the GazettE - you are our best friends...

Voiko jotain, jota rakastaa sydämensä pohjasta, vihata näin paljon?

Vaikka... rakkaus ja viha kulkeekin käsikädessä.

En ole ikinä kokenut samanlaista tunnetta, kun kuuntelen musiikkia, että minun olisi pakko keskeyttää kuuntelu, vain etten menettäisi hermojani tyystin. Tai että, samainen musiikki saisi toisina aikoina sydämen lyömään vahvemmin ja tuntemaan itsensä jälleen elolliseksi. Se on todella... naurettavaa. Koskaan ei voi tietää, mitä tunteita tällä kertaa nousee pintaan. Yleensä se on nykyisin epätoivo... joskus se oli vielä toivo.

Aloin itse kuuntelemaan Gazettea 2009, jolloin bändi myös kävi Suomessa. Myöhästyin vaivaiset muutamat viikot, mutta vaikka olisin tiedostanut sen, olisin ollut niin nuori ja tietämätön, etten olisi kuitenkaan saanut lippua ajoissa ja... kaikki oli niin uutta silloin vielä. 2010 taisin perustaa eräänlaisen projektin, jossa olisi tarkoitus tehdä Gazettelle projekti, aivan sitä varten, kun he palaisivat Suomeen. Saatoin kuulla sanat 'turhaa sinä heitä takaisin odotat' tai 'eivät he palaa Suomeen' -tottakai tuoreena kuuntelijana saattoi odottaa ja pitää toivoa yllä siitäkin huolimatta. Kyseisen projektin sivut löytyvät yhä netistä, jos osaa vain etsiä. . (aivan siltä varalta jos joskus tapahtuisi ihme.) Ennemmin tai myöhemmin alkoi hahmoittamaan, että korviin kantautuneet puheet, jotka kertoivat totuuden, alkoivat pitämään paikkaansa. Aivan... he eivät palaisi. 2011 vuosi kului aikalailla pikkubändien kahlaamisella, ja olin myös löytänyt jotain Gazetten kaltaista, joka voisi korvata heidät. Kyllä.. D. Olinhan minä heidänkin musiikkia kuunnellut jo aikani, mutta Suomen keikka otti tilannetta entisestään haltuun. Kyllä... kyseinen bändi on nykyisin silmäteräni, päivien pelastus... kuten Miyavi on ollut jo monet vuodet. Kun taas herää kysymys, miten kävi Gazetten?

The only thing you really know about me is…
You can’t take my soul away from me
The only thing you really know about me is…
I can’t answer your silly wish by. vortex

Niin, mitä on tapahtunut. Hm. Onhan niitä levyjä kertynyt, DVDtä myös ja julisteitakin löytyy. Kaikkea materiaalia on enemmän kuin lakisallii, mutta entäs muistot. Kyllä.. heidän musiikkiinsa on pelastanut monet yöt, niinä harvoinakin kertoinakin kun on tuntunut, ettei uni tule. Mutta... silti jotain kaunista puuttuu. Kun ei ole nähnyt omin silmin sitä mihin uskoo, minkä vuoksi elämä on muuttunut, minkä takia jaksaa vaikeimmatkin hetket... kuinka voimaton sen tiedostaessa onkaan? Ainut vaihtoehto olisi lentää toiselle puolella maapalloa, ja toteuttaa unelmansa. Jos olisikin varaa, lähtisin vaikka samantien. Muttei raha kasva puussa. Matkat maksaa, keikat maksaa, hotellit maksaa... miten joku niin kaunis unelma voi maksaa niin paljon? Se tieto, kuinka muut saavat toteuttaa sitä unelmaa saa inhon väreet kulkemaan pitkin selkärankaa, inhoamaan sitä tosiasiaa, että jotkut saavat kohdata heidät... vaikka se on totuudessa vain mustaa katkeruutta, kadehtimista. Joka saa ajattelemaan... että, kyllä minäkin vielä joku päivä... 

How many times did you think about death in the small world?
The death doesn’t give freedom to you, even feelings fade away.
How many times did you think about death in the broken world?
If you can believe nothing, Spit out a pain here. by. tomorrow never die

Kaiken tämän totuuden keskellä, on lopulta alkanut tulemaan jonkinsortin epätoivo. Toxic kun ilmestyi kauppoihin, saatoin vielä hymyillä. Musiikki oli muuttunut, mutta itse pidin. Varsinkin Tomorrow never dies lyriikat osuivat sydämeen, ja tiesin Rukin jälleen onnistuneen. Nyt DIVISION on tullut myyntiin, ja osittain omiin korviin saakka... en tiedä mitä enää sanoa. Onhan siellä muuta biisi, joka saa pienen toivon kipinän, mutta... taso on laskenut. Vaikka pahaa tekeekin sanoa. Joku sanoisi tässä vaiheessa 'miksi kuuntelet heitä, jos on niin huonoa?' -miksikö? koska tämä bändi on antanut paljon, ja tahdon vielä uskoa parannukseen. Silti on hyvä myöntää vain itselleenkin, ettei tämä nyt oikein kolahtanut ja eihän kaikki vain voi pitää kaikesta. Kuitenkin, jos jatkuva alamäki jatkuu... niin... sitten on syytä huoleen, muttei vielä. Vielä on.. toivoa.

 You are our best friends... niinkö todella Ruki? Kiität(te) monissa palstoilla fanejanne, kuinka ilman heitä teitä olisikaan. Onhan se totta, mutta mitä saamme takaisin? Kasan Japanin kiertueita, joihin harvoilla ulkomaisilla on varaa. Eihän maailmankiertue ole sormia napsauttamalla itsestään selvyys, mutta silti. Aikaa on jo kulunut paljon, ja mahdollisuuksia on varmasti ollut. Jotenkin koen turhaksi enää potea tätä samaa asiaa, koska asiat eivät muutu mihinkään, vaikka kuinka takoisi päätänsä seinää. Silti joskus toivoo yhä, että he tekisivät sen suuren liikkeen ja lähtisivät kiertämään maailmaa Japanin sijasta. Vaikkakin Japanissa keikkaileminen tuottaa paljon enemmän rahaa, mutta... eikö välillä pitäisi ajatella muutakin kuin rahaa? Vaikka se onkin kylmä totuus, että ne elää sillä rahalla... mutta silti! 

Nothing changes... silti olette kahlittu johonkin, jota emme muut näe. Taikka halua nähdä. Silti uskottelette rakkautanne fanejanne kohtaan, videon välityksellä, joka ei ole kuin sanojen helinää, joita on helppo päästellä suusta. Kaikki se voimavara, mikä teidän ympärillä ympäröi, on jotain... jota harva pääsee koskettamaan. Silti joskus... tahtoisin olla yksi heistä, joka saisi koskettaa. Tuntea vihdoin sen, joka on pelastanut elämän painajaisilta... joka on saanut uskomaan huomiseen, ja nostanut itsetuntoa monilla asteikoilla... opettanut miten eletään muiden mielipiteistä välittämättä..

Mutta kaiken tämän sumun, epätoivon keskellä... jatkan kuuntelemista, uskomista ääneesi joka uskottelee vielä pienen toivon olemassaolon. Ja tiedän... ettei mene kuin vuosi tai pari, kun olen jo lähempänä unelmaani.  Koska, olen päättänyt sen. Heti koulun loputtua, tsemppaan rahatilannetta niin, että pääsen haluamaani lopputulokseen. Siihen saakka... pitäkää lippu korkealla, ja älkää viekö tilaisuutta alta lopettamalla... sillä silloin, vaihtoehtoni olisi vähissä... enkä tahdo sitä... olen teistä riippuvainen... sairaalloisella tavalla. Joten älkää sokaisko uskollisia persoonia, jotka eivät näe muuta pelastusta.

ps. tämä biisi viilsi jostain syvältä ja sai toivonkipinän syttymään...

uskon teihin, eikä se ole katoamassa... olen varma siitä.

Kun elämällä on elämistäkin parempi tarkoitus

Jälleen se polttaa, jälleen. Välität hänestä suunnattoman paljon, näenhän sen sinusta. Se kuinka hän kääntää selkänsä sanoille, jotka kertovat, ettet pidä hänen teoistaan, saa ärsyyntymään, vihaamaan. Tahtoisin takoa hänen päähään järkeä, kertoa, että ajattelet vain hänen parastaan. Vasta, kun hän näki virtaavat kyyneleet poskellasi, hän lupasi harkita. Yrittävänsä. Mutta kauan se jatkuu, ennenkuin taas sanat 'koska kaveritkin' nousevat ilmaan? 

Enkä voi tehdä mitään
Pitää vain katsella voimattomana vierestä

Aluksikin toivon tämän herättävän ajatusta, koska mietin muutaman päivän, viitsinkö kirjoittaa tätä. Lopulta päädyin lopputulokseen, että tämähän on vain minun mielipide, eikä sitä tosiaan tarvitse hävetä. Multa on kysytty, mitä mieltä olen röökaamisesta, näin kaunisti siveltynä, polttamisesta. Eräälle sanoin vain pintaa viilaten, että jokaisen oma asia se on, mutten kannusta. Hän ihmetteli, miksi niin rauhallinen asenne. Tottakai, voisin alkaa rageemaan jokaisaiselle, jolla on tupakka huulessa, ja pitää sitä kuin jonain elämän lähteenä. Mutten tee sitä, he tietävät mitä menettävät, tai vähintään esittävät tietävänsä. Enkä tahdo saada sitä turhaa pettymystä nähdä, kuinka kerta toisensa perään lopetetaan, mutta ratketaan. Se ei kuulu minulle, ei vain kuulu... totuudessa, uskottelen itselleni niin, mutta läheiset, kaikki, jotka ovat tupakoitsijan luona... kärsivät. Mutten sano sitä, koska tiedän kaikkien tiedostavan sen, aivan varmasti. 

Mutta hyvä on, voin heittää väliin lyhyen kylmän mielipiteen, jota mieltä todella olen. Älkää ottako henkilökohtaisesti, pyydän. Tupakka tappaa, mutta voihan porkkanaakin tukehtua -okei. Jos ajatusmaailma on tämä, niin olkoon, en vain pysty käsittämään. Samoin sanonnat; ei se mua tapa, on kuin mistäkin laimeasta komediasta. Ehkei nyt, mutta entäs kymmenen vuoden päästä, kun olet siihen saakka joka päivä hokenut samaa. Ehkei se tapakkaan, mutta entä ne sairaudet, jotka siitä seuraa. Entä nämä nuoret, jotka aloittavat jo kymmenenvuotiaana polttamisen? Yaa, se on coolia, uskottavuus kasvaa ja ego varsinkin. Totuudessa... ei ole yhtään coolia, pikemminkin säälittävää, huolestuttavaa. Ja mitä hyvää siinä on? Sanokaa yksikin hyvä puoli. Okei, ehkä saa ystäviä, mutta ystäviä saa myös monella muulla keinolla, ei se ole mikään hurmausväline. Rahat kuluu, terveys kärsii, muut ihmiset kärsii... hellurei. Hiljennyn nyt tästä paasaamasta.

Sun elämältä suunta puuttuu
Sä aina tartut tikkuun lyhimpään
Se ei johda mihinkään

Kuka haluaa elää ikuisesti? Kuka haluaa kuolla sairasvuoteeseen letkuissa? Kuka haluaa kuolla nuorena? Kuka valitsee ennemmin kuoleman, kuin elämän? Kuka haluaa heittää henkensä tälläisen takia? Kuka keksi tämän vaihtoehdon meille? Miksi? Eikö elämä ole tarpeeksi vaikeaa? Kuka sai otteen elämästä, antoi väärän suunnan? Mikä ajatus johti harhaan? Miksi... et ymmärrä parastasi.

En odota, että tämä teksti vaikuttaisi niin paljon, että joku ottaisi lopettaakseen, mutta... ainahan se olisi hienoa. Muistakaa, en tuomitsekaan näitä ihmisiä, jotka polttavat. Haluaisin vain heidän säästyvän siltä, mikä heitä saattaa odottaa, ettei heidän turhaan tarvitsisi tehdä lopettamisesta kokoajan hankalampaa... että olisi parempi olla. Ehkä se vie ajatuksia pois, ehkä se purkaa stressiä, hermostusta.. olkoon miten vain, mutta maailmassa on paljon muutakin, paljon muuta parempaa. 

Tiedän, myönnän, ehkä joskus on tehnyt mieli kokeilla purkaa hermostusta johonkin niin sanotusti kiellettyyn, mutten ole tehnyt sitä... en tahdo sitä oravanpyörää, jonka näen toisissa ihmisissä. En tahdo. Parhain huumeni on vain musiikki, se on joka vie, saa jalat alle, auttaa pääsemään ylitse, auttaa uskomaan parempaan huomiseen. Ilman musiikkia, varmaan asiat olisikin toisin. Ja ihmiset, ihmiset joista välitän, rakastan. Ne auttaa myös tajuamaan, että maailmassa on paljon muitakin vaihtoehtoja. Mulla ei ole syytä langeta moiseen, ei ole. En edes koe tarvetta, se on viimeisempiä vaihtoehtoja. Haluisin vain pelastaa ne, jotka vielä on mahdollista pelastaa sairauksilta, järjettömiltä rahan tuhlauksilta ja kaikelta siltä. Mutta kuten sanoin, älkää ottako itseenne, eikä tämän ollut tarkoitus olla mikään parhain saarna vuosikymmeniin. Tämä on minun mielipide. 

Laittakaa ihmeessä kommenttia, jos koette tarvetta sille ~c'ya !