Anyone can give up.

Anyone can give up. 

Joo, elämä voi potkia päähän. Joskus se potkii enemmän, joskus se potkii enemmän muita koko elinikänä kuin muita. Tiedättekö mitä? Ei auta kuin potkia takaisin. 

Tää vuosi on ollut varmaan sitten vuoden 2009 vuoden jälkeen ihmeellisin. Siis vuosi jolloin on tapahtunut todella paljon asioita mitä ennen ei oo tapahtunut, oon tehnyt kaikkea mitä en oo ennen tehnyt ja oon kokenut paljon eri tuntemuksia. Uusia että vanhoja, oon ajautunut uusiin tilanteisiin ja oon joutunut opettelemaan pärjäämään niissä. Oon joutunut heittäytymään elämään joskus koska muuta vaihtoehtoa ei oo ollut. 

Elämässä tulee aikoja jolloin kaikki kaatuu, jokainen sen meistä tietää. Joskus kaatuu enemmän joskus vähemmän, mutta sitä mennään eteenpäin. Askel painaa enemmän muttei auta. Sitä on mentävä koska vaikka jäisimme paikoillemme aika ei jää, se on lohduttavaa eikö? Ikuisuutta ei olekkaan koska jos olisi, luultavasti jäisin ikuisesti makaamaan sänkyyn koska ei olisi kiirettä nousta ylös enää. Voisin vaa röhnöttää kymmenen vuotta ja todeta että nyt voisin nousta, mutta silti minulla olisi ikuisuus aikaa selvittää kaikkea. Nyt minulla ei ole. Ei ole ikuisuutta. 

Joskus sitä huomaa että on tajuton kiire. Tajusin että on enää vähän aikaa lomaa. Otan itseni kahleisiini, pidättelen itseäni ja hyssyttelen. Päivä kerrallaan, niin hyvä tulee. Ja tyynnyn. Nyt taas on tyyni olo koska nyt on vain tämä hetki, en tiedä huomisesta enkä eilisestä, tiedän vain tästä hetkestä. Työstän itseäni jälleen tajuttomasti, mutta vain tässä hetkessä. Sisälläni on vauhko eläin se on tajuttoman levoton ja tajuttoman agressiivinen, mutta tutustun siihen joka päivä enemmän. Pidättelen sitä ja opetan käyttäytymään. Ei ole syytä juosta ja vielä vähemmän syytä paeta. Pakokauhu saattaa sen ahdinkoon, saattaa sen pyörimään kuin vauhkon olennon häkissä mutten pelästy. Se on okei, se on vain yksi sisimmistä puolistani. 

Joten elämän potkiessa päähän on okei olla surullinen, on okei antaa itselleen aikaa toipua. Mutta tulee päivä jolloin sinun täytyy kohdata kaikki, tulee päivä jolloin sinun täytyy selviytyä ja toipua. Surressasi käyt prosessia läpi päässäsi, pienessä omassa maailmassasi sitä mikä ikinä panikaan kaiken niin sekaisin. Prosessi voi viedä vuosia muttet voi jäädä vuosiksi vain makaamaan, vain jo siksi ettet tule toipumaan maatessasi. Et tule ikinä pääsemään prosessin loppuun jos vain makaat. Yleensä ihminen vaatii päästä ympäristöstä pois, vain voidakseen käsitellä kaiken jo siksi ettei se samassa ympäristössä onnistu. Koti on aina koti mutta koti myös näkee kaiken, se kantaa kaiken sisällään. 

Ei ole kiirettä mihinkään. Kaikki järjestyy. Mutta ei kiireellä.