Noora heitti idean aiheista ja väänsin jonkinlaista stooria.
Pisteet sille, joka jaksaa lukea loppuun ~~
Nuori poika. Iho mustelmilla, arvilla. Ja jälleen koittaa ilta. Kello lyö kymmenen, kun hän pidättää hengityksen jälleen. Kuten jokainen ilta. Hän kuulee ovensa takaa askeleita. Ovi rämähtää auki. Kaikki tapahtuu jälleen nopeasti. Lyönnit iholla muistuttaa, ettei se ole vain kuvitelmaa. On tainnut kulua jo parikin tuntia, mutta poika ei nouse. Ei häntä kiinosta. Ei hän jaksa. Eikä hän edes uskalla. Hän vain makaa elottomana lattian kylmää pintaa vasten. Yö on muuttunut aamuksi, kun poika viimein uskaltautuu ulos huoneestaan. Istuu hän aamiaispöytään. Jälleen ne kyselevät kasvot, jotka esittävät, ettei tietäisi mistä ruhjeet ja mustelmat ovat tulleet. Kolmas osapuoli on jälleen muualla, ja esität tietämätöntä hänen olin paikastaan. Sivustakatsoja näkee kaupassa onnellisen perheen, ilman ongelmia. Sivustakatsoja näkee huolettomat kasvot, ilman tuskaa. Mutta jos sivustakatsoja katsoisi tarkempaan, hän näkisi tämän näytelmän totuuden.
Perheiden on helppo esittää, siitä, mitä oikeasti tapahtuu, kun muut eivät ole läsnä. Väkivalta on perheissä yleistynyt, jopa huolestuttavalla vauhdilla. Missä vaiheessa meistä tuli vihollisia samalla puolella oleville? Miksi vihaamme niitä, joita meidän kuuluisi rakastaa? Mikä meitä riivaa? Väkivalta perheessä on jotain, jota en käsitä. Enkä koskaan tule hyväksymään sitä. Perheessä kuuluu rakastaa toisiaan. Ei kiduttaa, taikka tappaa.
Jälleen on tullut ilta, jälleen on pullon korkit avattu ja myrkyllinen neste myrkyttää mielen, sekä kehon. Se myrkyttää salakalavasti jokaisen solun, ajatuksen, teon. On pieni lapsi, itkee jo neljättä tuntia äitiään luokseen, saaden vastaukseksi vain iloista naurua. Hetkessä iloinen nauru on muuttunut itkuksi, huudoksi, raivoksi. Hän ei ole ainut joka itkee -lapsikin itkee. Naapurit soittavat poliisiin jo kymmenettä kertaa, vain tehdäkseen valituksen metelöinnistä. Heidän olisi pitänyt tehdä ilmoitus alkoholisteista, jotka ovat jättäneet lapsensa heitteille. Ja kun aamu koittaa, on kaikki kuten ennen. Selkeää, raitista. Lapsikin uskoo, että jälleen kaikki on paremmin. Kunnes uusi yö koittaa ja pullot korkataan.
Alkoholi. Se on se, mitä itse vihaan liiallisessa käytössä aina ja ikuisesti. Känniset ihmiset kammottavat, inhottavat ja iljeksyttävät. Alkoholi on enemmän ongelma, kuin hyöty. Ihmiset eivät hallitse sen käyttöä, taikka sen käyttö karkaa aiemmin tai myöhemmin käsistä. On niin kiva örveltää kännissä, kun ei muista omaa nimeäkään. Perheessä alkoholin käyttö pitäisi olla hillittyä, varsinkin lasten seurassa. Mutta eihän sitä oman hauskanpidon lomasta edes halua nähdä, jos toisiin sattuu.
On hänellä rastat, rikki revityt kuluneet farkut ja punaiset maiharit. On hänellä korvat lävistetty, sekä iho tatuoitu neonväreillä. On hänen silmänsä meikattu, mutta vain kevyesti. Silmien oikea väri peitetty piilolinsseillä. Ihmiset kaduilla nimittävät hänet hihhuliksi, oudoksi, hipiksi. Jos jatketaan listaamista. On hänellä vanhemmat menehtyneet, hän on sairastanut syövän, hänet on hakattu ulkonäkönsä takia ja parhaillaan paras ystävä sairaalassa. Jos ihmiset tietäisivät, jatkaisivat he samaa ajattelutapaa? Kiinostaisiko heitä? Tuskinpa. Jokainen on itsekäs paska, mutta tämä nuori nainen ei välitä. Hän kapinoi enemmän, enemmän ja enemmän. Hän huutaa vain enemmän maailmalle, mitä enemmän hänen huutoaan vastustetaan. Hän käänsi maailmalle selkänsä, otti tiensä ja jatkoi matkaansa.
Syrjintä. Ihmisen ei anneta olla vapaasti mitä on, vaa siitä vedetään hirveä ongelma. Minulle on ihan sama, millaisissa vaatteissa joku kulkee, taikka miltä hän näyttää. Jos hän itse tykkää, sekä nauttii siitä miltä näyttää, antakoo rauhassa näyttää. Ihmistä ei kuulu kahlita, ettei se saa olla sitä, mitä haluaa. Ennakkoluulot on myös naurettavia.
On koulu täynnä oppilaita, on opettajilla töitä enemmän kuin aikaa. Eivät he huomaa, kuinka nuorista yksi toisensa jälkeen romahtaa lattialla henkisesti itkemään. On nimittelyä, tönimistä, pahoinpitelyä. Kiusaamista. Jälleen alkaa tämä surullinen sointu, joka kertoo jo koko ala-asteen kärsineen kiusatun tarinaa. Luuli hän paremmaksi päivien muuttuvan, kun hän pääsee ylä-asteelle, vanhempien, ehkä viisaampien joukkoon. Oletukset ja luulot olivat liian korkealla, sillä hän löysi itsensä uudestaan ja uudestaan koulun lattialta verisenä, hakattuna. Ei hän kertonut, ei hän uskaltanut. Ei opettajat huomannut, vaikka kyselivät jäljistä. Kaksivuotta hän oli kasvotusten pimeyden kanssa, joka sai hänet itkemään joka helvetellinen yö. Opettajat soittivat kotiin, kyselivät poissaoloista. Kun viimein totuus kävi ilmi, muutti perhe toiseen kaupunkiin. Hän sai kätellä valon kanssa -kaikki oli valoisempaa. Ei kukaan huomannut jalkoihin, sekä käsiin ilmestyviä jälkiä. Ei häntä kiusattu, ei häntä edes nimitelty. Hänestä oli kasvamassa itsensä pahin vihollinen -pahin kiusaaja. Nuorukainen pääsi ylä-asteen läpi, mutta lukioon siirryttyessä hänet löydettiin toistamiseen pimeestä istumassa yksin. Oli hänellä käsissään veitsi, totuus ja menneisyys. Hänet löydettiin kuolleena lukion viidentenä päivänä. Kuolinsyytä tutkittiin, tutkittiin. Syyksi todettiin itsemurha. Veitsi. Jos häneltä uhrilta olisi kysytty, olisi vastaus ollut tyhjyys, menneisyys. Loputtomat sanat, jotka eivät jättänyt hänen päätänsä ikinä rauhaan. Loputtomat tuskat ja kivut. Hän tappoi itsensä, koska oppi kiusaajiltaan itse kiusaamaan itseään kiusaajien sanoilla. Kiusaamaan itsensä kuoliaaksi.
Varmaan jokaista tietämääni ihmistä on kiusattu jossain vaiheessa, enemmän tai vähemmän. Jotkut toipuvat siitä, sekä selviytyvät muutamalla huomautuksella. Jotkut taas sairastuvat masennukseen siitä hyvästä, sekä pahimmassa tapauksessa päätyvät itsemurhaan. Kauhistuttaa nykyisin kuulla, että ala-aste ikäisetkin jo kiusaavat toisiaan enemmänkin. En ymmärrä mihin tää maailma on menossa ..
Hipaisu, läimäisy, lyönti, puukotus. Tiesitkös, pelkään sinua nykyisin. Jos ihminen ei osaa muuta kuin huutaa, on hänellä on jotain päässä vikaa -näin kirjoitin kymmenettä kertaa jatkoksi sanojen, että vihaan sinua. Vaikka oikeasti rakastan. Mutta olet tuhonnut suhteemme, olet tuhonnut tämän kaiken kauniin ja josta olisi ollut kauniiksi, huudolla, sekä väkivallalla. Olet paiskannut minut jo niin monesti vasten lattiaa, etten pysty edes laskea sormin kertoja. Tänää tunsin, että tulisi tapahtumaan jotain peruuttamatonta. Olit huutanut ihan tapojesi mukaan. Puhuit huutamalla, huusit puhumalla. Vihasin, sekä inhosin sitä. Tälläkertaa huuto yltyi. Yhdyin puolustaakseeni itseäni. Lyönti, toinen, kolmas. Yritin paeta, mutta jalat lähtivät alta. Lysähdin maahan. Veri valui pitkin reisiäni, kun olit lävistänyt alavatsani terävällä kapistuksellasi. Tönäisit lattian tasoon, jätit kitumaan. Jätit vain huutosi jälkeen. Tätäkö kutsut rakkaudeksi?
Väkivalta perheessä, ystävien kesken, suhteessa, kadulla, missävain. Se on aina yhtä tuomittavaa.
Uhrit saavat mahdollisesti ikuiset jäljet. Jossei ulkoiset, niin sisäiset ainakin.
Uhrit saavat mahdollisesti ikuiset jäljet. Jossei ulkoiset, niin sisäiset ainakin.
G'NIGHT ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti