Juna paikkaan X on peruttu, pyydämme, odottakaa korvaavaa junaa asemalla.
Kuulutuksen kaikuvat kymmenettä kertaa korvissani, kun ummistan silmäni uhkaavan päänsäryn myötä. Päässäni humisee, kun käperryn penkille pienelle kerälle, tuijotellen ohitse kulkevia ihmisiä. Olen odottanut saapuvaa korvaus junaa nyt kolme tuntia, ja tunnen, kuinka jokainen osa kehostani alkaa olla jäätymäisillään. Kunpa edes sinä olisit vierelläni, mutta ei, olen yksin.
Vedän syvää henkeä keuhkojani pakastavaa ilmaa, päästäen henkäisyn ilmaan höyrynä. Inhoan talvea, inhoan pakkasta ja sitä näkymää, joka täyttää jokaisen kadun näin talvella.
Oloni alkaa olla lohduton, kun tiedostan, että istun siinä viidettä tuntia. Kauan minun pitää vielä siinä istua? Olin tuijottanut ihmisiä, mutta nyt suuntaan katseeni raiteille, jotka ovat lumen peitossa. Katselen hiljaa raiteita, pohdiskellen.
Havahdun ajatuksesta, joka on vallannut pääni. Olen odottanut nyt korvaavaa junaa kuusi tuntia, ja alan ymmärtää, mihin voisin verrata sitä. Junat kulkevat raiteilla, ottavat ihmisiä kyytiin ja kyyditsevät seuraavaan paikkaan. Aina jokainen juna on uusi mahdollisuus ihmisille, mutta minun junani ei koskaan saavu. Se on kuin elämäni. Istun siinä, välittämättä mistään, edes siitä, että elämäni kulkee kokoajan silmieni edestä. Odotan sitä yhtä tiettyä junaa, jonka olisi määrä kuljettaa paikkaan, johon olen päättänyt. Miksen sen sijaan kuitenkin hyppäisi junaan, jota en suunnitellut? En suunnitellut sitä, mutta en jynssäisi paikoillani elämäni kanssa, odotellen sitä oikeaa, suunniteltua junaa. Ja näin minä näen elämäni; suunittelen asioita, odotan sitä oikeaa hetkeä, odotan, odotan ja jynssään elämässäni. Sen sijaan voisin hypätä asiaan, jota en suunnitellut, tehdä sen heti ja jatkaa elämää, erillaisilla suunnitelmilla. Ja mitä se muuttaisi? Olisiko se pahasta? Pystyisinkö elämään sen kanssa, että hyppäsin eri junaan, vain palatakseni vielä joku päivä sinne, jonne minun oli päämäärä päästä? Eikö se voisi odottaa tämän yhden harhaliikkeen?
Nousen ylös hyiseltä penkiltä, heilautan laukun selkääni vasten. Suuntaan kohti raiteita, seisahdun ja hymyilen ensimmäisen kerran niiden kuuden tunnin aikana. Odottamani juna ei ole saapunut, eikä siitä ole ilmoitettu. On vain ilmoitettu, ettei junaa ole saapuvaksi vieläkään. Minun hetkeni alkaa sillä hetkellä, kun vieras, suunnittelematon juna saapuu eteeni. Hyppään kyytiin epäröimättä, istun alas ja annan junan viedä.
En päässyt sinne, minne oli päämääräni, mutta pääsen varmasti jonnekkin muualla, joka on vähintään yhtä arvokasta. Ja mikä tärkeintä ... en jäänyt jynssäämään eläämäni, odottaakseeni elämää. Sillä tänä yönä, elämän täytyy odottaa minua. Tottua siihen, etten minä ole odottamassa hetkeäni, vaan minä teen itse hetkeni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti