Enkelini, sinä vielä opit lentämään.
Taas sä keskivertoa vahvempaa ottanut oot, mun vierellä kun astelet. Keskipäivän aurinko porottaa ihojamme vasten. Aurinko piirtää säteilyllään ihoomme uuden sävyn. Kalpeista muukalaisista tulee värjääntyneitä muukalaisia. Auringon säteily polttaa. Pitelen kättäni lantiosi ympärillä, jotta pysyisit pystyssä. Nojaat minuun. Naurat kaikelle. Hymyilen haikeasti. Tiedän haluavani olla tässä, mutta se mitä sinä olet, pelottaa minua. Olet herkkä houkutuksille. Vaarallisille, tappaville. Olet sairas, minun pitäisi kai ymmärtää. Ymmärränkin. Rakastan sinua. Olet kaiken keskipiste. Sytytät uuden savukkeen. Naurat, kun savuke lipee tärisevistä käsistäsi. Kumarrun antamaan tippuneen savukkeesi maasta. Vien sen huulillesi, vaikka tahtoisin savukkeen pois heittää. Tiedän savukkeen myrkyn tappavan sinut joku päivä. Olen tietoinen, kuinka myrkky kulkeutuu keuhkoihin ja aina keuhkoista sydämeen ja aivoihin. Olen tietoinen, keuhkoistasi mustista. Hymyilen onnettomasti. En sinulta sitä kieltää voisi. Olen yrittänyt. Olit sitten selvin päin, tai myrkyillä huumanuttuina – et tahdo kuunnella järkeä. Kuulemma maailma on liian ruma, että alkaisit itseäsi arvostaa. Kuulemma on turhaa säästellä kehoa. Mieluummin otat myrkyt kehoon, imet jokaisen kemiallisen yhdistelmän kehoosi. Pumppaat kehosi mahdollisimman täyteen myrkkyjä. Suruissani katson sinua. Rakastani. Haluaisin pelastaa pienen enkelini, jota sydämestäni rakastan. Sinua vaalin, sinua haluaisin kuljettaa, sinut haluaisin pelastaa. En pysty kuitenkaan mihinkään niistä. Olet onneton susi, vaikka toisin sinulle koko universumin. En halua uskoa sitä. Haluan rakkauden olevan vastaus. Susi, jonka karvat hohtavat kuunvalossa, jonka sydän tarkoin muotoiltu on. Mieli muokattu vääristyneeksi.
Jatkamme
kävelemistä. Nojaudut kylkeäni vasten tiukemmin. Sanojen helinää päästät
huuliltasi. Tiedän, ettet erota edes missä olemme. Horjahtelet suuntaan jos
toiseen. Pitelen silti sinusta kiinni. Heität savukkeen pois. Sytytät uuden.
Jos tietäisin ohjeen tähän sairauteen, sen tarkkaan lukisin. Jos tietäisin
ohjeen sinuun, sen tarkkaan säilyttäisin ja sitä myös noudattaisin. Haluaisin
tuntea sinut. Edes päivän. Olet silti aina yhtä ailahtelevainen, jopa vaarallinen.
Et minulle. Kaikille muille. Eniten itsellesi. Pysähdyt. Heität savukkeen pois.
Naureskelet. Ihosi punoittaa. Mustat pitkät hiuksesi laineilee tuulen mukana.
Mustat hiuksesi korostaa kalpeutta kasvoillasi. Olet kaunis. Enkelini. Kaunis.
Kaivelet
kassiasi. Tartut viinapulloon. Sisältö on kauniin turkoosia. Totuus on rumaakin
rumempi. Prosentit hipoo korkeita lukemia. Haluaisin itkeä. En pysty. Olet niin
eksynyt. Olet oikeassa rumasta maailmasta. Se tuhoaa enkelini. Se vie hänet
maailman rajalle ja raastaa helvetin omaksi. Katson ilmeettömänä sinua.
Korkkaat pullon, naurat minulle. Naurat, että taas meni näin. Nielet myrkkyä.
Nautit sen huumaavasta mausta. Juot uudestaan ja uudestaan. Pullo tyhjenee
nopeata tahtia. Seisot vain ja tuhoat pullon sisältöä. Antaisin mitä vain, jos
saisin tämän painajaisen loppumaan. Jos vain molemmat voisimme herätä. Ihmiset
katsovat meitä. He katsovat minua, miksen pysäytä sinua. Ja katsovat sinua,
kuin hullua. Mutta kukaan ei uskalla sanoa mitään. Katson sinua hiljaa. En osaa
enää tehdä mitään. Olen yrittänyt sitä vuosia, vuosia ja vuosien jälkeen
vuosia. Olen pohjattomasti rakastunut. Mutta tiedän itseni turmeltuvan, ja
lopulta kuolevan, sinun rinnallasi. En voi silti sinua hylätä. Olit joskus
minun enkelini … muistatko?
Siitä on
nyt aikaa kymmenisen vuotta. Sinä päivänä satoi vettä kaatamalla. Makasimme
vierekkäin sohvallasi. Olit juuri muuttanut kotoa. Vanhempasi riitelivät niin
paljon. Olin onnellinen. Sinä olit onnellinen. Nauroimme yhdessä. Telkkarista
oli juuri päättynyt komediasarja. Ajattelimme, että voisimme mennä taas
istumaan pihalle. Tavoitellen suurta maailmaa, joka oli suuri intohimomme. Välillä
unelmamme hipoivat naurettavuuksia, mutta tiesin, että niissä oli silti järkeä.
Koska ne oli meidän unelmia. Emme koskaan tyytyneet vähempään. Se ilta muutti
tulevaisuuden. Reissumme kadulla muuttui kännäämiseen. Annoimme myrkkyjen
kulkeutua kehoihimme suonesta ja suusta, aina pullosta piikkeihin ja
savukkeisiin. Myrkylliset yhdistelemät ajoivat meidät sekaviksi. Nauroimme
silti aina yön pikkutunneille. Nauroimme, onnettoman tietämättöminä. Sinä yönä,
sinä muutuit. Sinä yönä kaikki muuttui. En tiedä vieläkään miksi. En tiedä mikä
vei enkelini. Mikä rutto sinuun iski. Miksi en löydä parannuskeinoa. Miksi
välillä unohdan, miltä rakkaus tuntuu? Miksi välillä unohdan, mitä ennen
olimme? Miksi sinä unohdit pysyvästi kaiken? Jopa minut..
Kuuntelen
korujesi helinää. Ne lämmittävät sydäntäni. Olet pitänyt lahjaani kaulassa aina
siitä lähtien, kun sen sinulle annoin. Olit niin iloinen, muistatko? Silmiäni
pistelee. Kaipaan sinua. Kaipaan meitä. Tiedän nyt mitä katujenkasvatti
tarkoittaa, tiedän nyt kun sinua yritän ohjata. Haluat vain, että kävelemme
näin. Kävelemme, emmekä toisiamme katso. Kävelemme, katselemme katuja. Kunnes
jalkamme väsyvät ja meidän on pakko istua alas. Haluat meidän hylkäävän todellisuuden, hylkäävän inhottavan maailman.
Pitelen
sinun lanteistasi kiinni jälleen. Heität pullon menemään. Kuuntelen, kuinka se
särkyy perässämme paloiksi. Kuten kaikki elämässämme. Sytytät uuden savukkeen. En
tiedä mones se on. Kävelysi on hataraa. Muttet lopeta kävelemistä. Naurahdat
yllättäen. Katseeni käy sinussa, tuntien, kuinka painat minut seinää vasten.
Ihmiset katsovat meitä. Katson sinua. Painat huulesi omilleni. Maistan myrkyn
suussasi. Pureudut tiukemmin iholleni. Tunnen ihosi, tunnen kätesi, tunnen
huulesi. Suutelet minua. Kuin haluaisit kertoa, kuinka minua rakastat. Yhä. Silti
minua pelottaa. En tiedä kauan seisomme siinä. Kauan tunnen kätesi kehollani.
Rakastan sinua enkelini. Kertoisiko joku minulle parannuskeinon? Halaat minua
lopulta tiukasti. Välillä minusta tuntuu, että olet pahoillasi kaikesta. Kuinka
kaikki meni taas näin. Lopulta jatkamme kävelyä. Olet taas se muukalainen, jota
en onnistu tulkitsemaan. Vihollinen, jota en osaa kuin rakastaa. Kuten aina,
aiemmin, tai myöhemmin, vihollinen muuttuu vaaralliseksi. Ja joku päivä, sinä
tapat minut.
Nyt katson
mustaa arkkua edessäni. On kulunut viitisen vuotta. En itke. En pysty
vieläkään. Sinut hautaa joudun. Oman enkelini. En löytänyt parannuskeinoa. En
löytänyt ketään, joka sinua olisi osannut auttaa. Sinä muutuit viholliseksi,
muutuit vaaralliseksi. Nyt minulta sydämen rinnasta riistit. Ja hautaan
mukanasi viet. Yhä korvissani kuulen äänesi, korujesi helinän, iloisen naurusi.
Yksin seuraan yksinäisen arkun laskemista multien uumeniin. Myrkyt sinut
huumasi, myrkyt sinut tappoi. Surulaulu yhtyy ajatuksiini, jotka eivät auringon
poltetta tunne. Vettä sataa, kuten silloin, kun kaikki muuttui. Jätän
hautuumaan taakseni. Jätän sinut taakseni. Sytytän savukkeeni ja annan sateen
piiskata selkääni. En ymmärrä, mitä näit tässä myrkyssä. Yhä sen salaisuutta
yritän keksiä. Heitän savukkeen menemään, ennen kuin se edes puoleen palaa.
Käännän katseeni vielä taakseni. Lepää rauhassa, enkelini. Luoja sinua helliköön,
nyt ja aina.
Enkelini,
taivaan ja maan lahja. Enkelini, täynnä elämää. Tämä helvetin saastuttama
maailma. Nyt enkelini pois vei, kauas pois. Nyt hän takaisin enkeliksi muuttuu,
suojassa pysyy. Rakastan sinua.
Sinä yönä viereeni kömmit, sinä yönä kiinni minuun takerruit. Tiesit kai tulevan. Viimeisen yösi selvin päin olit. Kerroit, että maailman pitäisi muuttua. Että lupaat viimein parantaa. Hymyilin sanoillesi. Sinä yönä rakastelimme pitkään intohimoisesti. Olin kaivannut sinua. Olin ikävöinyt sinua. Kaikkea sinussa. Sinä yönä olit luonani, sinä yönä olit läsnä. Ennen kuin nukahdimme, vannoimme rakkautta. Pitelin sinua tiukasti itseäni vasten, kun pelkäsit pimeinä tunteina. Katsoin ikkunasta näkyvää taivasta, kiittäen -nyt sen kiitoksen haluaisin perua. Ei sinua enää ole. On vain minä.
Enkelini, kunpa kertoisit mihin nyt jatkan. Ilman sinua.