Sinä myrkkyjä nielit, minut huumasit.

Enkelini, sinä vielä opit lentämään.

Taas sä keskivertoa vahvempaa ottanut oot, mun vierellä kun astelet. Keskipäivän aurinko porottaa ihojamme vasten. Aurinko piirtää säteilyllään ihoomme uuden sävyn. Kalpeista muukalaisista tulee värjääntyneitä muukalaisia. Auringon säteily polttaa. Pitelen kättäni lantiosi ympärillä, jotta pysyisit pystyssä. Nojaat minuun. Naurat kaikelle. Hymyilen haikeasti. Tiedän haluavani olla tässä, mutta se mitä sinä olet, pelottaa minua. Olet herkkä houkutuksille. Vaarallisille, tappaville. Olet sairas, minun pitäisi kai ymmärtää. Ymmärränkin. Rakastan sinua. Olet kaiken keskipiste. Sytytät uuden savukkeen. Naurat, kun savuke lipee tärisevistä käsistäsi. Kumarrun antamaan tippuneen savukkeesi maasta. Vien sen huulillesi, vaikka tahtoisin savukkeen pois heittää. Tiedän savukkeen myrkyn tappavan sinut joku päivä. Olen tietoinen, kuinka myrkky kulkeutuu keuhkoihin ja aina keuhkoista sydämeen ja aivoihin. Olen tietoinen, keuhkoistasi mustista. Hymyilen onnettomasti. En sinulta sitä kieltää voisi. Olen yrittänyt. Olit sitten selvin päin, tai myrkyillä huumanuttuina – et tahdo kuunnella järkeä. Kuulemma maailma on liian ruma, että alkaisit itseäsi arvostaa. Kuulemma on turhaa säästellä kehoa. Mieluummin otat myrkyt kehoon, imet jokaisen kemiallisen yhdistelmän kehoosi. Pumppaat kehosi mahdollisimman täyteen myrkkyjä. Suruissani katson sinua. Rakastani. Haluaisin pelastaa pienen enkelini, jota sydämestäni rakastan. Sinua vaalin, sinua haluaisin kuljettaa, sinut haluaisin pelastaa. En pysty kuitenkaan mihinkään niistä. Olet onneton susi, vaikka toisin sinulle koko universumin. En halua uskoa sitä. Haluan rakkauden olevan vastaus. Susi, jonka karvat hohtavat kuunvalossa, jonka sydän tarkoin muotoiltu on. Mieli muokattu vääristyneeksi.

Jatkamme kävelemistä. Nojaudut kylkeäni vasten tiukemmin. Sanojen helinää päästät huuliltasi. Tiedän, ettet erota edes missä olemme. Horjahtelet suuntaan jos toiseen. Pitelen silti sinusta kiinni. Heität savukkeen pois. Sytytät uuden. Jos tietäisin ohjeen tähän sairauteen, sen tarkkaan lukisin. Jos tietäisin ohjeen sinuun, sen tarkkaan säilyttäisin ja sitä myös noudattaisin. Haluaisin tuntea sinut. Edes päivän. Olet silti aina yhtä ailahtelevainen, jopa vaarallinen. Et minulle. Kaikille muille. Eniten itsellesi. Pysähdyt. Heität savukkeen pois. Naureskelet. Ihosi punoittaa. Mustat pitkät hiuksesi laineilee tuulen mukana. Mustat hiuksesi korostaa kalpeutta kasvoillasi. Olet kaunis. Enkelini. Kaunis.

Kaivelet kassiasi. Tartut viinapulloon. Sisältö on kauniin turkoosia. Totuus on rumaakin rumempi. Prosentit hipoo korkeita lukemia. Haluaisin itkeä. En pysty. Olet niin eksynyt. Olet oikeassa rumasta maailmasta. Se tuhoaa enkelini. Se vie hänet maailman rajalle ja raastaa helvetin omaksi. Katson ilmeettömänä sinua. Korkkaat pullon, naurat minulle. Naurat, että taas meni näin. Nielet myrkkyä. Nautit sen huumaavasta mausta. Juot uudestaan ja uudestaan. Pullo tyhjenee nopeata tahtia. Seisot vain ja tuhoat pullon sisältöä. Antaisin mitä vain, jos saisin tämän painajaisen loppumaan. Jos vain molemmat voisimme herätä. Ihmiset katsovat meitä. He katsovat minua, miksen pysäytä sinua. Ja katsovat sinua, kuin hullua. Mutta kukaan ei uskalla sanoa mitään. Katson sinua hiljaa. En osaa enää tehdä mitään. Olen yrittänyt sitä vuosia, vuosia ja vuosien jälkeen vuosia. Olen pohjattomasti rakastunut. Mutta tiedän itseni turmeltuvan, ja lopulta kuolevan, sinun rinnallasi. En voi silti sinua hylätä. Olit joskus minun enkelini … muistatko?

Siitä on nyt aikaa kymmenisen vuotta. Sinä päivänä satoi vettä kaatamalla. Makasimme vierekkäin sohvallasi. Olit juuri muuttanut kotoa. Vanhempasi riitelivät niin paljon. Olin onnellinen. Sinä olit onnellinen. Nauroimme yhdessä. Telkkarista oli juuri päättynyt komediasarja. Ajattelimme, että voisimme mennä taas istumaan pihalle. Tavoitellen suurta maailmaa, joka oli suuri intohimomme. Välillä unelmamme hipoivat naurettavuuksia, mutta tiesin, että niissä oli silti järkeä. Koska ne oli meidän unelmia. Emme koskaan tyytyneet vähempään. Se ilta muutti tulevaisuuden. Reissumme kadulla muuttui kännäämiseen. Annoimme myrkkyjen kulkeutua kehoihimme suonesta ja suusta, aina pullosta piikkeihin ja savukkeisiin. Myrkylliset yhdistelemät ajoivat meidät sekaviksi. Nauroimme silti aina yön pikkutunneille. Nauroimme, onnettoman tietämättöminä. Sinä yönä, sinä muutuit. Sinä yönä kaikki muuttui. En tiedä vieläkään miksi. En tiedä mikä vei enkelini. Mikä rutto sinuun iski. Miksi en löydä parannuskeinoa. Miksi välillä unohdan, miltä rakkaus tuntuu? Miksi välillä unohdan, mitä ennen olimme? Miksi sinä unohdit pysyvästi kaiken? Jopa minut..

Kuuntelen korujesi helinää. Ne lämmittävät sydäntäni. Olet pitänyt lahjaani kaulassa aina siitä lähtien, kun sen sinulle annoin. Olit niin iloinen, muistatko? Silmiäni pistelee. Kaipaan sinua. Kaipaan meitä. Tiedän nyt mitä katujenkasvatti tarkoittaa, tiedän nyt kun sinua yritän ohjata. Haluat vain, että kävelemme näin. Kävelemme, emmekä toisiamme katso. Kävelemme, katselemme katuja. Kunnes jalkamme väsyvät ja meidän on pakko istua alas. Haluat meidän hylkäävän todellisuuden, hylkäävän inhottavan maailman. 

Pitelen sinun lanteistasi kiinni jälleen. Heität pullon menemään. Kuuntelen, kuinka se särkyy perässämme paloiksi. Kuten kaikki elämässämme. Sytytät uuden savukkeen. En tiedä mones se on. Kävelysi on hataraa. Muttet lopeta kävelemistä. Naurahdat yllättäen. Katseeni käy sinussa, tuntien, kuinka painat minut seinää vasten. Ihmiset katsovat meitä. Katson sinua. Painat huulesi omilleni. Maistan myrkyn suussasi. Pureudut tiukemmin iholleni. Tunnen ihosi, tunnen kätesi, tunnen huulesi. Suutelet minua. Kuin haluaisit kertoa, kuinka minua rakastat. Yhä. Silti minua pelottaa. En tiedä kauan seisomme siinä. Kauan tunnen kätesi kehollani. Rakastan sinua enkelini. Kertoisiko joku minulle parannuskeinon? Halaat minua lopulta tiukasti. Välillä minusta tuntuu, että olet pahoillasi kaikesta. Kuinka kaikki meni taas näin. Lopulta jatkamme kävelyä. Olet taas se muukalainen, jota en onnistu tulkitsemaan. Vihollinen, jota en osaa kuin rakastaa. Kuten aina, aiemmin, tai myöhemmin, vihollinen muuttuu vaaralliseksi. Ja joku päivä, sinä tapat minut.

Nyt katson mustaa arkkua edessäni. On kulunut viitisen vuotta. En itke. En pysty vieläkään. Sinut hautaa joudun. Oman enkelini. En löytänyt parannuskeinoa. En löytänyt ketään, joka sinua olisi osannut auttaa. Sinä muutuit viholliseksi, muutuit vaaralliseksi. Nyt minulta sydämen rinnasta riistit. Ja hautaan mukanasi viet. Yhä korvissani kuulen äänesi, korujesi helinän, iloisen naurusi. Yksin seuraan yksinäisen arkun laskemista multien uumeniin. Myrkyt sinut huumasi, myrkyt sinut tappoi. Surulaulu yhtyy ajatuksiini, jotka eivät auringon poltetta tunne. Vettä sataa, kuten silloin, kun kaikki muuttui. Jätän hautuumaan taakseni. Jätän sinut taakseni. Sytytän savukkeeni ja annan sateen piiskata selkääni. En ymmärrä, mitä näit tässä myrkyssä. Yhä sen salaisuutta yritän keksiä. Heitän savukkeen menemään, ennen kuin se edes puoleen palaa. Käännän katseeni vielä taakseni. Lepää rauhassa, enkelini. Luoja sinua helliköön, nyt ja aina.

Enkelini, taivaan ja maan lahja. Enkelini, täynnä elämää. Tämä helvetin saastuttama maailma. Nyt enkelini pois vei, kauas pois. Nyt hän takaisin enkeliksi muuttuu, suojassa pysyy. Rakastan sinua. 

Sinä yönä viereeni kömmit, sinä yönä kiinni minuun takerruit. Tiesit kai tulevan. Viimeisen yösi selvin päin olit. Kerroit, että maailman pitäisi muuttua. Että lupaat viimein parantaa. Hymyilin sanoillesi. Sinä yönä rakastelimme pitkään intohimoisesti. Olin kaivannut sinua. Olin ikävöinyt sinua. Kaikkea sinussa. Sinä yönä olit luonani, sinä yönä olit läsnä. Ennen kuin nukahdimme, vannoimme rakkautta. Pitelin sinua tiukasti itseäni vasten, kun pelkäsit pimeinä tunteina. Katsoin ikkunasta näkyvää taivasta, kiittäen -nyt sen kiitoksen haluaisin perua. Ei sinua enää ole. On vain minä.

Enkelini, kunpa kertoisit mihin nyt jatkan. Ilman sinua.

Myself and I

That this has nothing to do with you

It's personal, myself and I

Näinä iltoina mä tuijotan ulos ikkunasta, puristan peittoa ympärilleni tiukemmin. Puristan tiukasti, enkä hellitä otetta. Katselen kuuta tähdettömällä taivaalla, jolla pelkkä kuu valaisee. Mä kai itseni siinä nään. 

Mä yksin taivaalla loistan, valaisen näitä muita, jotta ne eteenpäin osaisi kulkea. Kun yöt pimeät alkaa, mä taivaalla en loistakkaan, vaan pelkät tähdet, joita eteenpäin johdatin. Enää ei kuuta näy, kun ei kukaa mua valaissutkaan. Siltä musta nyt tuntuu, kun tuota yksinäistä kuuta katselen.

Näinä öinä toivon, että voisin päästä kuun luokse, voisin istua kuun vierellä, valaistakseni sitä, itseäni. Mutten voi, enkä pysty. En pysty auttamaan enää itseäni, en pysty, enkä jaksa. Olen väsynyt auttamaan itseäni.

Olen kyllästynyt, väsynyt, auttamaan muita, ikuisesti, loputtomasti, ilman minkäänlaista vastapalvelua. Kaikki katoaa, ketään ei kiinosta. Mutta ei muakaan enää.

Vuodatan lukuisia kyyneleitä, kun katson kuuta, joka taivaalla yhä loistaa. Se loistaa vielä muutamat tunnit, kunnes katoaa ja aamu voi alkaa. Välillä toivon, että saisin kadota samallailla. Hetkeksi pois. Palaisin, jos jaksaisin. Jos mun täytyisi. Jos mut velvotettaisiin siihen. Tiukemmin itseäni pitelen, kun tuijotan taivaalle ja vedän raskaasti sisään elimistöön henkeä. 

Sydän vailla verta, aivot vailla järkeä, keho vailla voimaa. Ei happea enää aivot saa, ne tukahduttaa itsensä, pakottaa elimistön vaipumaan kasaan. Silti mä tässä istun, ikkunasta ulos katson ja kyyneleitä vuodatan. Annan kehoni tehdä taidettaan hitaasti, kivuaalisti. Jokainen vuodatettu kyynel, jonkun vuoksi. Mä joskus mietin, jos ne kyyneleet säilöisin, en turhaan hukkaisi. Mutta miksi niitä säilöisin? Aivan kun ne ilosta olisin itkenyt. Miksi säilöisin niitä ? Miksi, kun en säilö edes ilon kyyneleitä ? 

Ja taas mä uudestaan purskahdan lohduttomaan itkuun. Muistutan, mun täytyy itseäni kantaa. Askel askeeleelta itseäni kantaa, enkä saa kadulle jäädä makaamaan. Silti en jaksaisi enää kantaa, vaikka ylpeästi haluaisin jaksaa itseäni kantaa. Ylpeyttä, muttei toivoa. Mä sisismmän jo useasti kadulle jättänyt oon, mutta silti loppuun kehoni oon kantanut. Ylpeästi, kunniallisesti. Mä itseäni kannan, vaikken jaksaisi ottaa enää askeltakaan. 

Nyt aamu lähestyy, kuu painuu näkymättömiin. Toivon kadota voivani, mutta silti tässä istun. Siti itseäni pitelen, lohduttomana, väsyneenä. Ja vaikka mä nukkuisin nää kaikki päivät, mä silti väsynyt oisin. En pysty, enkä halua ja vaikka voisin ja haluisin nukkua, mä väsynyt oisin. 

Tätä väsymystä ei pois nukuta.

Tyttö tää, nukkuu peläten.

Tyttö istuu kahvilassa, hän on juuri tavannut ihailtavan persoonan.

Tytön, joka nauraa kokoajan, pitää hänet iloisena. 

Tytön, joka hymyilee, nauraa ja puhuu puhumistaan.

Tyttö, joka oli niin yksin ensiksi, omistaa mustat kiharat hiukset.

Tyttö, joka liittyi hänen seuraan omistaa suorat valkoiset hiukset.

Kuin vastakohdat, mutta niin hyvin yhteen sointuu.

Kuluu kuukausia, vuosia. 

Kaksikko ystävystyy sekuntti sekunnilta enemmän, päivä päivältä. 

Mustahiuksinen tietää, ei voi eikä halua päästää ikinä ystävästään irti.

Muiden seura ei kiinosta, vain tuo ilopilleri hänen elämässään saa kaiken tuntumaan elämältä.

Mustahiuksinen masennusta sairastaa, hänelle se todettu on.

Mutta lääkkeitä hän on jo voinut vähentää, tuon valkohiuksisen ansioista.

Valkohiuksinen luo häneen hyvää, hän uskoo huomiseen. Kaikkeen kauniiseen.

Nyt jo viisi vuotta hyvää ystävyyttä.

Tähänkin hyvään mahtunut riitoja, niin alamäkiä kuin ylämäkiä.

Ystävykset ovat selvinneet kaikista, yhä he toisiaan tukee.

Nyt mustahiuksinen makaa sängyllä, nauraa valkohiuksiselle ystävälleen.

Ystävykset naureskelevat, painivat sängyssä, hassuttelevat.

"Kuule .. en haluaisi jatkaa tulevaisuuteen ilman sinua", valkohiuksinen yllättäen kuiskaa.

Mustahiuksinen kääntää päänsä, kierähtää vatsalteen ja hymyilee ystävälleen.

"En minäkään", mustahiuksinen kuiskaa hymyillen ystävälleen.

Valkohiuksinen luo kasvoilleen kauniin hymyn, vetää nuoremman hellään suudelmaan.

Nuori rakkaus kukkaan puhkeaa, tulevaisuus edessä.

Ystävykset, nyt rakastavaiset yhdessä ovat olleet jo tasan kolme vuotta.

Mustahiuksinen masennuksestaan ylös on noussut, hän suorastaan loistaa.

Kaikki on hyvin kaksikolla, he maailmaa valloittavat yhdessä.

Mustahiuksinen nyt yksin kotona istuu, hymyilee kun kotiaan sivoilee.

Kaksikko oli sopinut näkevänsä viikonloppuna, mutta mustahiuksinen ajatteli yllättää toisen puolen.

Tyttö hyppää auton kyytiin, ajaa musiikin pauhatessa hymyillen. 

Lahja viereisellä penkillä, odottaa saajaansa.

Mustahiuksinen kurvaa tuttuun pihaan, nousee ylös autostaan, ottaa lahjan.

Tyttö suuntaa ovelle, mutta se auki onkin.

Ei hän tietää voi, tuo avoinen ovi on myös ovi alamäkeen.

Hän sen epäilemättä auki työntää, tyttö sisälle siirtyy.

Mustahiuksinen kuuntelee, hiljaa astellessaan oleskelutilaan.

Tyttö ei huhuile, hän tuntee luissaan ja ytimissään, nyt hiljaa parempi on olla.

Mustahiuksinen jää ovelle, tuijottaa sohvalle, jossa nämä kaksi hahmoa on.

Valkohiuksinen, hänen tyttönsä, jonkun muun kanssa.

Valkohiuksisen alla on poika, joka nauraa elämäniloisena.

Mustahiuksinen tiputtaa lahjansa, silmät täytyy kyyneleistä, hänen purressaan huultaan ettei itkisi.

Tuo narttu, tuo .. hänen tyttönsä ei kyyneleitään enää ansaitse.

Valkohiuksinen nousee nopeasti ylös, hän anteeksi pyytelee loukatulta. 

Poika jää sohvalle, kun tytöt poistuvat pihalle. Huuto raikuu toiselle puolelle kaupunkia.

"Olet siis aina luotani lähdettyä mennyt hänen luokseen, paennut hänen käsivarsille, mennyt hänen kanssa, nauranut minun selän takani... olet pettänyt minua kaikki nämä vuodet!", mustahiuksinen huutaa.

Valkohiuksinen on sanaton, hän ei anteeksi voi pyytää. Hän päätti tästä.

"En osannut sanoa sitä... pelkäsin.... ei, tiesin, että tässä käy näin, en vain osannut sanoa..", valkohiuksinen kuiskaa, ennenkuin kääntyy ja lähtee. Jättää mustahiuksinen tukeutumaan omiin jalkoihinsa.

Nyt tapahtumasta kulunut neljä vuotta, ei mustahiuksinen enää ulkona käy.

Hän istuu huoneensa lattialle, tuijottaa kelloa, joka aikaa kuljettaa.

Mustahiuksinen osastolle siirrettiin, hän ei yksin enää selvinnyt.

Ja nyt tyttö tää, jatkaa kellon tuijottamista. 

Peläten, kuka hänet seuraavaksi pettää.

Bussin tyttö.

Tyttö bussissa, se aina istuu siellä perällä yksin.

Mustat hiukset, iloiset silmät.

Kasvoilla leikittelee hymy ja tyttö on iloinen. 

Tyttö haluaa elää. 

Aina samassa bussissa me nähdään, 

aina mä tuota tyttöä katseellani seuraan.

Tänäänkin tyttö nauraa kun puhelintaan selaa.

Hymyilen itsekseni, kun katson tyttöä.

Tyttöä elämäniloista. 

Tänää tyttö ei naura, se hymyilee vain. 

Kasvoilla leikittelee tuo tuttu hymy, johon olen tottunut.

Katselen tyttöä, joka hymyilee, mutta katselee ulos.

Viikkoja kuluu, tuo tyttö hymyilee yhä.

Mutta hän on lakannut katsomasta ympärilleen.

Hän usein katsoi minuakin, hän usein hymyili minulle.

Tänää hän ei katso minuun, ei kehenkään. 

Tyttö tuijottaa ulos ikkunasta, hymyillen. 

Tänää tyttö ei hymyile, hän silmäilee hiljaa muita matkustajia.

Hän jää katsomaan hiljaa minua.

Tyttö katselee minua, hymyilemättä.

Hymyilen hänelle rohkaisevasti, mutta tyttö ei vastaa.

Silmistä paistaa tyhjyys, jota en ole aiemmin huomannut.

Onko se aina ollut läsnä? 

Kuukausia on kulunut. 

Tyttö välillä hymyilee, mutta yleensä hän vain istuu paikallaan.

Yleensä hän vain katselee ihmisiä, kuin etsien ihmisistä jotain.

Olen oppinut lukemaan tyttöä aikalailla. 

Vaikka hänen silmistä paistaa tyhjyys yleensä,

tänää hänen silmistään ei paista edes tyhjyyttä.

Siitä huolimatta tyttö hymyilee, mutta hymy ei ylety silmiin.

Silmissä ei ole mitään. On vain tytön kuori. 

Ajattelen, että kuvittelen vain.

Tänää tyttö ei ole bussissa. 

Ei ole, vaikka hän ollut vuosien ajan samassa bussissa, samaan aikaan.

Vien katseeni ulos ikkunasta, mutta katseeni palaa takaisin ihmisiin.

Yritän etsiä tyttöä uudestaan, uudestaan ja uudestaan. 

Mutta tyttö ei ole bussissa. Missä hän on? 

Viikkoja on kulunut, mutta yhä hänen paikkansa tyhjä on.

Yhä mietin, mihin hän katosi, mikä hänet täältä pois vei.

Yhä mietin kuka hän oli, kuka häntä suremaan jäi.

Huomasiko kukaan muu matkustajista häntä? 

Huomasiko kukaan muu hänen tyhjää olemusta?

Huomasiko kukaan hänen elämässään vai lähtikö hän varoittamatta?

Aina bussiin palatessa, mä paikkaasi katson ja toivon, että siinä istuisit. 

Mutta sä et palaa, olet kaukana, jossain kai turvassa. 

Ja vielä joku päivä joku istuu paikallesi. 

Tietämättömänä tulevasta, joka sinutkin pois vei. 

I’ll become a doll who will fight for you

NP: 빅스(VIXX) - 저주인형 (VOODOO DOLL)

Trust me and repeat after me, “He will come back to me”
Time is on your side, all you have to do is wait
I’ll make him cry as much as he made you cry
Tick tock tick tock, may it all be fulfilled

Ostit kankaita, kokosit minut ja loihdit kasvoilleni kesto hymyn. 

Hymyilen, mutta silmäni ovat sokeutuneet. Ne tuijottavat vain sinua.

Tuijottavat sinua, kun isket puukon yhä uudestaan ja uudestaan ihooni.

Reisiini, jalkoihini, selkääni, rintakehääni, sydämeeni.

Kehoni nytkähtelee, reagoi, mutta katseeni pysyy sinussa. 

Kuin sokea rakkaudessa roikkuen, kuin sokea syvällä sinussa. 

Pyydä mitä vain, teen sen puolestasi. 

Look carefully at what I’m going to do now
If it’s you, I don’t care about saving my body
Just say the name, whoever it is

I will bring them all here

Tick tock tick tock, may it all be fulfilled

Olet kahlinnut minut häkkiin, mutten huuda, tuijotan sinua yhä.

Taas aiheutat kipua, mutta sydämeni ei lakkaa lyömästä sinulle. 

Olet sokea nautinnosta, kun näet, minuun sattuu. Lyöt, hakkaat.

Anna tulla vain, kestän mitä vain, koska se olet sinä. 

Whatever reason it may be, you need me

Because I’ll become a doll who will fight for you
Just seeing you smile once is enough for me

I’ll do everything that you want for you

Even if my remaining life decreases

En välitä, vaikken enää aurinkoa näe, tai aamua koe. 

Mutta sinusta irti päästä en, riedun mieluummin, kun yksin jään.

En katso omaa elämääni, vaa sinun. Mitä sinulta ikinä puuttuukaa, sen tuon.

Ehjäksi sinut teen, vaikka minulta raajat puuttuisi. Mitä ikinä tahdot, tyttöni.

Whoever it is, look carefully, don’t make her cry

I have nothing more to lose

The sadness in my heart that no one knows about

Olet saanut kai jo kaiken. Minua ei kiinosta. Olen yhä valmis sinua varten.

Varten sinun maailmaasi, varten sinua suojelemaan. 

Mutta olet saanut tarpeeksesi, joten heität minut menemään.

Yritit kuihduttaa minut, mutta pysyin voimissani vuoksesi.

Nyt, tämä maailma syö minut elävältä, enkä enää luoksesi palaa.

Tee ja kokoa uudestaan uusi nukke. 

Ehkä hän on mieluisa. Ehkä hän on onnekkaampi.

I'm lost and I'm okay with that.

Olen kävellyt ummet ja lammet, katsonut oikealle ja vasemmalle.

Ei ketään, ei sielläkään, ei tuollakaan. Katsokaa, olen yksin.

Lampia, lumpeita. Niin kaunista, niin yksinäistä. 

Olen tainnut tästäkin kävellä, olen sekaisin askeleista, olen sekaisin poluista.

En tiedä, kävelinkö tässä eilen vai onko tämä uusi polku. Kaikki näyttää samalta.

Käännyn ympäri, yritän muistella, mutten muista mitään.

Käännyn ympäri ja kirin vauhtiani. En voi olla eksyksissä taas.

Eksyksissä itseni kanssa. Eksyksissä näillä kivisillä poluilla.

Olen harhaillut ympyrää, olen yrittänyt löytää polkuani, jolla aiemmin kävelin, mutta tajuan, ei auta mitään etsiä entistä polkua, kun voin etsiä uutta ja parempaa.

Ehkei se olekkaan paha olla eksykssiä.

Rentoudun, suljen silmäni ja vedän syvää henkeä.

Olen eksykssiä, mutta se ei haittaa. Minulla ei ole suuntaa, olen eksynyt.

Minun ei tarvitse etsiä ulos pääsyä, vaan voin eksyä vielä lisää.

Eksymällä löytää itseni, löytää polkuni ja löytää teidät. 

Löytää sen kaiken, minkä takia eksyin, mutta oppia eksymällä kaikesta siitä.

Askel, ympäri, toinen, kolmas, neljäs, ympäri, ympäri.

Nauran, kun pyörin ympyrää. Askeleeni eivät ole arkoja, vaan otan niitä varmasti.

Katsokaa, katsokaa, kuinka vapaa olen. Olen eksnyt, mutta silti teitä edellä.

