God? Angels? Demons?

When you feel my heat

Look into my eyes

It's where my demons hide

It's where my demons hide

Don't get too close

It's dark inside

It's where my demons hide

Kuiskittu sanoja enkeleistä ja demoneista. Enkelit pelastavat ihmisiä, enkelit pelastavat maailman, enkelit pelastavat meidät, enkelit vastaavat rukouksiin. Jumala on meitä varten, Jumala ymmärtää meitä, Jumala armahtaa meitä, Jumala on läsnä ja aina vierellämme. Demonit huumaavat meidät, demonit anastavat ja varikoivat sielumme. Helvettiä pahempaa ei ole olemassa ja Taivas on vain hyville. 

Näistä löytyisi tietoa netin syövereistä niin paljon tietoa kun vain jaksaisi etsiä, mutta tällä kertaa en halua etsiä tietoa netistä. Haluan vain luoda omia hetken ajatuksia. En myöskään puhu omasta uskonnostani, mihin uskon vai uskonko mihinkään. 

Näistä kaikista on voimmakaita näkemyksiä. Jotkut poikkeavat täysin toisistaan. Rehellisesti sanottuna en muista raamatusta paljoakaan, sillä en ole lukenut sitä vanhemmalla iällä lainkaan. Enkelit kuvataan yleisesti ottaen sanansaattajiksi -valkoisiksi pelastajiksi. Lohduttavaa leikitellä ajatuksella, että olkapäällä istuisi tälläkin hetkellä pienen pieni enkeli ohjastamassa oikeaa suuntaa. Vaikka enkeleitä sitten ylistetään maasta taivaiseen, lopulta nuo maalataan sotilaiksi. Jumala ... Jumalaan uskotaan, Jumalaa vihataan. Jumalan vuoksi tapellaan jos toinen on toista mieltä kuin toinen. Joidenkin mukaan jos Jumala on joskus ollut, on Jumala jo nyt kyllästynyt katsomaan ihmisten törppöilyjä. Demoneista vähemmän kirjoitetaan niin kiihkästi mitä kahdesta edeltävästä. Demonit löytyvät elokuvista, kirjoista, mutta harvemmin sitten ihmisten mietteistä. On paljon loogisempaa kaiketi, että enkelit vaeltavat keskuudessamme kuin Demonit. Mutta jos miettii onko täällä enemmän hyvää kuin pahaa niin kumman kannalla sitten vaaka näyttäisi? Antiikin Kreikkalaisille Demonit olivat jumaluusolento, joka oli ihmisen kaksoisolento/suojelushenki. Vasta myöhemmin demoneista tuli alempien jumalaolentojen yleisnimi. Kristinuskossa noituudessa demoni merkitsi riivaajia ja pahoja henkiä, jotka olivat enkeleitä jotka olivat langenneet arkkienkeli Luciferin, eli Saatanan mukana. 

“We poison ourselves to kill the monster”

Voidaan huomata, että ajan kuluessa kaikkea on väritetty ja muunneltu. Kuka loi maailman ja sitä rataa. Kukapa tietää. Onko Helvettiä olemassa ja onko edes Taivaassa erillistä paikkaa -vai maadummeko arkkuihimme minne meidät viimeiseen lepoon lasketaan? Luommeko vain itse jonkinlaisessa Illuusiossa ja toiveajattelussa jatkopaikan kaiken jälkeen? Mitä jos olemme täällä nyt emmekä missään kuoleman jälkeen? 

Jos keskuudessamme ei kävele enkelit, vaan niiden sijaan demonit? Mitä jos sielujamme varatoidaan meidän huomaamatta, mitä jos sen takia masennumme ja voimme pahoin? Mitä jos demonit ilmestyvät elämäämme ja iskevät hampaansa lihaamme ja sieluumme? Jos tuntemaan ystäväämme tunkeutuu demoni ja hän alkaa sapatoida elämäämme? 

Mitä jos kaikille asioille on tarkoituksensa? Mitä jos sinun tarkoituksesi on vain pelastaa jonkun elämä? Mitä jos minun tarkoitus on vain nyt jynssätä elämässäni, jotta voin huomenna loukata jalkani? Mitä jos sinun tarkoituksesi on huomenna lyödä pääsi ja unohtaa kaikki? Mitä jos meidän kaikkien on tarkoitus kuollan huomenna ja maailman loppua? Mitä jos on tarkoitus, ettei meistä kukaan löydä selvitystä tälle kaikelle? Mitä jos on tarkoitus, että joku pääsee kouluun ja elää mahtavaa elämää kunnes kaikki romahtaa? Mitä jos on tarkoituksellaan ettei tänää aurinko paista elämässämme, jotta se voisi paistaa meille loppu tulevaisuutemme, joka voi ollakkin huominen? Mitä jos on tarkoitus mennä jonkun kanssa naimisiin vain oppiakseen purkamaan naimiseen menon? Mitä jos on tarkoitus joutua vain odottamaan, että asiat toisaalla ja toisten elämässä muovaantuu sopiviksi? Mitä jos meidän saamattomuus onkin tarkoituksellista? Jos loukkaantumiseen on syy, ettemme ole koskaan kokeneet loukkaantumista? Jos jonkun onkin tarkoitus sairastaa syöpä vain oppiakseen elämään? Mitä jossei osaa tarpeeksi kiittää rankaiseeko kohtalo? Vai Jumala? Vai Demoni? Vai Enkeli? 

Mitä jos joku syntyi enkeliksi, mutta muuttui demoniksi?

Mutta voiko demoni muuttua enkeliksi? 

Mitä jos helvetti onkin ylhäällä eikä alhaalla?

Mitä jos minun on tarkoitukseni vain kirjoittaa teille näitä tekstejä? 

Mitä jos minun on tarkoitukseni nähdä tiettyjä asioita tarkemmin kuin muiden?

Mitä jos on tarkoitus kohdata joku ihminen jolle on erityisesti merkitystä?

Kuka meillä leikkii vai onko kaikki todella, todella, meidän käsissämme? 

Ehkä sisällämme onkin enkeli ja demoni, ehkä he yrittävät saada vuoroinperään puolelleen.

Ehkä kun meidät haudataan, ehkä me vain maadumme ja haihdumme tuhkana ilmaan. 

Mutta jos sieluni on täällä vielä, haluan pitää sen luonani. 

Ikuisesti aikaa alkaa elää?

Mä junnaan paikallani.

Kaikki muut liikkuu, mutta mä oon jäänyt jumiin näihin kaavoihin.

Oon itteni rakentanut osaksi kaavaa joka päivästä toiseen toistuu.

En voi muuttaa kaavaa, koska saattaisin kaatua.

Mä junnaan paikallani ja katson muiden tekoja, menestymisiä.

Aina pistää vihaksi kun taas sekin jotain saavuttaa, tai kun joku tekee jotain kivaa.

Aina jotenkin kaikesta ulkopuoliseksi jää.

Sellaista on jäädä junnaamaan kaavoihin.

Ei ketään muita oikeasti kiinnosta jäätkö siihen vai liikutko vasta huomenna, tai koskaan.

Ei ketään kiinnosta rakennatko elämääsi vai tuhoatko kaiken.

Ei kukaan ylipäätänsä voi ymmärtää sitä kuka jää junnaamaan, koska kaikilla on kiire liikkua omassa elämässä. Kaikkien on vaa pakko juosta eteenpäin ennen kuin aika syö.

Oon niin vihainen ittelleni ja teille kaikille jo siitä, että huomenna heräätte ja teette jotain kivaa.

Oon niin tajuttoman rauhaton. Haluaisin juosta vain loputtomasti aikaa karkuun.

Sen sijaan istun koneella ja kirjoitan taas netin syövereihin jotain, joka joskus katoaa. 

Pitäisi tehdä, pitäisi lukea, pitäisi jatkaa tehtäviä, pitäisi, pitäisi, pitäisi.

Mutten oikeasti tee mitään mitä oikeasti haluaisin tehdä.

Haluaisin hypätä lentokoneeseen, astua viimein maahan jossa mä haluan olla ja elää.

Ehken vielä asua, mutta haluaisin nähdä onko siellä jotain joka saisi mun sielun taantuu.

Aina mietin mitä haluaisin tehdä, koska on helpompi jatkaa sen miettimistä kuin tehdä sitä mitä haluaisi. On helpompi kyseenalaistaa sitä mitä haluaa kuin vain toimia. En ota huomioon sitä mitä haluan. Jatkan etsimistä päivästä toiseen ja käännän kaiken löytämälleni selkäni. 

Oon niin epätoivoisesti eksyksissä, etten tiedä enää miten päin kääntyä löytääkseni tieni.

Kaikki on niin kamalan vaikeaa. Ja mä oon niin laiska. 

Aattelen, että mulla on ikuisuus aikaa alkaa elämään, muttei taida olla?

En tiedä alanko elämään huomenna vai ikinä, mutta mun sielu on kyllästynyt.

Tää on omistettu sulle ja sun elämälle.

“My lungs are giving up on me just like you did” —  I can’t breathe

Kerron teille jotain. Haluaisin sanoa teille, että ette ole yksin. Sen sijaan sanon päinvastoin.

Olette yksin. Mitä tuntemuksia se herättää teissä? Vihaa? Epätoivoa? Turhaantumista? Petetyksi tulemista? Vai ei yhtikäs mitään? Oletteko tiennyt sen aina olevan niin? 

Martyyri asenteella voisin huutaa teidän kaikkien olevan yksin, voisitte asettua martyyriksi ja todeta asian olevan niin. Että nyt sattui näin ja olemme yksin, no can do. En halua olla sillä asenteella. Haluan kertoa teille kuinka asiat loppujenlopuksi menee. Kuka lopulta kaikesta päättää.

Menette kouluun...

... opettajasi voi ladella sinulle ehtoja sekä määräyksiä. Sinun täytyy tehdä tätä ja tätä voidaksesi valmistua. Sinun täytyy käyttäytyä ja olla ihmiseksi. Sinun täytyy vain puskea ja puskea.

Ihastut, rakastut...

... unohdat itsesi ja koko muun maailman. Haluat vain olla sen yhden ainoan kanssa, haluamatta uskoa että kaikki voi joku päivä romahtaa. Haluat vain keskittyä rakkauteesi.

Masennut, viiltelet, haluat kuolla...

... olotila joka on päässäsi, se on sinun päässäsi ja ainoastaan sinä tunnet sen. Tuotat jälkesi omaan kehoosi, omaan ihoosi. Muut voivat valittaa niistä, muttei kanna niitä loppuelämäänsä omana puolestasi. Haluat kuolla, kaikki osoittavat suruaan ja yrittävät estää, mutta lopulta kun päätät elämäsi, muut jatkavat elämäänsä surtuaan. Jo pelkästään sen vuoksi koska sinä toivoit heille vain pelkkää hyvää, etkä halunnut kenenkään jäädä suremaan. 

“It takes ten times as long to put yourself back together as it does to fall apart.”

—  Finnick Odair - Mockingjay part 1

Kaikkilla on oma pää, oma keho ja omat mielipiteet. Syvin merkitys on se että kaikki alkaa ja loppuu sinuun. Voitte huidella maailmalla, voitte valloittaa ihmisiä, voitte pettää ihmisiä, voitte tehdä ihmeitä -mutta yksin jäädessänne olette yksin. Yksin. Oman kehonne ja oman päänne kanssa. Siinä vaiheessa kaikki punnitaan. Sä voit masentuneena huutaa kaikille vihaasi. Näyttää kuinka viiltelet ja rikot koko elämäsi palasiksi. Voit kertoa haluavasi kuolla. Loppupeleissä riistät ainoastaan itseltäsi mahdollisuuden elää etkä keneltäkään muulta. Kyllä ihmisiä kiinnostaa ja kyllä he välittävät. Siitäkään huolimatta kukaan ei saa kenenkään päähän taottua tervettä itserakkautta vaan se pitää itse ymmärtää. Täytyy ymmärtää, että on okei olla mä. 

Asiat voi kaatua mutta ne täytyy voida korjata. Täytyy osaa korjata itsensä kaikkien muiden ihmisten ravoista. Helposti nostaa vihaksi, että taas sekin petti, mutta minkäs tekee? Ihmiset heittävät rapaa muttei ikinä voi parantaa sinua. Parantaminen lähtee itsestä. Sinun täytyy itse korjata itsesi. Sinun täytyy korjata muiden virheet sinua kohtaan itsestäsi. Kun joku kadulla huutaa perääsi, sinun täytyy korjata taas yksi kuollut solu sisältäsi. Kun joku puukottaa sinua, sinun täytyy mennä itse hoitamaan itsesi sairaalaan. Sitä voi olla vaikka kuinka vihainen koko maailmalle, mutta viha ei tule koskaan korjaamaan sinua. Ihmisiä ei kiinnosta ruikuttamisesi, ihmisiä ei kiinnosta jos jäät junnaamaan. Kaikilla on kiire saada oma elämänsä kuntoon, ettei vahingossa itse paikoilleen jää. Joku voi tuupata sinua suuntaan tai toiseen, voi päättää mihin elämäsi asetat josset itse sitä tee. Joku voi repiä kaikki haavasi auki ja nauraa päälle.  

Kaiken jälkeen sinä olet sinä ja sinun pää. 

There is not a person in the world that could do this, except for you. This is what you do. I've seen you do it with my own eyes. I believe in you. I believe in you with every cell in my being.

Kyllä muut ihmiset voivat auttaa sinua elämään. He voivat auttaa ja tukea, mutta he eivät koskaan tule tekemään sitä mikä sinun pitää itse tehdä. He eivät voi elää puolestasi elämääsi. Sinun täytyy olla itsesi voidaksesi elää omaa elämää. Apua on hyvä ottaa vastaan, mutta apu on vain apua. Sinun täytyy itse hoksata, korjata ja jatkaa. Tämä on sinun taistelusi, sinun elämäsi. 

murehtiminen ei takas eilistä tuo ja huominenkin tulee vaan jos selvitään tänään mun pahin vastukseni kattoo peilistä mua (peilistä mua mua mua mua) se haastaa ja aina pyrkii mun pään kääntämään hakenu näkemystä mun meininkiini

alotan ittestäni, korjaan mun mielen nostan mun katseen ja mun suupielet

Koska kun kuolet, kuolet yksin. 

“Everything is ugly
And the thing that’s really ugly is me
The only thing I can do is destroy
These current thoughts.
I have to believe in myself more
It’s an ugly world out there
Self, you’re the only one who believes in me, so please let me be myself.”

— 綴 (Tsuzuku)

Ranskassa vai pelkkää unelmaa ?

Joskus herään Ranskasta hotellihuoneesta porottavaan aurinkoon.

Ihoni on pehmeä puhtaista lakanoista yön jäljiltä. 

Sormeni ovat yhä tummat hiilestä yöllisestä piirtämisestä. Yöllä saan aina parhaiten ideoita, joten yleensä se on myös parhain aika tehdä enemmän tai vähemmän turhia töitä. Yleensä en tuhri vain sormiani, vaan käsivarteni ja kaikki huonekalutkin mitä vain kosketan yön pikkutunneilla.

Lyhyet hiukseni ovat takuissa ja sekaisin. Pitelen lämmintä kahvikuppia käsissäni. Sivupöydällä on yhä viinilasi jonka pohjalla on väljähtänyttä viiniä. Parasta vuosikertaa tai ei, mutta yöllä se tuuditti levottomani ajatukseni hiilen kera. Viinilasin vierellä lepää tuhrinen valkoinen paperi. En enää muista, mitä olin piirtämässä hiilillä, mutta nyt se muistuttaa vain töherrystä. 

Nousen sulavasti sängyltä. Peitto valuu pehmeän ihoni ympäriltä, paljastaen alastoman kehoni. On minulla sentään alushousut jalassa, mutta tykkään nukkua muuten ilman vaatteita. Rakastan tuntea lakanat vasten ihoani. Se tuntuu vapauttavalta. 

Siirrän käsin suuret verhot parvekkeen ikkunan että oven edestä. Toisella kädellä taiteilen viltin peittämään rintani. Viltti ympärilläni astelen parvekkeelle. Ranskan raitis aurinkoinen ilma ottaa minut avosyleilyin vastaan. Nojaudun kaidetta vasten. Pitelen kahvikuppia käsien välissä. Katseeni on kohonnut Ranskan kauniin maiseman ylle. Linnut laulavat, kesä tekee tuloaan selvästi. Hymyilen maailmalle katsoessani eteenpäin. Kukapa olisi uskonut, että herään tänää Ranskasta? Kukapa olisi uskonut, että löydän itseni Ranskasta piirtämästä hiilillä yöstä toiseen? Päästän hennon henkäisyn ilmaan. Kukapa tietää mistä minä huomenna itseni löydän. 
Ranskasta vai vain unelmistani. 

There are ARTISTS that don't realise they are ARTISTS.

Me väärinymmärretyt taitelijat, jotka maailmasta paikkaansa etsii.

Oletko joskus törmännyt henkilöön, joka omistaa suuren intohimon, rajattoman mielikuvituksen, joka joskus saattaa soittaa keskellä yötä vain kertoakseen unettomista öistä? Jolla tuntuu olevan enemmän unelmia, kuin aikaa toteuttaa niitä? Saatoit törmätä höpsöön taitelijaan.

Väärinymmärretyt taitelijat, jotka menemme työkkärin pisteelle toiveena löytää haaveammattimme. Kerromme harrastuksistamme; musiikista, kirjoista, piirtämisestä, valokuvaamisesta, kirjoittamisesta. Kerromme, että haluamme tehdä asioita, jotka saavat tuntemaan meidät eläväksi. Emme halua tehdä mitään muuta ennen sitä, haluamme vain toteuttaa itseämme ja toinen toistaan sairaampia ideoita. Meille kerrotaan, ettei se maailma niin mee. Saatamme ulkonäöllisesti näyttää tuiki tavalliselta, mutta pahimmassa tapauksessa kasvomme on metallin peitteessä, eikä hiuksissamme ole sen enempää kehuttavaa. Vaatteet riipivät metrin jäljessämme, eikä se edes haittaa meitä. Lopuksi hymyilemme typerästi työkkärin henkilökunnalle, vaikka me kaikki tiedämme, ettei minun kaltaisille ole suoranaista paikkaa. Ei määriteltyä, eikä varsinkaan paikkaa, joihin meidät voisi opastaa.

Käymme työkkäreissä, kouluamme kouluja, käymme töissä – mutta aiemmin tai myöhemmin, toinen toisensa jälkeen turhaannumme ja sekoamme.

Saatamme istua yön pikkutunneille saakka, ja nukkua päivät. Ehkä syömme purkkiruokaa vain elääksemme. Voimme piirtää tunnista toiseen. Huudattaa ehkä musiikkia liian kovalla. Kirjoittaa kätemme verille. Saatamme tehdä kaikkea sitä, ja vielä enemmän. Turhaantumisesta turhaantumiseen, epätoivosta epätoivoon. Täytyy olla sata rautaa tulessa, eikä sekään riitä. Mikään projekti, mikään tekeminen, ei mikään, ei yhtikäs mikään, tyydytä sitä levotonta sielua.

Taitelijoita sanotaan hulluiksi. Hän on hullu, onhan hän sentään taitelija. Olisi kai outoa, jos kirjailija istuisi tunnista toiseen kirjoittamassa kirjaa täysijärkisenä. Tai valokuvaaja löytäisi kuvattavan kohteen sormia napsauttamalla, ilman että hän koluaisi metsästä toiseen yö hämärässä.

“If you lost your way, just ask somebody. If you lost your dream, just close your eyes again. 

And some day you will blossom, with your hands wide spread to the sun.”

—  MIYAVI

Palatakseni takaisin aiheeseen; taiteilijoilla ei ole tarkkaa sijaa maailmankartalla. Ei ole määrätty, missä he voivat elämänsä viettää. Ei ole tietoa, kuinka he voivat selviytyä. Heidän sielunsa on herkkä, mutta voimakas. Se on voimakas, ja aina valmis taistelemaan. Taitelijat ehkä repivät sadat paperit, ehkä kokevat sadat epäonnistumiset, ehkä turhaantuvat, ehkä vihaavat maailmaa, ehkä kadottavat koko maailman, ehkä sokaistuu tunteista – mutta vaikka mitä tapahtuisi, heillä on paljon enemmän edessä, kuin ne sadat ja taas sadat epäonnistumiset. Miten olento, jolla on rajaton mielikuvitus, voisi jättää peliareenan ilman tuloksen tuloksetta? Miten sellainen olento voisi ikinä kääntää selkäänsä pelille, jota elämäksi kutsutaan?

Olen katsonut monia taitelijoita silmiin, joista loistaa intohimo asioita kohtaan, joita he rakastavat. Olen puhunut heille asioista, joista he eivät tule koskaan luopumaan. Olen puhunut tulevaisuudesta, joka näyttää mustalta kuin musta aukko. Silti olen tuntenut heidän intohimonsa, eikä se ole mitään verrattavissa epätoivoon tai tuntemattomaan. Intohimo on rajua, rajatonta.

Älkää nyt kuvitelko, että puhuisin maailmankuuluista taitelijoista. Puhun ystävistäni, puhun muusikoista, puhun sukuluisistani, perheestäni, tuttavistani –kaikista, jotka eivät nyt sentään julkisuuteen ole toistaiseksi ponnahtaneet. Elämäni suurin taiteilija olen minä itse. On kai selvää, että alussa olin selkeästi sitä mieltä, että puhuin selkeästi taitelijoista, mutta olenhan taiteilija ja ajatukseni muuttuvat. On aivan sinun käsissä, kuinka ymmärrät kirjoitukseni, ja millaisena taiteilija sinä itsesi koet. Minä koen itseni taitelijana, joka istuu aamua myöden miettien elämän ja maailman salaisuuksia, joka kirjoittaa kädet verille, soittaa musiikkia liian lujaa ja kaikkea muuta mitä ikinä teenkään.

Jokainen meistä on omalla tavallaan elämänsä taitelijoita. Mutta jotkut eivät halua asiaa niin nähdä. Taitelijalla on monta merkitystä. On hölmö, jos luulee minun etsiväni tästä mitään järkeä. Koko kirjoituksesta. Minun täytyi vain saada kirjoitettua, jotta voin syventyä ajattelemaan seuraavia ajatuksiani. Seuraavia hölmöjä ajatuksia.

“Sometimes life becomes a bit difficult. There are hard times and even some little things can mess up your life. Make the best out of these moments. Don’t forget to smile. You can cry as loud as you want, but smile. Just stand up and go on. You can do everything you want.” 

—  MIYAVI

Ainiin, tulevaisuus on ihmeellinen asia. Enkä tainnut nukkua viime yönä tarpeeksi.

Laitetaan tämä kirjoitus molempien piikkiin. Nyt olen liian väsynyt miettimään kumpaakaan.

Lonely night.

Pitkään aikaan ei oo vallannut yöllä tunne viime öinen.

Pitkään aikaan en oo kattoa ja seiniä vuoronperään tuijotanut.

Lopulta kietoen itseni syvälle peittojen ja tyynyjen uumeniin.

Tuntenut itseäni tyhjäksi, yksinäiseksi ja kamalan turhaksi.

Vaihtanut kylkeäni loputtomasti, tuntematta silti oloani valmiiksi nukahtamaan.

Keskustellut varjoille, yrittänyt tehdä vaihtokauppoja unesta.

Viime öinen tuli yllättäen, täysin odottamatta taas jälleen kerran.

Tunsin itseni taas yksinäiseksi, unettoman yön edessä.

Ja aamulla kun herään, tunnen itseni yksinäisemmäksi kuin koskaan.

Turhemmaksi kuin koskaan. 

Decide that you want it and you do it.

199X - 2015

Vuosi vuodelta haluan enemmän, ja enemmän lentää.

Lentää kohti maailmaa, nähdä suurta maailmaa, joka meille luotiin.

Jos päättäisin tehdä asioita, tapahtuisi monia asioita. 

Olen väsynyt päättämään, ja vielä väsyneempi tekemään.

Silti, olen todella, todella, todella väsynyt vain olemaan. 

Toivotaan, että 2015 saan viimein aikaiseksi päättää, ja tehdä. 

Elämä on tehty elettäväksi. Tiedättehän.