a dying flower

“I am sad and have a passion for unknown, distant places. I want to see the world. And I would love it, if I just had the chance to get away for a little while. But sadly, things aren’t that easy; desire won’t change a thing.” - Abraham M. Alghanem, A Dying Flower 

Miten olla iloinen, kun koko maailma itkee? Miten hymyillä, kun kaikki ympärillä kyyneleitä vuodattaa?
Miten olla iloinen, kun kaikki muut ovat surullisia? Miten olla järjissään, kun koko maailma on sairas?

Tietääkö meistä kukaan, miten mielenterveys säilytetään. Tietääkö teistä kukaan, miten tästäkin selvitään.

Yksi on jättänyt yhtä

toinen jättänyt toista

Puhtaaseen kolmaskin jättänyt jotain

mitä aika ei poista

Kaikki samalta viivalta me lähdetään, maailmaa valloittamaan. Meille samat eväät työnnetään, meitä maailmalle ohjataan. Meitä ei pysäyttää saa eikä voi, kun meidät täällä pakotetaan liikkumaan. 

Mikä meni pieleen hänenkin kohdalla, kun itsestään vikoja etsii. Eikö hän itseään miellyttänyt?

Vaiko oliko sittenkin niin, ettei hän muita miellyttänyt. Mikä ihmisen saa niin sekaisin, että se itseään tuhoamaan alkaa? Mikä saa ihmisen löytämään itsestään vihollisen?

Rakensit ihmisen
ehkä sä suoritit sen mitä pitikin tehdä
Voiko tuo kaikki olla jotain ehjää
se on tässä se ehkä

Mikä ihmisen saa itsestään virheitä noukkimaan. Mikä ihmisen saa pyörimään peilin edessä, vain hirviön nähdäkseen. Mikä ihmisen saa levottomaksi, kurittomaksi, huolimattomaksi. Mikä tekee ihmisestä hirviön itselleen, mikä sen demonin synnyttää. Eikö hän itselleen kelpaa, vai eikö muille? Jos hän kelpaisi muille, kelpaisiko hän itselleen? Jos hän kelpaakin muille, muttei vaan itseään hyväksy. Miksi ihminen saa olemaan niin epäreilu itselleen, että itselleen selkänsä kääntää? Jos itsellesi selkäsi käännät, et mitään enää nää. Käännät selkäsi koko maailmalle, kaikille mahdollisuuksille ja koko tulevaisuudelle. Itsellesi hylättyä näytät, itseäsi satutat. Sanoin, miettein. Fyysisesti, henkisesti. Millainen olento tuhoaa omaa lajiaan. Millainen olento tuhoaa itseään. Millaiset ainekset siihen vaaditaan, että pää alkaa hokemaan kuolemaa. Millaiset ainekset sisällesi kiertää, kun kuolemaa janoat.

En anna sen kuolla
sen täytyy jatkaa vaikka
kauempaa huomataan
se ei hengitä omillaan

Millä se ihminen itsensä silti eteenpäin puskee? Millaista sisua se sisällään kantaa reunan kiellekkeelläkin. Mikä meissä tekee sen, ettei me periksi anneta, vaan jatketaan etsimistä syitä elämiseen. Missä se osa on, joka meitä haluaa täällä pitää? Jos hän, tuo, sinä, he, me ja nuo ovat sairata, miten me eteenpäin toisiamme työnnetään? Keltä se kannustus saadaan, keltä me löydetään ne ainekset, jotka meiltä puuttuu. Ketä me tukahdutaan, jotta itse voimme jatkaa. Kenet sinä olet tukahduttanut? Kenet minä olet tukahduttanut? 

Kenet me olemme tukahduttaneet? Entä olemmeko me kaikki tukahdettu? Hengitämmekö edes?

Paljon on haudattu mitä ei tahdota nähdä
Mut niiden kosketus tuntuu se on vieläkin tässä

Mikään ei muuttunut vain muutos itse ja se miten sitä katsoo
Viimeisen jälkeen valittava se että näkee vain mitä tahtoo

Hautaan työnnetään me asiat, joista puhua emme tahdo. Mitä ei puhuta, ei olemassa. Jos me hymyilemme, kaikki on hyvin. Sinulla, minulla, heillä. Meillä kaikilla on kaikki kunnossa, mutta totuuden ympärillä silti leikimme. Jäämme yksin huoneeseen demonimme kanssa, se alkaa hokemaan lauseita, alkaa nauramaan, laulamaan, ilkkumaan. Haluamme ulos, mutta mistä ei puhuta ei olemassa. Me totumme siihen, totumme, että on okei vihata itseään, on okei vihata maailmaa, on okei vihata kaikkea muuta, kuin sitä, jota kuuluisi. Me ruokimme demonia sisällämme, juotamme, pidämme huolta. Huolehdimme myös, että elukka on häkissä sisällämme. Piilossa. Huolehdimme, että se elukka pysyy poissa muiden edestä, mutta saa hyökätä sen sijaan meidän päällemme. Kehuja, kehuja, jokaisella moitteella itsestämme. 

Miksi olen tälläinen?

Miksi olen läski?

Miksi näytän tältä?

Miksi en ole kaunis?

Miksi hän on kauniimpi?

Miksi olen taas lihonnut?

Miksi ihoni näyttää tältä?

Miksi hiukseni..

silmäni...

kasvoni...

kehoni...

Miksi olen tyhmä?

Miksi olen idiootti?

Miksen osaa mitään?

Miksi olen hyödytön?

Miksi olen toivoton?

Miksi he kaikki ovat parempia kuin minä?

Miksi kaikilla menee paremmin kuin minulla?

Miksi kaikki vihaavat minua?

Miksi sinä kaunis olento.. jolla on kauniit hiukset, kauniit kasvot, kaunis vartalo, kaunis ääni, kauniit ajatukset ja mietteet .. mikset sinä kaunis olento itseäsi rakasta? Miksi syötät demonia, joka on janoinen? Mikä saa sinut syöttämään sitä elukkaa, joka sinua ei rakasta? Miksi sinä et tapa sitä elukkaa? 

Tärkeintä on että varastaa itsensä

hetkeä seuraavan tyhjyyden armoilta

Surulaulua me laulamme toisillemme, mikään ei ole hyvin. Surullisia, elottomia sävelemiä. Täynnä epätoivoa, surua, tuskaa ja vihaa. Mikä sinulla tänää huonosti meni. Me yhdessä jaamme huonot hetkemme, ei meille kukaan hyviä hetkiä ole jakamassa. Vaan eteenpäin siirtyneet, vain jotka vielä selvillä vesillä on. Jos he petomme löytävät, jos heitä kiinostaa. Surulaululla viestimme, ei tämä elukka kuole sisällämme. Elukka kasvaa, vahvistuu ja voimistuu. 

Ei auta itku ei parku,
ei auta huuto, ei asuntolaina
Tuulesta riippuu mihin pöly laskeutuu

Näitä peilejä yhdessä katsomme. Käsistä toisiamme kiinni pidämme. Yhdessä yritämme löytää toisistamme vahvuutemme. Elukat seisovat vierellemmä, nauravat, pyörivät levottomasti. Ne tahtovat vapauteen, aina uudestaan, mutta me selkämme käännämme. Ei meitä nämä elukat enää kiinostaa, me haluamme maailmaa katsoa. Me haluamme itsemme pelastaa. Me jatkamme siihen uskomista, vaikka alas vaivumme välillä, me jatkamme taistelua. Elukka kuihtuu, se kuihtuu kun ei ruokaa saa. Se on ihmeissään, levoton ja raivoissaan, kun elämänvoimat hiipuu. Mutta sinä vahvistut, hetki hetkeltä. Elukka lyyhistyy, se karjuu sisälläsi, etsii ulos pääsyä. Se haluaa siirtyä johonkin toiseen, levitä kuin rutto ympärillä oleviin ihmisiin. Ehkä se tarttuu johonkin, ehkä heistä joku sairastuu.

Mutta sinä olet elossa, viimein. Olet selvinnyt pahimman taistelun, mitä ihmiselle voi asettaa.

Taistelun, jossa mieli, keho ja ajatukset kääntyvät itseäsi vastaan.

Taistelun, jossa voi sekunnissa hävitä, tai vuosissa voittaa. 

Taistelu, joka sinun kuuluu taistella, itsesi vuoksi. 

Ja nyt, joku on alkanut taistelemaan samaa taistoa, minkä sinä kävit. 

Vain löytääkseen itsensä uudelleen.