Pitkään aikaan ei oo vallannut yöllä tunne viime öinen.
Pitkään aikaan en oo kattoa ja seiniä vuoronperään tuijotanut.
Lopulta kietoen itseni syvälle peittojen ja tyynyjen uumeniin.
Tuntenut itseäni tyhjäksi, yksinäiseksi ja kamalan turhaksi.
Vaihtanut kylkeäni loputtomasti, tuntematta silti oloani valmiiksi nukahtamaan.
Keskustellut varjoille, yrittänyt tehdä vaihtokauppoja unesta.
Viime öinen tuli yllättäen, täysin odottamatta taas jälleen kerran.
Tunsin itseni taas yksinäiseksi, unettoman yön edessä.
Ja aamulla kun herään, tunnen itseni yksinäisemmäksi kuin koskaan.
Turhemmaksi kuin koskaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti