Joskus herään Ranskasta hotellihuoneesta porottavaan aurinkoon.
Ihoni on pehmeä puhtaista lakanoista yön jäljiltä.
Sormeni ovat yhä tummat hiilestä yöllisestä piirtämisestä. Yöllä saan aina parhaiten ideoita, joten yleensä se on myös parhain aika tehdä enemmän tai vähemmän turhia töitä. Yleensä en tuhri vain sormiani, vaan käsivarteni ja kaikki huonekalutkin mitä vain kosketan yön pikkutunneilla.
Lyhyet hiukseni ovat takuissa ja sekaisin. Pitelen lämmintä kahvikuppia käsissäni. Sivupöydällä on yhä viinilasi jonka pohjalla on väljähtänyttä viiniä. Parasta vuosikertaa tai ei, mutta yöllä se tuuditti levottomani ajatukseni hiilen kera. Viinilasin vierellä lepää tuhrinen valkoinen paperi. En enää muista, mitä olin piirtämässä hiilillä, mutta nyt se muistuttaa vain töherrystä.
Nousen sulavasti sängyltä. Peitto valuu pehmeän ihoni ympäriltä, paljastaen alastoman kehoni. On minulla sentään alushousut jalassa, mutta tykkään nukkua muuten ilman vaatteita. Rakastan tuntea lakanat vasten ihoani. Se tuntuu vapauttavalta.
Siirrän käsin suuret verhot parvekkeen ikkunan että oven edestä. Toisella kädellä taiteilen viltin peittämään rintani. Viltti ympärilläni astelen parvekkeelle. Ranskan raitis aurinkoinen ilma ottaa minut avosyleilyin vastaan. Nojaudun kaidetta vasten. Pitelen kahvikuppia käsien välissä. Katseeni on kohonnut Ranskan kauniin maiseman ylle. Linnut laulavat, kesä tekee tuloaan selvästi. Hymyilen maailmalle katsoessani eteenpäin. Kukapa olisi uskonut, että herään tänää Ranskasta? Kukapa olisi uskonut, että löydän itseni Ranskasta piirtämästä hiilillä yöstä toiseen? Päästän hennon henkäisyn ilmaan. Kukapa tietää mistä minä huomenna itseni löydän.
Ranskasta vai vain unelmistani.
Ranskasta vai vain unelmistani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti