Kun katson sua, nään, on sairaus hiipinyt sinunkin elämään.
Katson sua, joka ihmiseltä vaikutat.
Silti nään sun läpi, tunnistan oireet sinussa.
Katson sinua, häntä, teitä, noita -aina näen saman sairauden.
Sairaus juoksee ihmisten suonissa, järsii lihaksia, himmentää aivoja.
On kysymys siinä, miten me sen kanssa opimme elämään.
Ihmiset luulivat minun etsivän jotain järkeä, että lääkärit toteavat kaikille saman sairauden..
Nyt ymmärrän, on vain helpompi se todeta kaikille, olemme edes jotenkin yhtenäisiä.
Olemme yhdessä sairastuneita, vailla lääkitystä, vailla hoitoa.
Ei ole ratkaisevaa tekijää, joka napsauttaisi jokaisen palasen kohdalleen.
Elämän ironiaa; ei auta, vaikka kuinka sinua ohjastaisi, jos et osaa itse kävellä.
Vaikka minä, hän ja me kaikki yhdessä estäisimme toinen toisiamme, ei mikään muuttuisi.
Tappaisimme ehkä toisemme, jos jotakin. Emme jaksa huolenpitoa, vaikka joskus kerjäämme sitä.
Joskus sanat voi helpottaa, mutta meistä jokainen tietää päivät jolloin kaikkien kaikki sanat ovat pelkkää sanojen helinää.
Joskus kosketus voi helpottaa, joskus musiikki, joskus aika, joskus hiljaisuus.
Joskus jokin, josta minä en tiedä mitään, mutta joka on sinua helpottanut.
Ja sitten on ihmiset, jotka nauravat meille, johon he itsekkin lukeutuvat.
Nauratte kasvoillemme, nauratta kuinka nyt taas olemme kuin maan omia.
Nauratte, että hänkin on taas niin surullinen ja mistä nyt kiikastaa.
Joku päivä ihmettelette, miksei kukaan huomaa teidän suruanne.
Ja jos huomaa, ei häntä kiinosta huomata, eikä hän halua huomata.
En pysty hymyilemään, kun katson teitä. En pysty ilmaisemaan osaanottoani.
En haluaisi sitä sairautta kenellekään, en haluasi kenenkään tuntevan sitä oloa.
Päivästä toiseen, kuukausia putkeen, pelkkää pimeää, synkeyttä.
Pienikin taka isku tuntuu kuolemalta, muuttuu haluksi tappaa tai kuolla.
On niin yksinäistä, on niin paha olla. Sydän hakkaa, mutta tuntuu ettei ole elossa.
Peilistä kun katsoo, ei näe kuin ääriviivat mitä on joskus ollut. Olinko minä ihminen?
Kukaan tuskin arvaa tätä yleistä sairautta, joka jokaiselle nykyisin todetaan;
masennus.
Oli se pientä, tai suurta -muista että ansaitset elää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti