Me väärinymmärretyt taitelijat, jotka maailmasta paikkaansa etsii.
Oletko joskus törmännyt henkilöön, joka omistaa suuren intohimon, rajattoman mielikuvituksen, joka joskus saattaa soittaa keskellä yötä vain kertoakseen unettomista öistä? Jolla tuntuu olevan enemmän unelmia, kuin aikaa toteuttaa niitä? Saatoit törmätä höpsöön taitelijaan.
Väärinymmärretyt taitelijat, jotka menemme työkkärin pisteelle toiveena löytää haaveammattimme. Kerromme harrastuksistamme; musiikista, kirjoista, piirtämisestä, valokuvaamisesta, kirjoittamisesta. Kerromme, että haluamme tehdä asioita, jotka saavat tuntemaan meidät eläväksi. Emme halua tehdä mitään muuta ennen sitä, haluamme vain toteuttaa itseämme ja toinen toistaan sairaampia ideoita. Meille kerrotaan, ettei se maailma niin mee. Saatamme ulkonäöllisesti näyttää tuiki tavalliselta, mutta pahimmassa tapauksessa kasvomme on metallin peitteessä, eikä hiuksissamme ole sen enempää kehuttavaa. Vaatteet riipivät metrin jäljessämme, eikä se edes haittaa meitä. Lopuksi hymyilemme typerästi työkkärin henkilökunnalle, vaikka me kaikki tiedämme, ettei minun kaltaisille ole suoranaista paikkaa. Ei määriteltyä, eikä varsinkaan paikkaa, joihin meidät voisi opastaa.
Käymme työkkäreissä, kouluamme kouluja, käymme töissä – mutta aiemmin tai myöhemmin, toinen toisensa jälkeen turhaannumme ja sekoamme.
Saatamme istua yön pikkutunneille saakka, ja nukkua päivät. Ehkä syömme purkkiruokaa vain elääksemme. Voimme piirtää tunnista toiseen. Huudattaa ehkä musiikkia liian kovalla. Kirjoittaa kätemme verille. Saatamme tehdä kaikkea sitä, ja vielä enemmän. Turhaantumisesta turhaantumiseen, epätoivosta epätoivoon. Täytyy olla sata rautaa tulessa, eikä sekään riitä. Mikään projekti, mikään tekeminen, ei mikään, ei yhtikäs mikään, tyydytä sitä levotonta sielua.
Taitelijoita sanotaan hulluiksi. Hän on hullu, onhan hän sentään taitelija. Olisi kai outoa, jos kirjailija istuisi tunnista toiseen kirjoittamassa kirjaa täysijärkisenä. Tai valokuvaaja löytäisi kuvattavan kohteen sormia napsauttamalla, ilman että hän koluaisi metsästä toiseen yö hämärässä.
“If you lost your way, just ask somebody. If you lost your dream, just close your eyes again.
And some day you will blossom, with your hands wide spread to the sun.”
— MIYAVI
Palatakseni takaisin aiheeseen; taiteilijoilla ei ole tarkkaa sijaa maailmankartalla. Ei ole määrätty, missä he voivat elämänsä viettää. Ei ole tietoa, kuinka he voivat selviytyä. Heidän sielunsa on herkkä, mutta voimakas. Se on voimakas, ja aina valmis taistelemaan. Taitelijat ehkä repivät sadat paperit, ehkä kokevat sadat epäonnistumiset, ehkä turhaantuvat, ehkä vihaavat maailmaa, ehkä kadottavat koko maailman, ehkä sokaistuu tunteista – mutta vaikka mitä tapahtuisi, heillä on paljon enemmän edessä, kuin ne sadat ja taas sadat epäonnistumiset. Miten olento, jolla on rajaton mielikuvitus, voisi jättää peliareenan ilman tuloksen tuloksetta? Miten sellainen olento voisi ikinä kääntää selkäänsä pelille, jota elämäksi kutsutaan?
Olen katsonut monia taitelijoita silmiin, joista loistaa intohimo asioita kohtaan, joita he rakastavat. Olen puhunut heille asioista, joista he eivät tule koskaan luopumaan. Olen puhunut tulevaisuudesta, joka näyttää mustalta kuin musta aukko. Silti olen tuntenut heidän intohimonsa, eikä se ole mitään verrattavissa epätoivoon tai tuntemattomaan. Intohimo on rajua, rajatonta.
Älkää nyt kuvitelko, että puhuisin maailmankuuluista taitelijoista. Puhun ystävistäni, puhun muusikoista, puhun sukuluisistani, perheestäni, tuttavistani –kaikista, jotka eivät nyt sentään julkisuuteen ole toistaiseksi ponnahtaneet. Elämäni suurin taiteilija olen minä itse. On kai selvää, että alussa olin selkeästi sitä mieltä, että puhuin selkeästi taitelijoista, mutta olenhan taiteilija ja ajatukseni muuttuvat. On aivan sinun käsissä, kuinka ymmärrät kirjoitukseni, ja millaisena taiteilija sinä itsesi koet. Minä koen itseni taitelijana, joka istuu aamua myöden miettien elämän ja maailman salaisuuksia, joka kirjoittaa kädet verille, soittaa musiikkia liian lujaa ja kaikkea muuta mitä ikinä teenkään.
Jokainen meistä on omalla tavallaan elämänsä taitelijoita. Mutta jotkut eivät halua asiaa niin nähdä. Taitelijalla on monta merkitystä. On hölmö, jos luulee minun etsiväni tästä mitään järkeä. Koko kirjoituksesta. Minun täytyi vain saada kirjoitettua, jotta voin syventyä ajattelemaan seuraavia ajatuksiani. Seuraavia hölmöjä ajatuksia.
“Sometimes life becomes a bit difficult. There are hard times and even some little things can mess up your life. Make the best out of these moments. Don’t forget to smile. You can cry as loud as you want, but smile. Just stand up and go on. You can do everything you want.”
— MIYAVI
Ainiin, tulevaisuus on ihmeellinen asia. Enkä tainnut nukkua viime yönä tarpeeksi.
Laitetaan tämä kirjoitus molempien piikkiin. Nyt olen liian väsynyt miettimään kumpaakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti