisestään, jonka jälkeen alkoi hysteerinen täriseminen. the GazettE tulee Suomeen -en osannut muuta ajatella, enkä vieläkään. En voi uskoa tätä todeksi.

Tätä keikkaa on odotettu niin helvetin kauan. Tää keikka on ollut suuri unelma, sekä pohja kaikelle. Asia, jota ei ikinä uskonut pääsevänsä toteuttamaan. Oon itkenyt jo varmaan kymmeniä kertoja, enkä voi vieläkään käsittää kokoasiaa. Enkä pysty rauhoittumaan, ennenkuin saan ne liput käsiini. En. En vain pysty sanoin kertomaan, kuinka paljon itken, jossen pääsekkää sinne. Teen mitä vaan, että pääsen. Tää bändi on mulle enemmän kuin bändi... kaikilla tavoin. Viimein päivä on tullut, jota on odotettu monet vuodet. Viimein puheet turhasta toivosta voidaan pyyhkeä. Viimein voin katsoa gazetton dvdtä ilman pelkoa, etten näkisi heitä ikinä. 

aoi ‏@official_aoi 1h

本当にごめんね。皆の国に行きたいけど今回はこれが精一杯なんだ。余りにも時間が足りない。船や飛行機がもっと速きゃ良いのにね。

Vaikka samaan aikaa tiedän, että tää keikka oikesti on tosi paljon ja ... kaikkea, mutta tiedän kuitenkin, että syöminen tulee muuttumaan mahdottomaksi, kuten myös nukkuminen ja varmaan jaloilla pysyminenkin. Mua pelottaa, että pyörryn ennen keikkaa, taikka keikalle. Mua... pelottaa ja jännittää lippujen puolesta. Ja yeah... itken varmaan sen koko keikan. Tää on vaa aivan helvetin mahtavaa sergkopdryty !!! ♥ Kiitos Jrocksuomi, kiitos gazette ... ja ... olen pahoillani maiden puolesta, jotka eivät ole osana touria. Koska.. ymmärrän tuskanne. Ymmärrän kipunne... mutta älkää sortako surullanne bändin jäseniä, koska he tekevät varmasti kaikkensa, että jokainen pääsee näkemään heidät. Ei ole heidän syy, jossei he pääse juuri tälläkertaa maahasi... vaikka tiedän... se tuntuu pahalta. Ihan helvetin pahalta. Mutta ... olen niin iloinen juuri nyt... niin ... onnellinen. Enemmän elossa, kuin aikoihin... ; ;

Aoi: So yeah, we won't be able to go on a summer tour in Japan but, though the tour is short, we are still going to make people in different places see our lives. To all overseas fans: I'm sorry we made you wait so long. I'm looking forward meeting you.

with a wonderful family, and wonderful friendsthese were the best days of my life, If I'm rebornlet's meet again...

Everyone needs someone

Kuka sinä olet minulle kertomaan

mitä saisin tehdä ja mitä en

Kahleesi puristaa

Kuka minä olen sinulle vastaamaan

kun oma elämäs on pelkkää harhaa

Kuka sinua käskee? Kuka sinua määrää? Oletko se sinä itse, vai joku muu? Vanhempasi, opettajasi, pomosi, ystäväsi... kuka sinun elämästäsi päättää sinun huomaamatta, tai... jopa sinun myöntymisestä. Kuinka helppo on sitten lähteä tästä kahleesta, pääseekö siitä edes irti -onko meillä kenelläkään omaa vapautta ja päätösvaltaa todellisuudessa, vaikka kaikki sitä maailmalla kuuluttaa. Me ollaan laumaeläimiä, sokeita ja toivottomia yksin. Me ei pärjättäisi yksin. 

Kuinka monesti on tuntunut, kun vanhemmat ilmoittavat -"et lähde mihinkään tänään", että sinut on kahlittu kotiin? Jos vetoat, että haluat lähteä silti, ja vaikka karkaat, saat kuulla loputtoman jorinan -kuinka heidän nuoruudessaan. Entä, kun opettaja vaalii listan tehtäviä, ja aloitat valituksen, ettet jaksa tehdä -opettaja vetoaa, että sinun on pakko tehdä, jos aiot päästä kursseista läpi. Sama on työpaikalla, josset tee töitä, sinut irtisanotaan. Kaiken tämän hulluuden keskellä netti ei ole yhtään unohdettu paikka tämän asian kohdalla, mainoksia tuuppaa joka kulmasta 'osallistu kilpailuun ja olet arvonnassa 100 euron lahjakorttiin' -se ei ole pakottamista, mutta jonkinsortin manipuloimista.. ihminen toisensa jälkeen osallistuu, eikä heistä ehkä yksikään voita. Mutta ei heille kerrota, ei heidän tarvitse tietää. Netissä puhutaan laihuudesta, kuinka se on kaunista ja ihailtavaa. Ylilaihuus on kuitenkin vieroksuttavaa. Samoin pienikin pyöreys. Ja nämä kansallisvaali jorinat... oikeasti. Jaetaan ruokaa lappujen kera, jokaisen kadunkulmassa huutaa joku huomiota himoitseva ihminen ja luvataan melkein kuuta taivaalta. Silti jälleen ihminen toisensa jälkeen siirtyy jonon jatkeeksi, ja sokeutuu kaikille niille sanoille, jotka lupaavat parempaa huomista -miten todella käy, kun on totuuden hetki. Sen voitte arvata jo, kuinka mikään ei muutu, ja ihmiset voivottelevat, kuinka eivät äänestänytkään jotakuta toista parempaa ehdokasta. Tai.. kun ystäväsi ilmoittaa, että joku ihminen on tehnyt sitä ja tätä -uskot sokeasti. Kuinka joku elokuva on hänen mielestään huippumenestys -menet heti katsomaan sen. Tai toisinpäin, kun elokuvan mainostetaan olevan huono -ei sitä mene yksikään katsomaan vahingossakaan. Ystäväsi sanat muuttuvat omissa korvissa viisaimmiksi, etkä enää erota omia mielipiteitäsikään. 

Hm - entä nämä buumit jostain idoleista. Aloitetaan vaikka Robinista -monet kavahtavat tässä vaiheessa, ja naurahdan itse vain vaisusti. Se on suuristeltu asia vailla järkeä, eikä kukaan järkevä ihminen halua edes lähestyä kohdetta. Ne jotka ovat jo ratkenneet kulkeavat massan mukana, kunnes havahtuvat todellisuuteen. Tai sitten... Justin Bieber -itse en henk.kohtaisesti ikinä ole valittanut suureen ääneen, kuinka hänen äänensä kuulostaa tytön ääneltä ja sitä rataa. On hänelläkin faneja, jotka varmasti voisivat jopa kuolla hänen puolestaan. Ainahan on kaksi puolta, mutta hänenkin kohdalla on valitettavan vahva tämä kansa, jotka vihaavat kyseistä artistia. En vain tajua, mitä ihmeen mielihyvää ihmiset saa, kun haukkuvat ja nimittelevät -en voi käsittää, koska joillekkin se on artisti, joka saa heidät jaksamaan. Yrittäkää ymmärtää se. Seuraavaksi voidaan siirtyä Kristen Stewartiin.. hänellä on kanssa suuri liuta vihaavia faneja, ehkä syystä, ehkä ei, mutta jälleen tämä massavirta - 'Hän ei osaa näytellä, hän on ilmeetön. Älkää edes harkitko menevänne katsomaan leffaa, jossa hän näyttelee!', tottakai jokainen myötäilee, ja myöntyy, että on parempi jättää menemättä. En tiedä, ehkä se ei ole hulluutta, mutta me ihmiset roikumme hämmästyttävän paljon toistemme mielipiteissä. 

Vaikka kuinka tässä valitan, päteän ja käännän sanat ristiin -myönnän itsekkin olevani ihmisten kontrollissa, ja heidän varassa. Mun elämä on muuttunut monien ihmisten jälkeen, kuten tiedän, että myös teidänkin elämää on koskettanut moni ihminen -halusitte sitä, tai ette. Oon jo pitemmän aikaa elännyt muita ihmisiä varten, muita ihmisiä odottaen, muita ihmisiä ikävöiden -unohtaen itseni. On ehkä naurettavaa eka valittaa tästä asiasta, mutta toisaalta... totean vain asioita. Ehkä haluaisin, ettei ihmiset riippuisivat niin paljon toisissa, mutta silti ne riippuvat. Mutta henk.kohtaisesti ~ japanilaiset muusikot ovat vaikuttaneet elämää todella paljon, peruuttomasti. Olen saanut ystäviä, olen saanut mahtavia kokemuksia/muistoja, ja mikä tärkeintä.. olen saanut elämänopetusta. Sen myötä näkemys elämään, ihmisiin ja kaikkeen on muuttunut. Osittain se on hyvä, osittain ehkä huono... mutta kuten ymmärrätte jälleen, olen minäkin toiminut monien ihmisten käskyjen ja vaikutuksen alaisena ~jopa tajuamattani. Joskus se on pitänyt minut raiteillani, joskus taas antanut luisua etsimään itseän -niin monia näkökulmia. 

Kaikkea sitä tekeekin vain toisten mielipiteitten, ja sanojen myötä. Mutta voimmeko me edes sille mitään? Olemme niin alttiita muille ihmisillä, niin heikkoja mahdollisesti, ettemme edes halua yrittää yksin. Jotkut ihmiset ovat vahvempia, mutta eivät hekään pärjää aivan yksin. Joku heitä joskus määrää, ja muistuttaa, ettei täällä pärjätä yksin. Ja taas nämä, jotka ovat heikompia.. eivät edes tahdo kohdata yksinäisyyttä, vaan riippuu ihmiseltä ihmiselle, jotka jatkaa raiteilla pysymistä. Vaikka kuinka haluaisi harhailla yksin, etsiä itsensä -niin joku tulee silti, möläyttää jotain ja jäät miettimään. Vaikket haluaisi, vaikka kuinka haluaisit kulkea yksin tiesi. Silti aina pitäisi muistaa omat mielipiteet, omat unelmat ja ajatukset. Ei aina pitäisi vääntyä toisen sanoihin, vaan sanoa joskus vastaan, tai ilmoittaa oma mielipiteensä. Sillä ehkä tämä toinen ihminen vääntyykin vuorostaan sinun ajatuksiin, ja avartaa hänen näkemystään. Koskaan ei pidä olla liian varma itsestään, eikä muistakaan... me ollaan täällä tosiamme opettamassa, avartamassa ja määräämässä. 

Jokaisella on joku, jota kiittää tästä päivästä. Joka muistuttaa, miten eletään. Jolle voi puhua kaikesta maan ja taivaan välillä, välittämättä mitä hän ajattelee. Joku, joka arvostaa sinua juuri sellaisena millainen oletkin -mielipiteitäsi, ulkonäköäsi, ajatuksiasi. Jota voi halata, joka aina tsemppaa jaksamaan seuraavaan päivään. Jota voi rakastaa. Se vain täytyy löytää, ja pitää lähellä.. mutta kukaan meistä ei selviä yksin.

Tän postauksen tarkoituksena ei ole muuttaa mitään, vaan halusin vaa purkaa nää ajatukset johonkin suuntaan. Ehkä te ootte asioista samaamieltä, ehkä erimieltä ~mutta ehkä mieluiten molempia. Kommenttia saa laittaa, jos kokee tarvetta puhua tästä  ~ for now, good night ~ ♥

I'm crazy... maybe?

Plz, follow me ~ ♦

the GazettE - you are our best friends...

Voiko jotain, jota rakastaa sydämensä pohjasta, vihata näin paljon?

Vaikka... rakkaus ja viha kulkeekin käsikädessä.

En ole ikinä kokenut samanlaista tunnetta, kun kuuntelen musiikkia, että minun olisi pakko keskeyttää kuuntelu, vain etten menettäisi hermojani tyystin. Tai että, samainen musiikki saisi toisina aikoina sydämen lyömään vahvemmin ja tuntemaan itsensä jälleen elolliseksi. Se on todella... naurettavaa. Koskaan ei voi tietää, mitä tunteita tällä kertaa nousee pintaan. Yleensä se on nykyisin epätoivo... joskus se oli vielä toivo.

Aloin itse kuuntelemaan Gazettea 2009, jolloin bändi myös kävi Suomessa. Myöhästyin vaivaiset muutamat viikot, mutta vaikka olisin tiedostanut sen, olisin ollut niin nuori ja tietämätön, etten olisi kuitenkaan saanut lippua ajoissa ja... kaikki oli niin uutta silloin vielä. 2010 taisin perustaa eräänlaisen projektin, jossa olisi tarkoitus tehdä Gazettelle projekti, aivan sitä varten, kun he palaisivat Suomeen. Saatoin kuulla sanat 'turhaa sinä heitä takaisin odotat' tai 'eivät he palaa Suomeen' -tottakai tuoreena kuuntelijana saattoi odottaa ja pitää toivoa yllä siitäkin huolimatta. Kyseisen projektin sivut löytyvät yhä netistä, jos osaa vain etsiä. . (aivan siltä varalta jos joskus tapahtuisi ihme.) Ennemmin tai myöhemmin alkoi hahmoittamaan, että korviin kantautuneet puheet, jotka kertoivat totuuden, alkoivat pitämään paikkaansa. Aivan... he eivät palaisi. 2011 vuosi kului aikalailla pikkubändien kahlaamisella, ja olin myös löytänyt jotain Gazetten kaltaista, joka voisi korvata heidät. Kyllä.. D. Olinhan minä heidänkin musiikkia kuunnellut jo aikani, mutta Suomen keikka otti tilannetta entisestään haltuun. Kyllä... kyseinen bändi on nykyisin silmäteräni, päivien pelastus... kuten Miyavi on ollut jo monet vuodet. Kun taas herää kysymys, miten kävi Gazetten?

The only thing you really know about me is…
You can’t take my soul away from me
The only thing you really know about me is…
I can’t answer your silly wish by. vortex

Niin, mitä on tapahtunut. Hm. Onhan niitä levyjä kertynyt, DVDtä myös ja julisteitakin löytyy. Kaikkea materiaalia on enemmän kuin lakisallii, mutta entäs muistot. Kyllä.. heidän musiikkiinsa on pelastanut monet yöt, niinä harvoinakin kertoinakin kun on tuntunut, ettei uni tule. Mutta... silti jotain kaunista puuttuu. Kun ei ole nähnyt omin silmin sitä mihin uskoo, minkä vuoksi elämä on muuttunut, minkä takia jaksaa vaikeimmatkin hetket... kuinka voimaton sen tiedostaessa onkaan? Ainut vaihtoehto olisi lentää toiselle puolella maapalloa, ja toteuttaa unelmansa. Jos olisikin varaa, lähtisin vaikka samantien. Muttei raha kasva puussa. Matkat maksaa, keikat maksaa, hotellit maksaa... miten joku niin kaunis unelma voi maksaa niin paljon? Se tieto, kuinka muut saavat toteuttaa sitä unelmaa saa inhon väreet kulkemaan pitkin selkärankaa, inhoamaan sitä tosiasiaa, että jotkut saavat kohdata heidät... vaikka se on totuudessa vain mustaa katkeruutta, kadehtimista. Joka saa ajattelemaan... että, kyllä minäkin vielä joku päivä... 