Edellä teitä, jotka yritätte kivuta tutun ja turvallisen perässä.

Olen eksynyt, eikä se haittaa minua. 

Koska minulla on kaikki suunnat, kun teillä on vain yksi suunta.

~ ~ ~

I've walked everywhere, looked right and left.

No one, not there either, not there either. Look, I'm alone.

Ponds, water lilies. So pretty, so lonely.

I think I've walked past this too, I've lost count of the steps, I've lost my way.

I don't know whether I walked here yesterday or if this is a new path. Everything looks the same.

I turn around, try to remember, but can't remember a thing.

I turn around and pick up the pace. I can't be lost again.

Lost with myself. Lost on these stony trails.

I've wandered around, tried to find the way I walked on earlier, but

I realize, it doesn't help to look for the old path, when I can look for a new and better one.

Maybe it isn't bad to be lost after all.

I relax, I close my eyes and take a deep breath.

I'm lost, but that's okay. I don't have a direction, I'm lost.

I don't have to look for a way out, but I can get lost even more.

By losing myself first I can find myself, find my way and find you.

Find it all I got lost for, but to learn by getting lost from it all.

A step, turn around, another, third, fourth, around around.

I'm laughing when I'm turning around. My steps are not shy, but I take them confidently. 

Look, look at how free I am. I'm lost but still ahead of you.

Ahead of you who try to keep up with the safe and familiar.

I'm lost and I'm okay with that.

Because I have all the directions, when you only have one.

Minä itse teen hetkeni.

Juna paikkaan X on peruttu, pyydämme, odottakaa korvaavaa junaa asemalla. 

Kuulutuksen kaikuvat kymmenettä kertaa korvissani, kun ummistan silmäni uhkaavan päänsäryn myötä. Päässäni humisee, kun käperryn penkille pienelle kerälle, tuijotellen ohitse kulkevia ihmisiä. Olen odottanut saapuvaa korvaus junaa nyt kolme tuntia, ja tunnen, kuinka jokainen osa kehostani alkaa olla jäätymäisillään. Kunpa edes sinä olisit vierelläni, mutta ei, olen yksin. 

Vedän syvää henkeä keuhkojani pakastavaa ilmaa, päästäen henkäisyn ilmaan höyrynä. Inhoan talvea, inhoan pakkasta ja sitä näkymää, joka täyttää jokaisen kadun näin talvella. 

Oloni alkaa olla lohduton, kun tiedostan, että istun siinä viidettä tuntia. Kauan minun pitää vielä siinä istua? Olin tuijottanut ihmisiä, mutta nyt suuntaan katseeni raiteille, jotka ovat lumen peitossa. Katselen hiljaa raiteita, pohdiskellen. 

Havahdun ajatuksesta, joka on vallannut pääni. Olen odottanut nyt korvaavaa junaa kuusi tuntia, ja alan ymmärtää, mihin voisin verrata sitä. Junat kulkevat raiteilla, ottavat ihmisiä kyytiin ja kyyditsevät seuraavaan paikkaan. Aina jokainen juna on uusi mahdollisuus ihmisille, mutta minun junani ei koskaan saavu. Se on kuin elämäni. Istun siinä, välittämättä mistään, edes siitä, että elämäni kulkee kokoajan silmieni edestä. Odotan sitä yhtä tiettyä junaa, jonka olisi määrä kuljettaa paikkaan, johon olen päättänyt. Miksen sen sijaan kuitenkin hyppäisi junaan, jota en suunnitellut? En suunnitellut sitä, mutta en jynssäisi paikoillani elämäni kanssa, odotellen sitä oikeaa, suunniteltua junaa. Ja näin minä näen elämäni; suunittelen asioita, odotan sitä oikeaa hetkeä, odotan, odotan ja jynssään elämässäni. Sen sijaan voisin hypätä asiaan, jota en suunnitellut, tehdä sen heti ja jatkaa elämää, erillaisilla suunnitelmilla. Ja mitä se muuttaisi? Olisiko se pahasta? Pystyisinkö elämään sen kanssa, että hyppäsin eri junaan, vain palatakseni vielä joku päivä sinne, jonne minun oli päämäärä päästä? Eikö se voisi odottaa tämän yhden harhaliikkeen?

Nousen ylös hyiseltä penkiltä, heilautan laukun selkääni vasten. Suuntaan kohti raiteita, seisahdun ja hymyilen ensimmäisen kerran niiden kuuden tunnin aikana. Odottamani juna ei ole saapunut, eikä siitä ole ilmoitettu. On vain ilmoitettu, ettei junaa ole saapuvaksi vieläkään. Minun hetkeni alkaa sillä hetkellä, kun vieras, suunnittelematon juna saapuu eteeni. Hyppään kyytiin epäröimättä, istun alas ja annan junan viedä. 

En päässyt sinne, minne oli päämääräni, mutta pääsen varmasti jonnekkin muualla, joka on vähintään yhtä arvokasta. Ja mikä tärkeintä ... en jäänyt jynssäämään eläämäni, odottaakseeni elämää. Sillä tänä yönä, elämän täytyy odottaa minua. Tottua siihen, etten minä ole odottamassa hetkeäni, vaan minä teen itse hetkeni.

Siihen saakka nämä kirotut kulkuvälineet erottavat meidät.

Growing deeper 

The two of us become

A single shooting star

Long road which leads to the calm hill 

As if turning on a light 

We illuminate tomorrow

Always stay this way

Istun bussin kyydissä. Istun ja tuijotan katuvalojen valoja. Kaduilla olisi muuten pimeää, mutta valot tuovat elämää muuten niin kuolleille pimeille kaduille. En tiennyt kauan olin istunut bussin kyydissä. Vaikka tiesin, että satakilometriä ei ollut pitkä matka -se oli pitkä matka sinun luoksesi. Vaihdoin asentoani kärsimättömästi, upottauduin uudestaan ja uudestaan musiikin vietäväksi. Miten matka saattoi kestää näin kauan?

Muistelen aikani kuluksi ensimmäistä kertaa kun kohtasimme, sitä ensimmäistä kertaa, kun juoksit heti syliini. Sanoit, että ikävöit minua, vaikket ikinä ollut nähnyt minua. Sait huulilleni hymyn, eikä se kadonnut koko päivänä. Kunnes jouduimme eroamaan. Lähdit oppilaitokseen ja silloinkin meidät eroitti nämä kirotut julkiset kulkuvälineet, jossa tälläkin hetkellä istun. Tiesin, kun istuin silloin bussiin, tiesin, että matkasta tulisi pitkä. Sen matkan muistan aina, kun tunsin käsiesi lämmön omissa käsissäni. Enkä voi unohtaa loputonta itkua, itkua ikävästä. 

Tajuan hymyileväni, kun katson ulos pimeyteen. Tärisen kylmästä ja kiedon sinun lahjottaman hupparin tiukemmin ylleni. En ymmärrä kuinka nämä julkiset ovat ilman lämmitystä, vaikka pakkanen lähentelee jo kymmentä astetta.

Siirrän katseeni bussin kelloon, enkä tiedä vieläkään, kauan minun vielä pitäisi siinä istua. Kauan minun vielä pitäisi tuntea kehoni kylmäksi, onnettomaksi. Kauan minun vielä pitäisi tyytyä näihin muistelmiin sinusta, kunnes voisin taas sinut ihollani tuntea. Aika kulu, matka kulu, kulu, kulu, haluan jo luoksesi. 

Viimein nousen ylös paikaltani, heitän reppuni selkään, hyppään ulos julkisesta, heilautan kättäni kuljettajalle. Teen sen aina luoksesi tullessa, mutta kun joudun sinusta eroon, en kiitä ketään, en edes kuljettajaa. Astelen hiljaisia katuja pitkin, katselen samoja valoja, joita tuijotin bussin ikkunasta. Ja viimein erotan sinut. Sinun hymysi on yhtä säteilevä kuten aina. Silmistäsi loistaa elämäniloa, suunnaton ikävä. Juoksemme loppumatkan, kiedomme kätemme tiukasti toistemme ympärille, syleilemme toisiamme ja kuiskuttelemme rakastavaisia sanoja. Luoja, että olen ikävöinyt sinua. 

Aina kun näemme, tuntuu, kuin se olisi eka kerta. Aina kun kiedon kätesi ympärille, tuntuu, ettet olisi ikinä ollutkaan siinä. Aina, kun suutelen sinua, tuntuu kuin se olisi yhä se ensisuudelma, jonka sinun kanssasi jaoin. Tunnut niin hyvältä siinä ja tiedän, että koko maailman kadehtii meitä onnekkaita. Meitä niin sokeita, mutta silti niin onnekkaita. 

Kävelemme luoksesi, valloitamme sänkysi ja lellin sinut jälleen piloille. Naurusi täyttää pääni ja juovuttaa humalaan. Olet kaunis tyttöni. Makaat selälläsi, ja naurat kuinka höpsöltä taas näytän sojottavin hiuksineni. Nauran kanssasi, kiedon käteni lämpimän kehosi ympärille, kutittelen huulillani kaulaasi ja hihität suloisesti vastaukseksi. Olen juovuksissa, niin juovuksissa rakkaudestasi. Haluan pidellä ja tuntea sinut aina näin, aina ihoani vasten. Vedän jälleen kerran ominaistuoksuasi keuhkoihini, naurahdan ja suukotan poskeasi. Kuiskaat, kuinka hupsu olen, mutta jatkat pian, kuinka rakastat minun hupsuuttani ja minua. Vain enkelit tietävät, paljon rakastan sinua, kuiskaan.  

Voin ylpeänä kertoa, millaiselta onnellinen loppu tuntuu ja näyttää. Jaan kanssasi ilot, surut, menneisyyden ja tulevan. Enkä muuta halua. Tämä maailma on meille, meitä varten. Kulta, vain meillä on väliä, sillä muu maailma on katea rakkaudestamme. Katea rakkaudellemme.

Kunnes jälleen se kirottu julkinen vie minut pois luotasi. Mutta, rakas, minä palaan, minä palaan tyttöni. Ja joku kerta jään luoksesi ikuisesti ja valloitamme koko maailman yhdessä. Siihen saakka nämä kirotut kulkuvälineet erottavat meidät. 

Paras ystäväni

Kunpa teitä olisi olemassa -kuiskaan ilmaan, kun kosketan huurtunutta ikkunan lasia. Se on huurtunut aika päiviä sitten, eikä se ota palatakseen normaaliksi. Olen tuijottanut huuruiseen pimeyteen päivät, yöt. Aurinko ei ole noussut, ei kertaakaan. Olen kadottanut jo tiedon siitä, kauan olen istunut. Tunteja, päiviä, kuukausia, vuosia? En ole varma.

En tiedä, kauan tuo hahmo on tuijottanut minua. En ole varma edes, onko ulkona ketään hahmoa. Sivelen ikkunan kylmää pintaa, kun yritän mielessäni pohtia, miten jälleen saisin jalkani toimimaan. Ne ovat turtuneet, kylmentyneet .. ehkä kuolleet? Tarkemmin ajateltuna minun kehossani ei taida toimia mikään muu, kuin hitaat ajatukseni. Sydämeni on lakannut lyömästä, sekä vereni on hyytynyt. 

Ja sitten tunnen sen. Sinun kylmän otteen olassani. En käännä katsettani, sillä tiedän, että olet saanut tarpeeksi näistä haavemaailmoista. Revit minut ylös maasta, pakotat minut seisomaan kahdella jalalla ja yrität takoa päähäni, ettei ulkona ole ketään. Huudat tyhjälle mielelleni, tyhjälle sielulleni, tyhjälle pääkopalleni, joka ei ymmärrä mitä uhoat. Pitelet käsissäsi jotain metallista esinettä. En näe kunnolla mikä se on. Yllättäen koko kehoni valtaa kylmä tunne, jonka sinä aiheutat. Olet ampunut minua. Veri alkaa välittömästä maalata lattiaa uudella sävyllä, eikä jalkani kauaa kanna. Joku pitelee minusta kiinni, mutta se ei ole kylmä ote. Se on lämmin ote, joka rauhoittaa ja pitelee minua aloillaan. 

Nyt olen ikkunan ulkopuolella ja muiden mielipiteiden vastaisesti, olen sisällä. En ikinä ollut sisällä, kun oikeasti olin. En kuulunut sinne, en miltään osin. Nyt seison vieressäsi ja saatan tuntea kevyen ilmavirran kasvoillani, kun hymyilen väsyneesti. Tiedän, että olet tullut pelastamaan minut. Tiedän, ettet koskaan jätä minua. Tiedän, että olet paras ystäväni.

Whispering your name

If time murders everything on it's way

Then I guess it's pretty useless to build anything

Help me find somekind of meaning

To forget the fragility of this moment

6 päivää kesälomaan

Now playing: S.A.N 【Selli】

Olen tuijottanut jo aikani tyhjyyteen. On kylmyys kiertynyt ympärilleni. Se hyväilee sielutonta kehoani. En ole edes elossa, miksi niin luulette? Miksi luulette minun hengittäväni? En ole elossa, en. Sydämeni ei lyö, se ei pumppaa verta. Luulitteko? Mieleni on raunio, ajatukseni rikotut. Sydämeni särjetty, sieluni riistetty. Kehoni turmeltu. Nyt jäljellä vain tyhjyys, kylmyys. Tuijotan eteenpäin. Se ei ole minä, se on joku muu. Joku muu ja jossain muualla. En edes tunne kehoni ylläpitäjää. Mitä hän tekee? Ylläpitää minua.. kehoani. Ei edes suojele. Kylmyys varjelee, rikkoo, horjuttaa. Kehoani raiskaa, pahoinpitelee. Armahda. Älä lyö, älä satuta. Miksi sanon niin? Enhän tunne mitään. Miksi pelkään? Enhän tunne kipua. Miksi tämä maailma on niin hajonainen tyhjissä silmissäsi? Puhun sinusta, koska en ole minä. Sinä, en minä. Miksei ihmiset naura? Miksi he tuijottavat? Olkaa hiljaa, en ole haitaksi. Seison tässä vain hetken, kunnes jatkan vaeltamista. Makaamista, velloamista. Kuljetat kehoni lämmön ympäröimään sänkyyn. Makaan siinä tunnin, toisen. Ehkä kolmannenkin. Päivän, ellen kymmenenkin. 

I would want to get up already
But my bed wont let me
It holds me captive

Kymmenen ja risat. En nouse vieläkään. Katto on ehkä harmaantunut, jos sitäkään. Seittejä nurkkauksissa. Joku muukin on kanssani, mutten pysty liikkumaan. En nousemaan, en puhumaan. Anteeksi, kuiskaat. Älä, pyydän, ole hiljaa. Se sattuu korviini, en halua kuulla sitä. Anna minun maata tässä vielä hetki, jos toinenkin. Hetki vielä. En pysty liikkumaan, enkä edes tahdo. Nyt on hyvä. Kun seuraan vierestä kehoni hiljaista nääntymistä, kuolemaa. He sanovat ajan korjaavan, mutta minä sanon luojan korjaavan. Ssh, hetki vielä. Päivä, viides. Ei ole kaukana luojan raja, en ole kaukana enää, kun kosketat kylmentynyttä kehoani. Kerrot minun olleen joskus kaunis, olinko? Väittävät aivokuolleeksi, väittävät kuolleeksi, väittävät vaeltelijaksi. Ssh. Sieluni on ollut jo kauan pois. Turvassa, kaukana. Poissa. 

Tell me how many lives
My heart still has left
How many times it can break in to pieces
Before time isn't enough to fix it

On aika tullut. Älkää sureko, pyydän, olen luonanne. Jokaisen. Ssh. Älkää itkekö, pysyn täällä. Aina. Teitä jokaista varten. Minun on mentävä, sieluni odottaa jo. Antakaa kehoni vaipua ikuiseen uneen, älkää yrittäkö estää sitä, pyydän. Kyllä tiedän, kohtaamme vielä. Ei, älä itke... kulta.. sinäkin olet rakas minulle. Ssh. 

Sieluni, kehoni, ajatukseni, mieleni... ne ympäri kiertää ja yhteen palaa. Nyt on parempi olla.