Sinä myrkkyjä nielit, minut huumasit.

Enkelini, sinä vielä opit lentämään.

Taas sä keskivertoa vahvempaa ottanut oot, mun vierellä kun astelet. Keskipäivän aurinko porottaa ihojamme vasten. Aurinko piirtää säteilyllään ihoomme uuden sävyn. Kalpeista muukalaisista tulee värjääntyneitä muukalaisia. Auringon säteily polttaa. Pitelen kättäni lantiosi ympärillä, jotta pysyisit pystyssä. Nojaat minuun. Naurat kaikelle. Hymyilen haikeasti. Tiedän haluavani olla tässä, mutta se mitä sinä olet, pelottaa minua. Olet herkkä houkutuksille. Vaarallisille, tappaville. Olet sairas, minun pitäisi kai ymmärtää. Ymmärränkin. Rakastan sinua. Olet kaiken keskipiste. Sytytät uuden savukkeen. Naurat, kun savuke lipee tärisevistä käsistäsi. Kumarrun antamaan tippuneen savukkeesi maasta. Vien sen huulillesi, vaikka tahtoisin savukkeen pois heittää. Tiedän savukkeen myrkyn tappavan sinut joku päivä. Olen tietoinen, kuinka myrkky kulkeutuu keuhkoihin ja aina keuhkoista sydämeen ja aivoihin. Olen tietoinen, keuhkoistasi mustista. Hymyilen onnettomasti. En sinulta sitä kieltää voisi. Olen yrittänyt. Olit sitten selvin päin, tai myrkyillä huumanuttuina – et tahdo kuunnella järkeä. Kuulemma maailma on liian ruma, että alkaisit itseäsi arvostaa. Kuulemma on turhaa säästellä kehoa. Mieluummin otat myrkyt kehoon, imet jokaisen kemiallisen yhdistelmän kehoosi. Pumppaat kehosi mahdollisimman täyteen myrkkyjä. Suruissani katson sinua. Rakastani. Haluaisin pelastaa pienen enkelini, jota sydämestäni rakastan. Sinua vaalin, sinua haluaisin kuljettaa, sinut haluaisin pelastaa. En pysty kuitenkaan mihinkään niistä. Olet onneton susi, vaikka toisin sinulle koko universumin. En halua uskoa sitä. Haluan rakkauden olevan vastaus. Susi, jonka karvat hohtavat kuunvalossa, jonka sydän tarkoin muotoiltu on. Mieli muokattu vääristyneeksi.

Jatkamme kävelemistä. Nojaudut kylkeäni vasten tiukemmin. Sanojen helinää päästät huuliltasi. Tiedän, ettet erota edes missä olemme. Horjahtelet suuntaan jos toiseen. Pitelen silti sinusta kiinni. Heität savukkeen pois. Sytytät uuden. Jos tietäisin ohjeen tähän sairauteen, sen tarkkaan lukisin. Jos tietäisin ohjeen sinuun, sen tarkkaan säilyttäisin ja sitä myös noudattaisin. Haluaisin tuntea sinut. Edes päivän. Olet silti aina yhtä ailahtelevainen, jopa vaarallinen. Et minulle. Kaikille muille. Eniten itsellesi. Pysähdyt. Heität savukkeen pois. Naureskelet. Ihosi punoittaa. Mustat pitkät hiuksesi laineilee tuulen mukana. Mustat hiuksesi korostaa kalpeutta kasvoillasi. Olet kaunis. Enkelini. Kaunis.

Kaivelet kassiasi. Tartut viinapulloon. Sisältö on kauniin turkoosia. Totuus on rumaakin rumempi. Prosentit hipoo korkeita lukemia. Haluaisin itkeä. En pysty. Olet niin eksynyt. Olet oikeassa rumasta maailmasta. Se tuhoaa enkelini. Se vie hänet maailman rajalle ja raastaa helvetin omaksi. Katson ilmeettömänä sinua. Korkkaat pullon, naurat minulle. Naurat, että taas meni näin. Nielet myrkkyä. Nautit sen huumaavasta mausta. Juot uudestaan ja uudestaan. Pullo tyhjenee nopeata tahtia. Seisot vain ja tuhoat pullon sisältöä. Antaisin mitä vain, jos saisin tämän painajaisen loppumaan. Jos vain molemmat voisimme herätä. Ihmiset katsovat meitä. He katsovat minua, miksen pysäytä sinua. Ja katsovat sinua, kuin hullua. Mutta kukaan ei uskalla sanoa mitään. Katson sinua hiljaa. En osaa enää tehdä mitään. Olen yrittänyt sitä vuosia, vuosia ja vuosien jälkeen vuosia. Olen pohjattomasti rakastunut. Mutta tiedän itseni turmeltuvan, ja lopulta kuolevan, sinun rinnallasi. En voi silti sinua hylätä. Olit joskus minun enkelini … muistatko?

Siitä on nyt aikaa kymmenisen vuotta. Sinä päivänä satoi vettä kaatamalla. Makasimme vierekkäin sohvallasi. Olit juuri muuttanut kotoa. Vanhempasi riitelivät niin paljon. Olin onnellinen. Sinä olit onnellinen. Nauroimme yhdessä. Telkkarista oli juuri päättynyt komediasarja. Ajattelimme, että voisimme mennä taas istumaan pihalle. Tavoitellen suurta maailmaa, joka oli suuri intohimomme. Välillä unelmamme hipoivat naurettavuuksia, mutta tiesin, että niissä oli silti järkeä. Koska ne oli meidän unelmia. Emme koskaan tyytyneet vähempään. Se ilta muutti tulevaisuuden. Reissumme kadulla muuttui kännäämiseen. Annoimme myrkkyjen kulkeutua kehoihimme suonesta ja suusta, aina pullosta piikkeihin ja savukkeisiin. Myrkylliset yhdistelemät ajoivat meidät sekaviksi. Nauroimme silti aina yön pikkutunneille. Nauroimme, onnettoman tietämättöminä. Sinä yönä, sinä muutuit. Sinä yönä kaikki muuttui. En tiedä vieläkään miksi. En tiedä mikä vei enkelini. Mikä rutto sinuun iski. Miksi en löydä parannuskeinoa. Miksi välillä unohdan, miltä rakkaus tuntuu? Miksi välillä unohdan, mitä ennen olimme? Miksi sinä unohdit pysyvästi kaiken? Jopa minut..

Kuuntelen korujesi helinää. Ne lämmittävät sydäntäni. Olet pitänyt lahjaani kaulassa aina siitä lähtien, kun sen sinulle annoin. Olit niin iloinen, muistatko? Silmiäni pistelee. Kaipaan sinua. Kaipaan meitä. Tiedän nyt mitä katujenkasvatti tarkoittaa, tiedän nyt kun sinua yritän ohjata. Haluat vain, että kävelemme näin. Kävelemme, emmekä toisiamme katso. Kävelemme, katselemme katuja. Kunnes jalkamme väsyvät ja meidän on pakko istua alas. Haluat meidän hylkäävän todellisuuden, hylkäävän inhottavan maailman. 

Pitelen sinun lanteistasi kiinni jälleen. Heität pullon menemään. Kuuntelen, kuinka se särkyy perässämme paloiksi. Kuten kaikki elämässämme. Sytytät uuden savukkeen. En tiedä mones se on. Kävelysi on hataraa. Muttet lopeta kävelemistä. Naurahdat yllättäen. Katseeni käy sinussa, tuntien, kuinka painat minut seinää vasten. Ihmiset katsovat meitä. Katson sinua. Painat huulesi omilleni. Maistan myrkyn suussasi. Pureudut tiukemmin iholleni. Tunnen ihosi, tunnen kätesi, tunnen huulesi. Suutelet minua. Kuin haluaisit kertoa, kuinka minua rakastat. Yhä. Silti minua pelottaa. En tiedä kauan seisomme siinä. Kauan tunnen kätesi kehollani. Rakastan sinua enkelini. Kertoisiko joku minulle parannuskeinon? Halaat minua lopulta tiukasti. Välillä minusta tuntuu, että olet pahoillasi kaikesta. Kuinka kaikki meni taas näin. Lopulta jatkamme kävelyä. Olet taas se muukalainen, jota en onnistu tulkitsemaan. Vihollinen, jota en osaa kuin rakastaa. Kuten aina, aiemmin, tai myöhemmin, vihollinen muuttuu vaaralliseksi. Ja joku päivä, sinä tapat minut.

Nyt katson mustaa arkkua edessäni. On kulunut viitisen vuotta. En itke. En pysty vieläkään. Sinut hautaa joudun. Oman enkelini. En löytänyt parannuskeinoa. En löytänyt ketään, joka sinua olisi osannut auttaa. Sinä muutuit viholliseksi, muutuit vaaralliseksi. Nyt minulta sydämen rinnasta riistit. Ja hautaan mukanasi viet. Yhä korvissani kuulen äänesi, korujesi helinän, iloisen naurusi. Yksin seuraan yksinäisen arkun laskemista multien uumeniin. Myrkyt sinut huumasi, myrkyt sinut tappoi. Surulaulu yhtyy ajatuksiini, jotka eivät auringon poltetta tunne. Vettä sataa, kuten silloin, kun kaikki muuttui. Jätän hautuumaan taakseni. Jätän sinut taakseni. Sytytän savukkeeni ja annan sateen piiskata selkääni. En ymmärrä, mitä näit tässä myrkyssä. Yhä sen salaisuutta yritän keksiä. Heitän savukkeen menemään, ennen kuin se edes puoleen palaa. Käännän katseeni vielä taakseni. Lepää rauhassa, enkelini. Luoja sinua helliköön, nyt ja aina.

Enkelini, taivaan ja maan lahja. Enkelini, täynnä elämää. Tämä helvetin saastuttama maailma. Nyt enkelini pois vei, kauas pois. Nyt hän takaisin enkeliksi muuttuu, suojassa pysyy. Rakastan sinua. 

Sinä yönä viereeni kömmit, sinä yönä kiinni minuun takerruit. Tiesit kai tulevan. Viimeisen yösi selvin päin olit. Kerroit, että maailman pitäisi muuttua. Että lupaat viimein parantaa. Hymyilin sanoillesi. Sinä yönä rakastelimme pitkään intohimoisesti. Olin kaivannut sinua. Olin ikävöinyt sinua. Kaikkea sinussa. Sinä yönä olit luonani, sinä yönä olit läsnä. Ennen kuin nukahdimme, vannoimme rakkautta. Pitelin sinua tiukasti itseäni vasten, kun pelkäsit pimeinä tunteina. Katsoin ikkunasta näkyvää taivasta, kiittäen -nyt sen kiitoksen haluaisin perua. Ei sinua enää ole. On vain minä.

Enkelini, kunpa kertoisit mihin nyt jatkan. Ilman sinua.