How many times did you think about death in the small world?
The death doesn’t give freedom to you, even feelings fade away.
How many times did you think about death in the broken world?
If you can believe nothing, Spit out a pain here. by. tomorrow never die

Kaiken tämän totuuden keskellä, on lopulta alkanut tulemaan jonkinsortin epätoivo. Toxic kun ilmestyi kauppoihin, saatoin vielä hymyillä. Musiikki oli muuttunut, mutta itse pidin. Varsinkin Tomorrow never dies lyriikat osuivat sydämeen, ja tiesin Rukin jälleen onnistuneen. Nyt DIVISION on tullut myyntiin, ja osittain omiin korviin saakka... en tiedä mitä enää sanoa. Onhan siellä muuta biisi, joka saa pienen toivon kipinän, mutta... taso on laskenut. Vaikka pahaa tekeekin sanoa. Joku sanoisi tässä vaiheessa 'miksi kuuntelet heitä, jos on niin huonoa?' -miksikö? koska tämä bändi on antanut paljon, ja tahdon vielä uskoa parannukseen. Silti on hyvä myöntää vain itselleenkin, ettei tämä nyt oikein kolahtanut ja eihän kaikki vain voi pitää kaikesta. Kuitenkin, jos jatkuva alamäki jatkuu... niin... sitten on syytä huoleen, muttei vielä. Vielä on.. toivoa.

 You are our best friends... niinkö todella Ruki? Kiität(te) monissa palstoilla fanejanne, kuinka ilman heitä teitä olisikaan. Onhan se totta, mutta mitä saamme takaisin? Kasan Japanin kiertueita, joihin harvoilla ulkomaisilla on varaa. Eihän maailmankiertue ole sormia napsauttamalla itsestään selvyys, mutta silti. Aikaa on jo kulunut paljon, ja mahdollisuuksia on varmasti ollut. Jotenkin koen turhaksi enää potea tätä samaa asiaa, koska asiat eivät muutu mihinkään, vaikka kuinka takoisi päätänsä seinää. Silti joskus toivoo yhä, että he tekisivät sen suuren liikkeen ja lähtisivät kiertämään maailmaa Japanin sijasta. Vaikkakin Japanissa keikkaileminen tuottaa paljon enemmän rahaa, mutta... eikö välillä pitäisi ajatella muutakin kuin rahaa? Vaikka se onkin kylmä totuus, että ne elää sillä rahalla... mutta silti! 

Nothing changes... silti olette kahlittu johonkin, jota emme muut näe. Taikka halua nähdä. Silti uskottelette rakkautanne fanejanne kohtaan, videon välityksellä, joka ei ole kuin sanojen helinää, joita on helppo päästellä suusta. Kaikki se voimavara, mikä teidän ympärillä ympäröi, on jotain... jota harva pääsee koskettamaan. Silti joskus... tahtoisin olla yksi heistä, joka saisi koskettaa. Tuntea vihdoin sen, joka on pelastanut elämän painajaisilta... joka on saanut uskomaan huomiseen, ja nostanut itsetuntoa monilla asteikoilla... opettanut miten eletään muiden mielipiteistä välittämättä..

Mutta kaiken tämän sumun, epätoivon keskellä... jatkan kuuntelemista, uskomista ääneesi joka uskottelee vielä pienen toivon olemassaolon. Ja tiedän... ettei mene kuin vuosi tai pari, kun olen jo lähempänä unelmaani.  Koska, olen päättänyt sen. Heti koulun loputtua, tsemppaan rahatilannetta niin, että pääsen haluamaani lopputulokseen. Siihen saakka... pitäkää lippu korkealla, ja älkää viekö tilaisuutta alta lopettamalla... sillä silloin, vaihtoehtoni olisi vähissä... enkä tahdo sitä... olen teistä riippuvainen... sairaalloisella tavalla. Joten älkää sokaisko uskollisia persoonia, jotka eivät näe muuta pelastusta.

ps. tämä biisi viilsi jostain syvältä ja sai toivonkipinän syttymään...

uskon teihin, eikä se ole katoamassa... olen varma siitä.