On tiskillä myyjä, kaduilla lapset leikkimässä, vanhukset pihakeinussa, nuoret kiskalla polttamassa, tytöt nauramassa keskenään, pojat potkimassa palloa, rakastuneet suutelemassa. On heteroita, homoja, lesboja, päihtyneitä, orpoja, yksinäisiä, kodittomia, köyhiä, rikkaita. Mutta kun kelaamme nauhaa, voimme todeta jokaisen silti olevan ihminen. Lähdemme samasta ruudusta, mutta jokin sekoittaa pakkaamme, emmekä lopulta tule edes keskenämme toimeen. Vaikka kaikki me olemme loppujenlopuksi ihmisiä, ei yhtään sen parempi kukaan meistä. Mutta kuitenkin niin erillaisia...
Näen itseni peilistä, mutten silti tiedä millaisena muut ihmiset minut näkevät -jostain syystä tää ajatus putkahti mulle junassa päähänä, ja totesin todeksi. Saatan katsoa itseäni aamulla peilistä, ennenkuin lähden mihinkään, mutta se, miten ihmiset näkee mut kadulla, kun kävelen vastaa, jää arvoitukseksi. En tiedä mitä ne ajattelee, en tiedä miksi ne mahdollisesti katsoo, mutta olen oppinut onneksi olemaan aikojen saatossa niin, etten ajattele sitä, että ihmiset saattavatkin toljottaa. Totesin myös, etten mieti oikeastaan miltä näytän, jos kävelen kadulla. En muista sitä, miltä näytän, taikka laita sitä minkään syyksi. Tiedän vain olevani kotona omassa kehossani, joten se riittää minulle. Silti välillä kiehtoisi tietää, minkä kuvan ihmiset minusta saavat. Toisaalta haluan vain pyyhkiä sen tiedon pois, ja jättää sen oman onnensa nojaan.
Kuten näen muut ihmiset, mutten näe heistä kuin ulkokuoren.
En nimeä, en luonnetta, en viimeistä ostosta. Kaikki jätetään arvailun varaan.
Seuraavaksi pääsen siihen, miten näen muut ihmiset. Oon aika ennakkoluuloton ihminen, tai ainakin pyrin olemaan. En ole kailottamassa koko maailmalle kuinka jollain on hirveät hiukset, taikka järkyttävät kengät. Pyrin olemaan hiljaa, taikka myöhemmin totean vain hiljaa mielessäni. Mulle on ihan sama, miltä ihmiset näyttävät, mutta mitä erikoisempi ulkonäkö, sen kiehtovampi. Puhun nyt ihmisistä siis, joita en tunne. Kuitenkin ajattelen, etten taas toisaalta tiedä muuta ohikulkevista ihmisistä, kuin ulkonäön. Se jättää tyhjän aukon, joka ei kerro henkilön nimeä, ikää, luonnetta, taikka ajatuksia. Emme tiedä todellisuudessa yhtään mitään ihmisestä, joka kävelee kadulla vastaan, joka loppujenlopuksi pistää naurattamaan, kun ajattelee porukkaa jotka solvaa ihmisiä, joita ei edes tunne. Ihmisiä, joilla saattaa olla masennus, parantumaton sairaus, ahdistus, taikka koulukiusauksen uhri. Ihminen saattaa olla mitä vain, kun joku idiootti menee ja väläyttää oivan kommentin tuon ulkonäöstä, satuttaen persoona enemmän kuin tajuakaan. Tiedän, että tää on oikeasti tosi ... masentava? naurettava? huvittava? ajattelutapa, mutta se on totta. Ei mun oo tarkotus ketää sormella osoittaa, että sinä siellä, lopeta ihmisten haukkuminen, mutta olen lopen kyllästynyt Suomalaisten ennakkoluuloisuuteen. Oli sitten nainen miesten vaatteissa, taikka mies korkokengissä, niin jo on roimat ennakkoluulot. Tukahduttavaa. Mutta. Palatakseni aiheeseen. Miten näen ohikulkevat ihmiset? noh. Kuten varmaa muutkin ihmiset. Jokainen näkee jokaisen ihmisen erillailla, ja jokainen ihminen herättää erillaisia ajatuksia eri ihmisessä. Monimutkainen kuvio. Kuitenkin, jos nyt silmäilee näitä kahta autoa, jotka on ylemmässä kuvassa, voi päätellä auton omistajasta mahdollisesti jotain. Ostaja on mahdollisesti nuorempi, ei hirveän vanha? Mustan auton voisi ostaa ihminen, joka tykkää hurjastella, ja muutenkin vauhdikas ihminen. Kun taas valkoisen ostaja voisi olla siistimpi, ja rauhallisempi ihminen. Sitä on kuitenkin mahdoton tietää totuudessa, vaikka kuinka pyörittelisi. Silti itse tykkään kovasti kävellä kadulla, silmäillä eri autoja ja miettiä, minkälainen omistaja tuollakin autolla on. Pienet asiat kertovat ihmisestä paljon, mutta loppujen lopuksi ei mitään. Mutta kertooko sanatkaan loppujenlopuksi ihmisestä yhtään mitään? Vai? Tätä pakkaa vois vääntää ja kääntää, mutta kysymykset silti jää ilman vastausta.
Saatan sanoa jotain, mutta tarkoitanko sitä sittenkään? Vai puhunko vain puhuakseni?
Me synnytään vauvana tähän maailmaan, me eletään jokainen oma elämä, me kuollaan ja muututaan luurangoksi. Me muutumme kaikki jälleen samaksi, kuten aloitimmekin. Tarinamme on vain eri. Eri tekijöillä, eri virheillä, eri muistoina. Mutta silti olemme vain ihmisiä, ihmisiä, joitten piti pitää yhtä. Mutta jokin meni pahasti pieleen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti