I'm crazy... maybe?

Plz, follow me ~ ♦

Suicide room

Urhwi. Eilen tuli tosiaan katottua tää Suicide Room, ja niin. Mitä voisin sanoa... en ainakaan suosittele herkimmille. Ja kokonaisuudessa leffa oli erillainen, ajatuksia herättävä. Välillä tuli sisältä niin vahva ajatusmyrsky, ettei voinut ees hahmoittaa. Pystyin siis sisäistämään harvinaisen paljon nykyisiä ajatuksia kyseisen leffan kannalta, jopa pelottavan paljon. Omin sanoin elokuvan juoni (jättäkää lukematta, jos ette tahdo liikaa spoileja) : lyhyesti sanottuna, yksi suudelma muutta kaiken Dominikin elämässä. Tämän suudeltua toista poikaa, alkaa elämä menemään pois raiteilta, kunnes hän ajatuu eräälle nettisivustolle. Siellä tämä tapaa salaperäisen tytön, jonka kanssa keskustelee kameran välityksellä, ja tapaa netissä monia kertoja. Ongelmat lähtevät menemään tukaliksi, kun Dominik alkaa masentumaan enemmän, ei poistu enää kotoa, saatika huoneestaan. Ainut pelastus tuntuu olevan kyseinen tyttö, joka jakelee elämäntotuuksia julki. Mutta selviytyykö kaksikko kaikesta tästä, kaikista niistä ongelmista. Jos tahdotte ottaa selvää, laittakaa kommenttia tulemaan, niin linkkailen. : ) 

Mutta kuten sanoin... ei herkimmille, ja varautukaa itkemään... but noooooooow good night ~! 

s a v e me

Open my grave 

And let the sun shine in

Cause i am just a lost soul

Help me to grow

Show me the way

The way into your heart

Oh, can't you see

How i'm dying? i've got no

Reason to be proud

Drink this water around

Me before i drown

God save the queen

But why can't god save me

All the flowers die tonight

Tear drops falling

Down my face

And all the candles lose

Their flames

And the more we grow

The less we know

Until the time

We lose it all

Look at me now

I'm broken and empty

Why does it always

Rain on me?

Give me your heart

So i can live

God save the queen

But why can't god save me

All the flowers die tonight

Tear drops falling

Down my face

And all the candles lose

Their flames

Tear drops falling

God save the queen

But why can't God save me

Tear drops falling 

Down my face

It just means you're human...

“You say you’re ‘depressed’ - all I see is resilience. You are allowed to feel messed up and inside out. 
It doesn’t mean you’re defective - it just means you’re human.” -David Mitchell, Cloud Atlas (via larmoyante)

Kyyneleet valuvat pitkin poskia, kun kosketat peilin lasista pintaa. Se on yhtä särkyvä, kuin mitä itse sisältä olet. Havahdut, ja pakitat kauemmas peilikuvasti. Kyyneleet valuvat lakkaamatta pitkin poskiasi, vaikka kuinka yrität pyyhkiä niitä sitä mukaa pois -ei, sinulla ei ole voimia pidätellä itseäsi enää. Ajatuskuva sänkyyn siirtymisestä karmii, se saa kylmät väreet kulkemaan aina selkärangassa saakka. Silti sinun on joka yö kohdattava painajaisesi, josta on alkanut muodostumaan salakalavasti pelastus -vain, koska tiedät, että saat jälleen nähdä rautaisen nesteen virtaavan pois ihoasi pitkin, helpottaen oloa hetkellisesti. Aamulla herätessäsi olo on kuitenkin turtunut, ja ahdistavat ajatukset palaavat päähän heti, kun selviät aamun turtuneesta olosta. Mikään.... ei siis mikään, ollut muuttunut, vaikka jälleen yöllä olo oli ollut parempi kuin aikoihin... olithan sentään saanut jättää jälleen kehoosi pysyvät arvet, jotka muistuttaisi, ettei pelastuksesta ollutkaan apua..

Teist ei puoletkaa oikeesti tiiä
Ku masennus ottaa vallan ei sille mikää riitä
Se koittaa alistaa, pää sisällä valittaa
Se saalistaa mä tarvin olkapäille haarniskaa

Miten mä selvisin siitä, en tajuu itekkää

Tunsin pahaa, jouduin yksin pimees itkemää

Mut mä kestin sen, se teki musta miehen
Masennuksen polun sain jätettyy viereen
En koskaa pyytäny apuu, en mä vaa ymmärtäny

Se masennus jutteli mulle niin pirun kylmään sävyy
Et oikeen paleli, se mua pelotti

Mua pelotti niin paljon et pian se mut telotti

En nähny mitää, en tuntenu mitää
Mua vitutti hymyillä tai nähdä sitä

Olin katkera koska muut sai olla onnellisii

Masennus -niin monta käsitettä, niin monta ajatusta. Mutta totuudessa se on sairaus, pitkäaikainen jakso, joka ei lopu. Voi sanoa olevansa masentunut, kun on alakuloinen... siltähän se tuntuukin. Sairaus on kuitenkin eri asia, pahempi asia. Syitä kysyttäessä, ei voida lukita vain yhtä. Muuttuva elämäntilanne, stressi ymsymsyms. Pienikin ponnistus johtaa uupumukseen, mielenkiinto häviää, itsetuhoisuus alkaa, ajatukset kuolemasta lisääntyy... urh. Masennus ei ole leikin asia, ihmistä ei kuuluisi jättää missään nimessä yksin, koska kyseisen ihmisen liikkeet voivat olla jopa arvaamattomia.

En tiedä miksi aloin kirjoittamaan aiheesta, mutta koin tarvetta vain avata ajatuksia tämänkin suhteen. Paljonhan tietoa tässä ei ole, mutta... uskottavasti teistä moni ymmärtää ja tietää, mistä puhun jo muutenkin. Silti haluaisin muistuttaa, että ihmiset kuuntelisivat enemmän toisia, kuuntelisivat eivätkä vain myötäilisi, koska sillä ihmisellä saattaa olla todella jotain kerrottavaa, jota ei pysty vain avaamaan sormia napsauttamalla. Sekä myös kyselisivät enemmän toistensa kuulumisia, aivan koska se jo kuuluu hyviin tapoihin. Ihminen tarvitsee aina tukea, ystävää... ihminen on laumaeläin, joka ei pidemmän päälle kestä olla yksin. Meistä jokainen tarvitsee suojelijaa, kuuntelijaa, lohduttajaa. Jos ikinä ette ole miettinyt, niin miettikääs... vastaan tuleva henkilö hymyilee teille tai vastaan tuleva henkilö vain nyrpistää nenäänsä, ja jatkaa matkaansa. Kumpi tuntuisi paremmalta? Okei.. Suomalaiset ovat kylmiä, ja vieraille hymyileminen tuntuu jopa vieroksuttavalta, mutta kaikessa järkevyydessä ensimmäinen vaihtoehto tuntuu omiin korviin ainakin paremmalta. Kuten olen korostanut... pienet eleet saattavat pelastaa toisen ihmisen päivän, vaikka se kuulostaakin sairaalta, mahdottomalta... mutta totta se on. Ensi kerralla, kun kävelette kadulla, muodostakaa hymy huulillenne ja piristäkää jonkun päivää. : ) 

 You're too young to believe it's not going to be okay.

Tälläistä ilta lukemista tällä kertaa teille. c ; -sillä huomenna on vapaata koulusta opettajien kokouksen takia, joteeen... on lupa valvoa. : ) Koen myös tarpeelliseksi linkata ystäväni blogin postauksen tähän Kiitä auttajaasi suurin lahjoin, sillä, se on aivan totta. Koskaan ei voi kiittää tarpeeksi, älkää unohtako sitä rakkaat lukijani. : ) But nooooooww...... good night ! laittakaa kommenttia tulemaan, jos siltä tuntuu. : )

Enkä tule koskaan tietämään, mitä tein väärin...

The worst part of missing you is not feeling the pain,

but knowing the fact that yo don't miss me back.

Tiedättekö sen tunteen, kun haluatte palata menneisyyteen, tarttua hetkistä uudestaan kiinni, koskettaa sitä, jonka tiedostatte menettävänne. Tai sitä... kun tiedätte, ettette voi kuitenkaan tulevaisuudelle mitään, joka rikkoisi sen sileän tien ystävyyden, jättäen kysymykset jälkeen, kaikkien niitten hyvien muistojen jälkeen. Tai sen... ettei takaisin ole paluuta? Entä, oletteko palanneet muistelemaan niitä hetkiä yksin, ilman toista osapuolta? Tietäen, ettei se koskaan tule palautamaan entiselleen. Ettekä voi enää kuin todeta... että menneisyys on kauniimpi kuin tulevaisuus. 

Sometimes, you have to give up on people. 

Not because you don't care but because they don't.

Sillä en kestä nähdä sinua, koska tiedän, etten voi koskettaa sinua. Merkitä sinulle jotain, jota merkitsin aikoinaan. Olen muuttunut, kuten sinäkin... mutta silti kaipaan sinua vierelleni, taistelin puolestasi... taistelin siitä, mitä meillä oli. Mutta silti... annoit kaiken rikkoutua ja hävitä. Eniten minua pelottaa... ettet muista enää minua, et muista menneisyyttä... et muista sitä, mitä meillä oli. Ihmisen muisti on pitkä, mutta se muistaa vain mitä haluaa. Ehkä, olin vain se osa elämää, jota et kaipaa ja olet tyytyväinen nykyiseen. Silti... en lakkaa ikävöimästä sinua, ja niitä muistoja. Ja toivon vain, että joku päivä vielä palaisit sanomaan ikävöivän samallailla muistoja, kuten minäkin teen. Vaikka takaisin sitä ei saa, mutta se helpottaisi edes tätä tuskaa, tieto... ettet ole unohtanut.

What should I do,

Above the rotating, rotating world?

I'm just weak, weak coward,

Which even now is trying to hang on this.

the GazettE - you are our best friends...

Voiko jotain, jota rakastaa sydämensä pohjasta, vihata näin paljon?

Vaikka... rakkaus ja viha kulkeekin käsikädessä.

En ole ikinä kokenut samanlaista tunnetta, kun kuuntelen musiikkia, että minun olisi pakko keskeyttää kuuntelu, vain etten menettäisi hermojani tyystin. Tai että, samainen musiikki saisi toisina aikoina sydämen lyömään vahvemmin ja tuntemaan itsensä jälleen elolliseksi. Se on todella... naurettavaa. Koskaan ei voi tietää, mitä tunteita tällä kertaa nousee pintaan. Yleensä se on nykyisin epätoivo... joskus se oli vielä toivo.

Aloin itse kuuntelemaan Gazettea 2009, jolloin bändi myös kävi Suomessa. Myöhästyin vaivaiset muutamat viikot, mutta vaikka olisin tiedostanut sen, olisin ollut niin nuori ja tietämätön, etten olisi kuitenkaan saanut lippua ajoissa ja... kaikki oli niin uutta silloin vielä. 2010 taisin perustaa eräänlaisen projektin, jossa olisi tarkoitus tehdä Gazettelle projekti, aivan sitä varten, kun he palaisivat Suomeen. Saatoin kuulla sanat 'turhaa sinä heitä takaisin odotat' tai 'eivät he palaa Suomeen' -tottakai tuoreena kuuntelijana saattoi odottaa ja pitää toivoa yllä siitäkin huolimatta. Kyseisen projektin sivut löytyvät yhä netistä, jos osaa vain etsiä. . (aivan siltä varalta jos joskus tapahtuisi ihme.) Ennemmin tai myöhemmin alkoi hahmoittamaan, että korviin kantautuneet puheet, jotka kertoivat totuuden, alkoivat pitämään paikkaansa. Aivan... he eivät palaisi. 2011 vuosi kului aikalailla pikkubändien kahlaamisella, ja olin myös löytänyt jotain Gazetten kaltaista, joka voisi korvata heidät. Kyllä.. D. Olinhan minä heidänkin musiikkia kuunnellut jo aikani, mutta Suomen keikka otti tilannetta entisestään haltuun. Kyllä... kyseinen bändi on nykyisin silmäteräni, päivien pelastus... kuten Miyavi on ollut jo monet vuodet. Kun taas herää kysymys, miten kävi Gazetten?

The only thing you really know about me is…
You can’t take my soul away from me
The only thing you really know about me is…
I can’t answer your silly wish by. vortex

Niin, mitä on tapahtunut. Hm. Onhan niitä levyjä kertynyt, DVDtä myös ja julisteitakin löytyy. Kaikkea materiaalia on enemmän kuin lakisallii, mutta entäs muistot. Kyllä.. heidän musiikkiinsa on pelastanut monet yöt, niinä harvoinakin kertoinakin kun on tuntunut, ettei uni tule. Mutta... silti jotain kaunista puuttuu. Kun ei ole nähnyt omin silmin sitä mihin uskoo, minkä vuoksi elämä on muuttunut, minkä takia jaksaa vaikeimmatkin hetket... kuinka voimaton sen tiedostaessa onkaan? Ainut vaihtoehto olisi lentää toiselle puolella maapalloa, ja toteuttaa unelmansa. Jos olisikin varaa, lähtisin vaikka samantien. Muttei raha kasva puussa. Matkat maksaa, keikat maksaa, hotellit maksaa... miten joku niin kaunis unelma voi maksaa niin paljon? Se tieto, kuinka muut saavat toteuttaa sitä unelmaa saa inhon väreet kulkemaan pitkin selkärankaa, inhoamaan sitä tosiasiaa, että jotkut saavat kohdata heidät... vaikka se on totuudessa vain mustaa katkeruutta, kadehtimista. Joka saa ajattelemaan... että, kyllä minäkin vielä joku päivä... 

How many times did you think about death in the small world?
The death doesn’t give freedom to you, even feelings fade away.
How many times did you think about death in the broken world?
If you can believe nothing, Spit out a pain here. by. tomorrow never die

Kaiken tämän totuuden keskellä, on lopulta alkanut tulemaan jonkinsortin epätoivo. Toxic kun ilmestyi kauppoihin, saatoin vielä hymyillä. Musiikki oli muuttunut, mutta itse pidin. Varsinkin Tomorrow never dies lyriikat osuivat sydämeen, ja tiesin Rukin jälleen onnistuneen. Nyt DIVISION on tullut myyntiin, ja osittain omiin korviin saakka... en tiedä mitä enää sanoa. Onhan siellä muuta biisi, joka saa pienen toivon kipinän, mutta... taso on laskenut. Vaikka pahaa tekeekin sanoa. Joku sanoisi tässä vaiheessa 'miksi kuuntelet heitä, jos on niin huonoa?' -miksikö? koska tämä bändi on antanut paljon, ja tahdon vielä uskoa parannukseen. Silti on hyvä myöntää vain itselleenkin, ettei tämä nyt oikein kolahtanut ja eihän kaikki vain voi pitää kaikesta. Kuitenkin, jos jatkuva alamäki jatkuu... niin... sitten on syytä huoleen, muttei vielä. Vielä on.. toivoa.

 You are our best friends... niinkö todella Ruki? Kiität(te) monissa palstoilla fanejanne, kuinka ilman heitä teitä olisikaan. Onhan se totta, mutta mitä saamme takaisin? Kasan Japanin kiertueita, joihin harvoilla ulkomaisilla on varaa. Eihän maailmankiertue ole sormia napsauttamalla itsestään selvyys, mutta silti. Aikaa on jo kulunut paljon, ja mahdollisuuksia on varmasti ollut. Jotenkin koen turhaksi enää potea tätä samaa asiaa, koska asiat eivät muutu mihinkään, vaikka kuinka takoisi päätänsä seinää. Silti joskus toivoo yhä, että he tekisivät sen suuren liikkeen ja lähtisivät kiertämään maailmaa Japanin sijasta. Vaikkakin Japanissa keikkaileminen tuottaa paljon enemmän rahaa, mutta... eikö välillä pitäisi ajatella muutakin kuin rahaa? Vaikka se onkin kylmä totuus, että ne elää sillä rahalla... mutta silti! 

Nothing changes... silti olette kahlittu johonkin, jota emme muut näe. Taikka halua nähdä. Silti uskottelette rakkautanne fanejanne kohtaan, videon välityksellä, joka ei ole kuin sanojen helinää, joita on helppo päästellä suusta. Kaikki se voimavara, mikä teidän ympärillä ympäröi, on jotain... jota harva pääsee koskettamaan. Silti joskus... tahtoisin olla yksi heistä, joka saisi koskettaa. Tuntea vihdoin sen, joka on pelastanut elämän painajaisilta... joka on saanut uskomaan huomiseen, ja nostanut itsetuntoa monilla asteikoilla... opettanut miten eletään muiden mielipiteistä välittämättä..

Mutta kaiken tämän sumun, epätoivon keskellä... jatkan kuuntelemista, uskomista ääneesi joka uskottelee vielä pienen toivon olemassaolon. Ja tiedän... ettei mene kuin vuosi tai pari, kun olen jo lähempänä unelmaani.  Koska, olen päättänyt sen. Heti koulun loputtua, tsemppaan rahatilannetta niin, että pääsen haluamaani lopputulokseen. Siihen saakka... pitäkää lippu korkealla, ja älkää viekö tilaisuutta alta lopettamalla... sillä silloin, vaihtoehtoni olisi vähissä... enkä tahdo sitä... olen teistä riippuvainen... sairaalloisella tavalla. Joten älkää sokaisko uskollisia persoonia, jotka eivät näe muuta pelastusta.

ps. tämä biisi viilsi jostain syvältä ja sai toivonkipinän syttymään...

uskon teihin, eikä se ole katoamassa... olen varma siitä.

Kun elämällä on elämistäkin parempi tarkoitus

Jälleen se polttaa, jälleen. Välität hänestä suunnattoman paljon, näenhän sen sinusta. Se kuinka hän kääntää selkänsä sanoille, jotka kertovat, ettet pidä hänen teoistaan, saa ärsyyntymään, vihaamaan. Tahtoisin takoa hänen päähään järkeä, kertoa, että ajattelet vain hänen parastaan. Vasta, kun hän näki virtaavat kyyneleet poskellasi, hän lupasi harkita. Yrittävänsä. Mutta kauan se jatkuu, ennenkuin taas sanat 'koska kaveritkin' nousevat ilmaan? 

Enkä voi tehdä mitään
Pitää vain katsella voimattomana vierestä

Aluksikin toivon tämän herättävän ajatusta, koska mietin muutaman päivän, viitsinkö kirjoittaa tätä. Lopulta päädyin lopputulokseen, että tämähän on vain minun mielipide, eikä sitä tosiaan tarvitse hävetä. Multa on kysytty, mitä mieltä olen röökaamisesta, näin kaunisti siveltynä, polttamisesta. Eräälle sanoin vain pintaa viilaten, että jokaisen oma asia se on, mutten kannusta. Hän ihmetteli, miksi niin rauhallinen asenne. Tottakai, voisin alkaa rageemaan jokaisaiselle, jolla on tupakka huulessa, ja pitää sitä kuin jonain elämän lähteenä. Mutten tee sitä, he tietävät mitä menettävät, tai vähintään esittävät tietävänsä. Enkä tahdo saada sitä turhaa pettymystä nähdä, kuinka kerta toisensa perään lopetetaan, mutta ratketaan. Se ei kuulu minulle, ei vain kuulu... totuudessa, uskottelen itselleni niin, mutta läheiset, kaikki, jotka ovat tupakoitsijan luona... kärsivät. Mutten sano sitä, koska tiedän kaikkien tiedostavan sen, aivan varmasti. 

Mutta hyvä on, voin heittää väliin lyhyen kylmän mielipiteen, jota mieltä todella olen. Älkää ottako henkilökohtaisesti, pyydän. Tupakka tappaa, mutta voihan porkkanaakin tukehtua -okei. Jos ajatusmaailma on tämä, niin olkoon, en vain pysty käsittämään. Samoin sanonnat; ei se mua tapa, on kuin mistäkin laimeasta komediasta. Ehkei nyt, mutta entäs kymmenen vuoden päästä, kun olet siihen saakka joka päivä hokenut samaa. Ehkei se tapakkaan, mutta entä ne sairaudet, jotka siitä seuraa. Entä nämä nuoret, jotka aloittavat jo kymmenenvuotiaana polttamisen? Yaa, se on coolia, uskottavuus kasvaa ja ego varsinkin. Totuudessa... ei ole yhtään coolia, pikemminkin säälittävää, huolestuttavaa. Ja mitä hyvää siinä on? Sanokaa yksikin hyvä puoli. Okei, ehkä saa ystäviä, mutta ystäviä saa myös monella muulla keinolla, ei se ole mikään hurmausväline. Rahat kuluu, terveys kärsii, muut ihmiset kärsii... hellurei. Hiljennyn nyt tästä paasaamasta.

Sun elämältä suunta puuttuu
Sä aina tartut tikkuun lyhimpään
Se ei johda mihinkään

Kuka haluaa elää ikuisesti? Kuka haluaa kuolla sairasvuoteeseen letkuissa? Kuka haluaa kuolla nuorena? Kuka valitsee ennemmin kuoleman, kuin elämän? Kuka haluaa heittää henkensä tälläisen takia? Kuka keksi tämän vaihtoehdon meille? Miksi? Eikö elämä ole tarpeeksi vaikeaa? Kuka sai otteen elämästä, antoi väärän suunnan? Mikä ajatus johti harhaan? Miksi... et ymmärrä parastasi.

En odota, että tämä teksti vaikuttaisi niin paljon, että joku ottaisi lopettaakseen, mutta... ainahan se olisi hienoa. Muistakaa, en tuomitsekaan näitä ihmisiä, jotka polttavat. Haluaisin vain heidän säästyvän siltä, mikä heitä saattaa odottaa, ettei heidän turhaan tarvitsisi tehdä lopettamisesta kokoajan hankalampaa... että olisi parempi olla. Ehkä se vie ajatuksia pois, ehkä se purkaa stressiä, hermostusta.. olkoon miten vain, mutta maailmassa on paljon muutakin, paljon muuta parempaa. 

Tiedän, myönnän, ehkä joskus on tehnyt mieli kokeilla purkaa hermostusta johonkin niin sanotusti kiellettyyn, mutten ole tehnyt sitä... en tahdo sitä oravanpyörää, jonka näen toisissa ihmisissä. En tahdo. Parhain huumeni on vain musiikki, se on joka vie, saa jalat alle, auttaa pääsemään ylitse, auttaa uskomaan parempaan huomiseen. Ilman musiikkia, varmaan asiat olisikin toisin. Ja ihmiset, ihmiset joista välitän, rakastan. Ne auttaa myös tajuamaan, että maailmassa on paljon muitakin vaihtoehtoja. Mulla ei ole syytä langeta moiseen, ei ole. En edes koe tarvetta, se on viimeisempiä vaihtoehtoja. Haluisin vain pelastaa ne, jotka vielä on mahdollista pelastaa sairauksilta, järjettömiltä rahan tuhlauksilta ja kaikelta siltä. Mutta kuten sanoin, älkää ottako itseenne, eikä tämän ollut tarkoitus olla mikään parhain saarna vuosikymmeniin. Tämä on minun mielipide. 

Laittakaa ihmeessä kommenttia, jos koette tarvetta sille ~c'ya !