4 viikkoa -kesäloma alkaa
Peili, tuo katala peili. Inhoamani kapistus. Ruma taulu, rumat piirteet, rumat kasvot. Olen tuijottanut sitä jo tunti kausia, eikä kuvajainen muutu. Se nauraa ja ilkkuu minulle, osoitellen. Se nauraa heikkouksilleni, se nauraa, nauraa ja nauraa. En lakkaa tuijottamasta. Uskoni on kuitenkin käymässä vähiin, kun isken terävän kapistuksen vasten peilin sileää ja virheetöntä pintaa. Terä jättää jälkeensä syvän ja epätasaisen uran. Ympärilläni on jo pimeää. En edes näe muuta enää kuin tuon kirotun peilin, joka yhä ilkkuu minulle. Ole hiljaa -huudan varmaan kymmenettä kertaa. Ääneni on käheä jo, kun vaivun polvilteni. Terä on tehnyt useat virheet ja urat peilin pintaan. Pimeys on tukahduttava, lamaannutava. Kehoni ei enää ota käskyjä vastaan. Se vain vaipuu lattialle, velttona, elottomana. Ei, kehoni on ollut eloton jo kauan. Nyt se ei vain toimii enää. Olen jo osa pimeyttä. Olen niin lähellä. Lähellä sinua, lähellä kehoasi. Vaivun piemyteen. Silmäni ei aukea enää. Olen luonasi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti