Whispering your name

If time murders everything on it's way

Then I guess it's pretty useless to build anything

Help me find somekind of meaning

To forget the fragility of this moment

6 päivää kesälomaan

Now playing: S.A.N 【Selli】

Olen tuijottanut jo aikani tyhjyyteen. On kylmyys kiertynyt ympärilleni. Se hyväilee sielutonta kehoani. En ole edes elossa, miksi niin luulette? Miksi luulette minun hengittäväni? En ole elossa, en. Sydämeni ei lyö, se ei pumppaa verta. Luulitteko? Mieleni on raunio, ajatukseni rikotut. Sydämeni särjetty, sieluni riistetty. Kehoni turmeltu. Nyt jäljellä vain tyhjyys, kylmyys. Tuijotan eteenpäin. Se ei ole minä, se on joku muu. Joku muu ja jossain muualla. En edes tunne kehoni ylläpitäjää. Mitä hän tekee? Ylläpitää minua.. kehoani. Ei edes suojele. Kylmyys varjelee, rikkoo, horjuttaa. Kehoani raiskaa, pahoinpitelee. Armahda. Älä lyö, älä satuta. Miksi sanon niin? Enhän tunne mitään. Miksi pelkään? Enhän tunne kipua. Miksi tämä maailma on niin hajonainen tyhjissä silmissäsi? Puhun sinusta, koska en ole minä. Sinä, en minä. Miksei ihmiset naura? Miksi he tuijottavat? Olkaa hiljaa, en ole haitaksi. Seison tässä vain hetken, kunnes jatkan vaeltamista. Makaamista, velloamista. Kuljetat kehoni lämmön ympäröimään sänkyyn. Makaan siinä tunnin, toisen. Ehkä kolmannenkin. Päivän, ellen kymmenenkin. 

I would want to get up already
But my bed wont let me
It holds me captive

Kymmenen ja risat. En nouse vieläkään. Katto on ehkä harmaantunut, jos sitäkään. Seittejä nurkkauksissa. Joku muukin on kanssani, mutten pysty liikkumaan. En nousemaan, en puhumaan. Anteeksi, kuiskaat. Älä, pyydän, ole hiljaa. Se sattuu korviini, en halua kuulla sitä. Anna minun maata tässä vielä hetki, jos toinenkin. Hetki vielä. En pysty liikkumaan, enkä edes tahdo. Nyt on hyvä. Kun seuraan vierestä kehoni hiljaista nääntymistä, kuolemaa. He sanovat ajan korjaavan, mutta minä sanon luojan korjaavan. Ssh, hetki vielä. Päivä, viides. Ei ole kaukana luojan raja, en ole kaukana enää, kun kosketat kylmentynyttä kehoani. Kerrot minun olleen joskus kaunis, olinko? Väittävät aivokuolleeksi, väittävät kuolleeksi, väittävät vaeltelijaksi. Ssh. Sieluni on ollut jo kauan pois. Turvassa, kaukana. Poissa. 

Tell me how many lives
My heart still has left
How many times it can break in to pieces
Before time isn't enough to fix it

On aika tullut. Älkää sureko, pyydän, olen luonanne. Jokaisen. Ssh. Älkää itkekö, pysyn täällä. Aina. Teitä jokaista varten. Minun on mentävä, sieluni odottaa jo. Antakaa kehoni vaipua ikuiseen uneen, älkää yrittäkö estää sitä, pyydän. Kyllä tiedän, kohtaamme vielä. Ei, älä itke... kulta.. sinäkin olet rakas minulle. Ssh. 

Sieluni, kehoni, ajatukseni, mieleni... ne ympäri kiertää ja yhteen palaa. Nyt on parempi olla.

One day, I'm going to get out of here, and I'm going to see the world.

Jousimies on ikuinen etsijä ja seikkailija, joka tarvitsee jatkuvasti uusia haasteita ja tavoitteita pysyäkseen hengissä. Jousimies ei voi pysähtyä nauttimaan savuttamastaan menestyksestä, sillä hänelle tekeminen ja etsiminen on saavutettua tulosta tärkeämpää.

Jousimies haluaa ymmärtää, nähdä ja kokea kaiken itse. 

Hän matkustaa paljon ja usein löytää myös kumppaninsa vierailta mailta. 

Saatan istua ulkona tunteja, vain tuijottaen, kuinka lentokoneet menevät ja tulevat.

Olen puhunut useasti tästä aiheesta; haluan ulkomaille. En tiedä miksi kirjoitan siitä jälleen, mutta ehkä haluan ihmisten ymmärtävän, mitä oikeasti tarkoitan näillä sanoilla. Ehkä haluan löytää jonkun, joka mahdollisesti takaisi tämän pakotien ulkomaille? En tiedä. Haluan vain jakaa tämän asian teille. 

Ihmiset monesti sanovat, että haluavat ulkomaille. En voi sanoa, ettei se olisi yhtä tärkeää heille, mitä itselle, mutta .. kun itse sanon niin, todella tarkoitan sanatarkasti sen. Nykyisin se on lähinnä ajatus, jota en pysty kiertämään, jota en halua kiertää, josta taistelen ja vaikka huudan, jos joku meinaa edes pitää minut tässä maassa koko loppu elämäni. Käyn jo taistoa vanhempien kanssa ulkomaille lähdöstä kesälle, mutta .. he eivät ymmärrä, mitä tarkoitan sanoilla, että haluan pois, enkä kestä olla Suomessa. 

Kaipaan ulkomaille, kaipaan erillaisten, sekä iloisten ihmisten sekaan. Haluan nähdä, kokea ja liikkua. Taitaa jousimiehisyydelläkin olla osansa tässä asiassa, sillä tunne on palava ja roihuava. Se ei ole enää, että haluan, vaan todella haluan. En koe Suomea maana, jossa haluaisin viettää koko elämäni. En halua Suomea unohtaakkaa, mutta .. haluan nähdä maailmaa, kiertää. En saa Suomesta minkäänlaista lohtua, taikka rauhoitusta. Oloni on levoton ja haluan muualle. Pienempänä en tiedostanut asiaa niin paljon, pääsinhän lentokoneeseen vasta 13(?) vuotiaana. Kun pääsin Espanjaan, totesin, etten halua mitään muuta. Siellä oli hyvä olla, sekä oloni oli rauhaisa. Tokio Hotellin fanitus aiemmalla iällä oli minut saanut haluamaan palavasti Saksaan, ymmärtäähän sen. Lempibändi veti puoleensa, mutta tiedostin kuitenkin, että halusin myös nähdä Saksan maana. Haluaisin yhä nähdä. Nyt, kun Japani villitys on tullut jo aikoja sitten, on toki myös selvää, että haluaisin kokea Japaninkin. En tiedä kuitenkaan, uskooko kukaan, että haluan myös palavasti nähdä Japanin maana, en vain koska satun kuuntelemaan sieltä tulevia bändejä. Japani on paljon muutakin, kuin kotimaa rakkaille bändeilleni. Näiden kahden maan lisäksi haluaisi nähdä paljon muutakin; kierrellä aasiaa, käydä lontoossa, mahdollisesti austraaliassa jne. 

Koen, että muilla mailla on paljon enemmän annettavaa, mitä kotimaallani. En koe itseäni Suomalaiseksi oikeastaan missään määrin enään, vaikkakin kyllä, puhun suomea. En kuitenkaan koe, enkä osaa nimittää itseäni suomalaiseksi. Saan useasti kuulla, etteivät asiat parane, jos pakenen. En voi olla asiasta samaa mieltää, koska koen, että maailmalla on asioita, jotka parantaisivat minut paljon paremmin, kuin lääkkeet ja terapia. Haluan elää, enkä pysty/osaa elää täällä, joten kuolen minuutti minuulta enemmän. Talvi karmaisee, se tuhoaa sisäisesti ja ulkoisesti minua. En saa mitään hyvääoloa, kun on kylmä ja valkoista kaikkialla. Kesällä saatan hymyillä edes vähän, mutta silti jotain puuttuu. 

Maybe if I go away long enough I'll forget the reason why I left.

Olen jo aikoja (vuosia) sitten päätynyt siihen ajatukseen, että minun täytyy päästä tästä maasta pois. Nykyisin löydän itseni sanomasta, että karkaan täältä. Ihmiset kuulevat vain sanat, mutta todella tarkoitan jokaista sanaa. Haluan karata pois, enkä halua katsoa taakseni. Mulla on täällä perhe, sekä sukulaiset, että ystävät. En voisi unohtaa heistä ketään, mutta maan ehkä voisin. Palaisin kuitenkin aina tänne, tiedän sen, aina välillä. Muistelemaan ja katsomaan, jos Suomi voisi tarjota minulle edes jotain. Haluan kuitenkin kovasti muuttaa ulkomaille, työskennellä ulkomaille ja mahdollisesti jonkun kanssa. Ehkä vielä joku päivä pääsen toteuttamaan itseäni myös maailmalla, ehkä vielä joku kaunis päivä pääsen kurottamaan unelmiini saakka.

She / he is not dead, she / he is just away

Mieti mitä jää kun mä lähden täältä
Kun mä kuolen

Mentiin hautasmaalle, katselin erinäkösiä, eri kokoisia hautakiviä. Toisten edessä on kukkia, toisten ei. Jotkut kivet ovat kaatuneet, jotkut kivet ovat täysin heitteillä. Katseeni kiinnittyy synnyin, että kuolinvuosiin. Toiset ovat eläneet pitkän elämän, kun taas toisilla se on jäänyt lyhyemmäksi. Kysymykset miksi ja minkä takia heräävät pintaa, kun kävelen eteenpäin. Hautausmaalla on hiljaista, kun kävelen tien ylitse. Suuntaan puolelle, jossa on sodissa olleiden hautakiviä. Elinvuodet lyhenevät. En voi olla vuodattamatta kyyneleitä, kun tajuan, ettei kukkia ole lainkaan. Ehkä muutamalla, mutta vain muutamalla, sillä hautoja on satoja. 

Elämä opettaa

Tieto lisää tuskaa

Onko heidät unohdettu? He ovat maatuneet jo aikoja sitten maahan, eikä jäljellä mitään. Heidät muistaa ehkä joku, mutta se joku ei palaa enää edes haudalle. Haudat pysyvät, kivet pysyvät, mutta se on ainut mitä jää. Kuolleet ovat suurimmaksi osaksi sodan ajoilta nuoria miehiä, joilla ei ole ollut välttämättä ketään vierellä. Ei vaimoa, ei lasta, ei perhettä. Ketä heitä jäisi kaipaamaan? Myötätuntoisena ihmisenä vuodatan kyyneleitä, kun tiedostan, että monet tuhannet ihmiset vaipuvat unohdukseen. Heitä ei muista kukaan, eikä heitä kaipaa kukaan. Kukaan ei palaa heidän haudalle kiittämään, että he taistelivat kotimaansa puolesta. Kukaan, ei kukaan tule kertomaan, millaiselta nykyinen maailma näyttää. Heitä ei ole enää olemassa. Ellei jonkun yksinäisen sydämessä, jos sitäkään. He antoivat elämänsä tälle maalle, mutta nyt kukaan ei muista sitä tosiasiaa. On vain tämän hetki, sekä tulevaisuus. 

Mieti mitä jää kun mä lähden täältä

Mitä sitten jää? Ketä sitten muistaa? Mitä varten täällä eletään? Että meidät muistettaisiin aina ja ikuisesti? Se on mahdottomuus. Ennemmin tai myöhemmin, sinut unohdetaan. Niin käy kaikille ja jokaiselle. Ja siitä on kertomassa tyhjyyttä huokuvat haudat, joilla rehoittavat vaivaiset ruohonhapsut. 

Peilistäni kuvastuu hirviö

4 viikkoa -kesäloma alkaa

Peili, tuo katala peili. Inhoamani kapistus. Ruma taulu, rumat piirteet, rumat kasvot. Olen tuijottanut sitä jo tunti kausia, eikä kuvajainen muutu. Se nauraa ja ilkkuu minulle, osoitellen. Se nauraa heikkouksilleni, se nauraa, nauraa ja nauraa. En lakkaa tuijottamasta. Uskoni on kuitenkin käymässä vähiin, kun isken terävän kapistuksen vasten peilin sileää ja virheetöntä pintaa. Terä jättää jälkeensä syvän ja epätasaisen uran. Ympärilläni on jo pimeää. En edes näe muuta enää kuin tuon kirotun peilin, joka yhä ilkkuu minulle. Ole hiljaa -huudan varmaan kymmenettä kertaa. Ääneni on käheä jo, kun vaivun polvilteni. Terä on tehnyt useat virheet ja urat peilin pintaan. Pimeys on tukahduttava, lamaannutava. Kehoni ei enää ota käskyjä vastaan. Se vain vaipuu lattialle, velttona, elottomana. Ei, kehoni on ollut eloton jo kauan. Nyt se ei vain toimii enää. Olen jo osa pimeyttä. Olen niin lähellä. Lähellä sinua, lähellä kehoasi. Vaivun piemyteen. Silmäni ei aukea enää. Olen luonasi.