Follow your heart but take your brain with you.

“I want my life partner to be my best friend, soulmate and lover”

—  Partners

Ei ole kyse siitä ketä rakastaa; minkä näköinen, minkälainen, mikä sukupuoli, minkä maalainen. Ei ole kyse siitä, vaan siitä, rakastatko häntä todella. Rakastatko häntä kaikesta huolimatta. Tulevista riidoista, tulevista vastoinkäymisistä, että tulevisa murheista huolimatta. Ihmiset aina miettivät, että kyselevät; minkälaista etsit? minkälainen parisuhde on? millaista on rakastua? kuinka olet muuttunut? millaisena koet rakkauden? Rakkaudesta voidaan keskustella, sitä voidaan väännellä moneen kaavaan. Siitä voidaan taistella. 

Rakkaus, mitä tuo suloinen rakkaus minusta on? 

Kirjoitin minusta, koska tämän on minun näkemys. Tällähetkellä. En voi tietää tulevaisuudesta, en voi tietää siitä, miten maailma minun näkemystä muuttaa. Silti se on ollut jo pitkään näkemykseni. Näkemys voi myös laajentua. Ajan kanssa. Kuten aina kaikki muukin voi muuttua .. 

“We didn’t talk about anything heavy or light. 

We were just there together. And that was enough”

—  Stephen Chbosky, The Perks of Being a Wallflower

Rakkaus kuvataan kauniiksi yleensä. Jotkut kuvaavat sen likaiseksi. Toiset sanovat, että ei kannata rakastua, ellei halua kuolla. Se on täysin ihmisestä kiinni. Aina ero tuntuu pahalta. Silti, jossei asiat selviä ja on huono olla, täytyy ymmärtää oma että toisen paras. On turhaa kuluttaa aikaa sen enempää. Asioilla on muutenkin tapana pahentua, jos niitä vatvotaan ja vatvotaan väkisin. Täytyy osata päästää irti, jossei ole tapaa korjata asioita. 

Millaisena mä nään rakkauden? Nään rakkauden sellaisena, että ... rakastua voi kehen vain. Ei ole kyse ulkonäöstä, ei ole kyse toisen ammatista tai lemmikistä. On kyse siitä, mitä ihminen on sisältä. Jos edes siitä. Rakastuminen tapahtuu minun mielestä salakalavasti. Et välttämättä ymmärrä sitä, kun se jo tapahtuu. Olet rakastunut, etkä osaa selittää sanoin, miksi. Ehkä jotkut teot, sanat tai tapahtumat ovat vaikuttaneet asiaan, muttet osaa yhdistää niitä. Rakkautta ei voida määritellä mitenkään. Ei missään suhteessa. 

Silti minun mielestä rakastetun pitäisi olla kuin paras ystävä. Todella, todella hyvä ystävä, joka muodostuu ihmiseksi, jonka kanssa haluaakin jakaa enemmän. Haluaa jakaa menneisyyden ja tulevaisuuden. Ihminen, johon voi luottaa aina. Ihminen, jonka kanssa voi olla täysin oma itsensä. Ihminen, jonka kanssa tuntee, että tämän kanssa on hyvä olla. Ihminen, joka ei katoa päästä. Sen takia en oikein ymmärrä suhteita, joissa hypätään vain suoraan .. suhteeseen kun ollaan tutustuttu. Minusta on arvostettavaa, että olisi tuntenut edes vuoden, jotta tietäisi varmaksi, että se on se hyvä ystävä, jonka kanssa haluaa jakaa tulevaisuuden ylä- ja alamäet. Kun hyvän ystävän kanssa seurustelusuhde viimein alkaa, ei minun mielestä minkään pitäisi muuttua sen enempää. Nyt vain tiedätte, että olette toisenne ja toisianne varten. Ei silloin ole enää kyse siitä, mistä toinen tuli tai onko tuo tyttö vai poika. Hän on paras ystäväsi, joka on vierelläsi aina. Sinun ei pitäisi siis joutua muuttamaan itseään, sellaiseksi, mitä et ole. Sinun ei kuuluisi tehdä ratkaisuja, joita et tekisi itseksesi. Kuin toimisit aina yksin ennenkin. Eikä koko maailma katoa, jos sinä päätät seurustella. Sinun ystäväsi säilyy, sinun omat unelmat ja omat päätöksesi säilyy. Pidä kiinni niistä. 

Niin se minusta on ... ja siitä onko rakkaus kaunista vai pahaa. Kyllä rakkaus vaatii osansa lopulta. Kun suhde on kestänyt vuosia, tulee joitain ongelmia. Ihmiset ovat erillaisia, eikä tulevaisuuden suunnitelmat enää tunnu samoilta. Ihmiset muuttuvat. Maailma muuttuu. Rakkaudessa on pahaa, mutta jos rakastaa, kyllä sitä kaiken sen myötä kestää. Jossei kestä, rakkaus ei vain ole oikea. Ei rakkaudesta saada palkintoa. Jossei tunnu hyvältä, miksi tuhrata koko tulevaisuus? Jossain tuolla voi olla joku, joka tarjoaa sinulle paremman tulevaisuuden.

Ja onko kaikille joku? Tietenkin on. Maailma on suuri paikka. En tiedä siitä, voiko se oikea kävellä ohi. Oikeastaan uskon, että jos oikea kävelee ohi, se kävelee takaisin. Se tulee takaisin, pyörii ja odottaa. Lopulta tajuat. Jos tajuat. 

When you court a girl, make sure you’re not courting her because of her looks. Court her because you’re in love with her and her package. Make sure you can get along with how she acts and fool around with you or the people around her. Make sure you’re not judging her because of her looks because you’ll never know what she may surprise you with one day. Make sure you’re courting her because you’re interested to know more about her not because you want something from her.

When you court a girl, it’s flattering, really. But knowing that you’re courting her because you really like her and that you want to know more about her, that’s what’s more flattering.

En tiedä miksi halusin kirjoittaa tästä ... 

Olkaa hyvä siltikin. Yöllistä potaskaa. 

Sinä myrkkyjä nielit, minut huumasit.

Enkelini, sinä vielä opit lentämään.

Taas sä keskivertoa vahvempaa ottanut oot, mun vierellä kun astelet. Keskipäivän aurinko porottaa ihojamme vasten. Aurinko piirtää säteilyllään ihoomme uuden sävyn. Kalpeista muukalaisista tulee värjääntyneitä muukalaisia. Auringon säteily polttaa. Pitelen kättäni lantiosi ympärillä, jotta pysyisit pystyssä. Nojaat minuun. Naurat kaikelle. Hymyilen haikeasti. Tiedän haluavani olla tässä, mutta se mitä sinä olet, pelottaa minua. Olet herkkä houkutuksille. Vaarallisille, tappaville. Olet sairas, minun pitäisi kai ymmärtää. Ymmärränkin. Rakastan sinua. Olet kaiken keskipiste. Sytytät uuden savukkeen. Naurat, kun savuke lipee tärisevistä käsistäsi. Kumarrun antamaan tippuneen savukkeesi maasta. Vien sen huulillesi, vaikka tahtoisin savukkeen pois heittää. Tiedän savukkeen myrkyn tappavan sinut joku päivä. Olen tietoinen, kuinka myrkky kulkeutuu keuhkoihin ja aina keuhkoista sydämeen ja aivoihin. Olen tietoinen, keuhkoistasi mustista. Hymyilen onnettomasti. En sinulta sitä kieltää voisi. Olen yrittänyt. Olit sitten selvin päin, tai myrkyillä huumanuttuina – et tahdo kuunnella järkeä. Kuulemma maailma on liian ruma, että alkaisit itseäsi arvostaa. Kuulemma on turhaa säästellä kehoa. Mieluummin otat myrkyt kehoon, imet jokaisen kemiallisen yhdistelmän kehoosi. Pumppaat kehosi mahdollisimman täyteen myrkkyjä. Suruissani katson sinua. Rakastani. Haluaisin pelastaa pienen enkelini, jota sydämestäni rakastan. Sinua vaalin, sinua haluaisin kuljettaa, sinut haluaisin pelastaa. En pysty kuitenkaan mihinkään niistä. Olet onneton susi, vaikka toisin sinulle koko universumin. En halua uskoa sitä. Haluan rakkauden olevan vastaus. Susi, jonka karvat hohtavat kuunvalossa, jonka sydän tarkoin muotoiltu on. Mieli muokattu vääristyneeksi.

Jatkamme kävelemistä. Nojaudut kylkeäni vasten tiukemmin. Sanojen helinää päästät huuliltasi. Tiedän, ettet erota edes missä olemme. Horjahtelet suuntaan jos toiseen. Pitelen silti sinusta kiinni. Heität savukkeen pois. Sytytät uuden. Jos tietäisin ohjeen tähän sairauteen, sen tarkkaan lukisin. Jos tietäisin ohjeen sinuun, sen tarkkaan säilyttäisin ja sitä myös noudattaisin. Haluaisin tuntea sinut. Edes päivän. Olet silti aina yhtä ailahtelevainen, jopa vaarallinen. Et minulle. Kaikille muille. Eniten itsellesi. Pysähdyt. Heität savukkeen pois. Naureskelet. Ihosi punoittaa. Mustat pitkät hiuksesi laineilee tuulen mukana. Mustat hiuksesi korostaa kalpeutta kasvoillasi. Olet kaunis. Enkelini. Kaunis.

Kaivelet kassiasi. Tartut viinapulloon. Sisältö on kauniin turkoosia. Totuus on rumaakin rumempi. Prosentit hipoo korkeita lukemia. Haluaisin itkeä. En pysty. Olet niin eksynyt. Olet oikeassa rumasta maailmasta. Se tuhoaa enkelini. Se vie hänet maailman rajalle ja raastaa helvetin omaksi. Katson ilmeettömänä sinua. Korkkaat pullon, naurat minulle. Naurat, että taas meni näin. Nielet myrkkyä. Nautit sen huumaavasta mausta. Juot uudestaan ja uudestaan. Pullo tyhjenee nopeata tahtia. Seisot vain ja tuhoat pullon sisältöä. Antaisin mitä vain, jos saisin tämän painajaisen loppumaan. Jos vain molemmat voisimme herätä. Ihmiset katsovat meitä. He katsovat minua, miksen pysäytä sinua. Ja katsovat sinua, kuin hullua. Mutta kukaan ei uskalla sanoa mitään. Katson sinua hiljaa. En osaa enää tehdä mitään. Olen yrittänyt sitä vuosia, vuosia ja vuosien jälkeen vuosia. Olen pohjattomasti rakastunut. Mutta tiedän itseni turmeltuvan, ja lopulta kuolevan, sinun rinnallasi. En voi silti sinua hylätä. Olit joskus minun enkelini … muistatko?

Siitä on nyt aikaa kymmenisen vuotta. Sinä päivänä satoi vettä kaatamalla. Makasimme vierekkäin sohvallasi. Olit juuri muuttanut kotoa. Vanhempasi riitelivät niin paljon. Olin onnellinen. Sinä olit onnellinen. Nauroimme yhdessä. Telkkarista oli juuri päättynyt komediasarja. Ajattelimme, että voisimme mennä taas istumaan pihalle. Tavoitellen suurta maailmaa, joka oli suuri intohimomme. Välillä unelmamme hipoivat naurettavuuksia, mutta tiesin, että niissä oli silti järkeä. Koska ne oli meidän unelmia. Emme koskaan tyytyneet vähempään. Se ilta muutti tulevaisuuden. Reissumme kadulla muuttui kännäämiseen. Annoimme myrkkyjen kulkeutua kehoihimme suonesta ja suusta, aina pullosta piikkeihin ja savukkeisiin. Myrkylliset yhdistelemät ajoivat meidät sekaviksi. Nauroimme silti aina yön pikkutunneille. Nauroimme, onnettoman tietämättöminä. Sinä yönä, sinä muutuit. Sinä yönä kaikki muuttui. En tiedä vieläkään miksi. En tiedä mikä vei enkelini. Mikä rutto sinuun iski. Miksi en löydä parannuskeinoa. Miksi välillä unohdan, miltä rakkaus tuntuu? Miksi välillä unohdan, mitä ennen olimme? Miksi sinä unohdit pysyvästi kaiken? Jopa minut..

Kuuntelen korujesi helinää. Ne lämmittävät sydäntäni. Olet pitänyt lahjaani kaulassa aina siitä lähtien, kun sen sinulle annoin. Olit niin iloinen, muistatko? Silmiäni pistelee. Kaipaan sinua. Kaipaan meitä. Tiedän nyt mitä katujenkasvatti tarkoittaa, tiedän nyt kun sinua yritän ohjata. Haluat vain, että kävelemme näin. Kävelemme, emmekä toisiamme katso. Kävelemme, katselemme katuja. Kunnes jalkamme väsyvät ja meidän on pakko istua alas. Haluat meidän hylkäävän todellisuuden, hylkäävän inhottavan maailman. 

Pitelen sinun lanteistasi kiinni jälleen. Heität pullon menemään. Kuuntelen, kuinka se särkyy perässämme paloiksi. Kuten kaikki elämässämme. Sytytät uuden savukkeen. En tiedä mones se on. Kävelysi on hataraa. Muttet lopeta kävelemistä. Naurahdat yllättäen. Katseeni käy sinussa, tuntien, kuinka painat minut seinää vasten. Ihmiset katsovat meitä. Katson sinua. Painat huulesi omilleni. Maistan myrkyn suussasi. Pureudut tiukemmin iholleni. Tunnen ihosi, tunnen kätesi, tunnen huulesi. Suutelet minua. Kuin haluaisit kertoa, kuinka minua rakastat. Yhä. Silti minua pelottaa. En tiedä kauan seisomme siinä. Kauan tunnen kätesi kehollani. Rakastan sinua enkelini. Kertoisiko joku minulle parannuskeinon? Halaat minua lopulta tiukasti. Välillä minusta tuntuu, että olet pahoillasi kaikesta. Kuinka kaikki meni taas näin. Lopulta jatkamme kävelyä. Olet taas se muukalainen, jota en onnistu tulkitsemaan. Vihollinen, jota en osaa kuin rakastaa. Kuten aina, aiemmin, tai myöhemmin, vihollinen muuttuu vaaralliseksi. Ja joku päivä, sinä tapat minut.

Nyt katson mustaa arkkua edessäni. On kulunut viitisen vuotta. En itke. En pysty vieläkään. Sinut hautaa joudun. Oman enkelini. En löytänyt parannuskeinoa. En löytänyt ketään, joka sinua olisi osannut auttaa. Sinä muutuit viholliseksi, muutuit vaaralliseksi. Nyt minulta sydämen rinnasta riistit. Ja hautaan mukanasi viet. Yhä korvissani kuulen äänesi, korujesi helinän, iloisen naurusi. Yksin seuraan yksinäisen arkun laskemista multien uumeniin. Myrkyt sinut huumasi, myrkyt sinut tappoi. Surulaulu yhtyy ajatuksiini, jotka eivät auringon poltetta tunne. Vettä sataa, kuten silloin, kun kaikki muuttui. Jätän hautuumaan taakseni. Jätän sinut taakseni. Sytytän savukkeeni ja annan sateen piiskata selkääni. En ymmärrä, mitä näit tässä myrkyssä. Yhä sen salaisuutta yritän keksiä. Heitän savukkeen menemään, ennen kuin se edes puoleen palaa. Käännän katseeni vielä taakseni. Lepää rauhassa, enkelini. Luoja sinua helliköön, nyt ja aina.

Enkelini, taivaan ja maan lahja. Enkelini, täynnä elämää. Tämä helvetin saastuttama maailma. Nyt enkelini pois vei, kauas pois. Nyt hän takaisin enkeliksi muuttuu, suojassa pysyy. Rakastan sinua. 

Sinä yönä viereeni kömmit, sinä yönä kiinni minuun takerruit. Tiesit kai tulevan. Viimeisen yösi selvin päin olit. Kerroit, että maailman pitäisi muuttua. Että lupaat viimein parantaa. Hymyilin sanoillesi. Sinä yönä rakastelimme pitkään intohimoisesti. Olin kaivannut sinua. Olin ikävöinyt sinua. Kaikkea sinussa. Sinä yönä olit luonani, sinä yönä olit läsnä. Ennen kuin nukahdimme, vannoimme rakkautta. Pitelin sinua tiukasti itseäni vasten, kun pelkäsit pimeinä tunteina. Katsoin ikkunasta näkyvää taivasta, kiittäen -nyt sen kiitoksen haluaisin perua. Ei sinua enää ole. On vain minä.

Enkelini, kunpa kertoisit mihin nyt jatkan. Ilman sinua.

Hävetkää te joita ihmisiksi kutsutaan.

Everyone wants to reach out their hand and grab happiness,

But they just end up becoming the monster that lies deep in darkness.

Miksi ihminen oppii arvostamaan asioita, kun se joko kuollut, viety, hävinnyt tai muuten vain lakannut olemasta jollain tapaa oma? Miksi ihminen tajuaa vasta sillä hetkellä, sinä päivän, kuinka häntä rakastikaan, kuinka häntä tarvitsisikaan. Kuinka tuota esinettä tarttikaan. Sen hetken jälkeen osa on kadonnut elämästä ja ihmisen täytyy oppia olemaan ilman sitä osaa. Silti ihminen katuu, uudestaan ja uudestaan. Silti ihminen ottaa uuden kohteen, menettää sen ja katuu taas kuinka ei muistanut ettei mikään ole ikuista. Ihminen on niin tyhmä, niin hemmetin tyhmä olento. Kaiken saa toistaa sata kertaa, ennenkuin mikään menee päähän. Senkin jälkeen vielä ihmetellään, kuinka kaikki on elämästä kadonnut. Miksei ihminen osaa arvostaa mitään, kunnes ei ole enää mitään, mitä arvostaa? 

Syvällistä paskaa, syvällistä sontaa, syvällistä, syvällistä, kuulitteko?

Oon niin iloinen aina happoradion keikoista. Oon iloinen niistä syvällisistä sanoituksista.

Maanantai aamuna krapula ja vapina tuijotan vessan seinää 
Olen työpaikan sonni, porsas sekä apina suu täynnä kuivaa heinää 
silti toimiston tyttöjen salaisissa unissa kaikkien kanssa vehtaan
tunnen hankaussähköä kipinöitä munissa minä se vasta kehtaan

Tälläkertaa.

Olla mies nainen tahdotko, että sut pois näistä kuvioista veisin 
jos haluat voit vaikka istua kasvojen päälle hajareisin 
ja syviä naarmuja raapia selkääni punaisilla kynsillä 

puhua kielillä kiusata hengiltä tekemällä kaiken kaiken 

Mä. Vihasin.

Maanantai aamuna krapula ja vapina tuijotan vessan seinää. 
Olen työpaikan sonni, porsas sekä apina suu täynnä kuivaa heinää 
silti toimiston tyttöjen salaisissa unissa kaikkien kanssa vehtaan
tunnen hankaussähköä kipinöitä munissa minä se vasta kehtaan

Niitä. Ja ympäristöä.

Olla mies nainen tahdotko,että sut pois näistä kuvioista veisin 
jos haluat voit vaikka istua kasvojen päälle ja reisiin 
ja syviä naarmuja raapia selkääni punaisilla kynsillä 
puhua kielillä kiusata hengiltä tekemällä kaiken kaiken 

Mä halusin pois. Mua inhotti.

Maanantai aamuna krapula ja vapina tuijotan vessan seinää

Ja kuinka mun mieli nauroi mulle, lallatellen tutuksi käyneitä sanoja. Kuinka ne sanat pyrkivät päästä ilmoille. Kuinka mun mieli ilkkui mulle. Ilkkui nauraen, osoitellen. Katsoin inhoavasti edes takaisin hoippuvia ihmisiä. Kännissä kaikki. Savukkeita kaikkialla. Iljettävää. En halua kuulua tähän. En halua kuulua siihen hulluun touhuun. Näinä päivinä, näinä hetkinä, katson läpi sormieni tätä kulttuuria ja oksennan sisuskaluni ulos. 

Miten voitte olla ylpeitä tästä? 

Teistä? Itsestänne?

we are beautiful no matter what they say

Mitä kaunista tänää näit? 

Mitä kauneus on ?

Kauneus on ominaisuus, jonka tarkastelu antaa mielihyvän tunnetta. Kauneutta tutkiva tieteenala on nimeltään estetiikka. Kauneus on yksilökohtainen kokemus ja kauneuskäsitykset vaihtelevat ajallisesti, mutta tietyt piirteet esimerkiksi ihmiskasvoissa tai luonnonympäristöissä ovat kauniita useimpien ihmisten mielestä kaikissa kulttuureissa. by. wikipedia

Mikä sinusta tänää oli kaunista? Näitkö kauniin ihmisen? Luultavasti näit. Mitä muuta kaunista näit? Muistatko nähneesi mitään muuta kaunista? Ehkä, luultavasti et. Ihmiset ovat mielellään yksinkertaisia, niin halutessaan. Kaunis on tarkoitettu ihmisiä kuvaamaan, ja silloinkin puhutaan ihmisen ulkonäöstä. Hänellä on kauniit hiukset, kasvot, vartalo. Kaunis ihminen. Ihminen voi silti olla paljon kauniimpi sisältä, mutta harva meistä jaksaa kurkata niin pitkälle. Yleensä ei osata edes etsiä sisäistä kauneutta. Entä kauniit kadut? Kauniit maisemat? Kaunis koira? Kaunis sää? Kauniit eleet? Kaunista, kaunista, kaunista, kaunista. 

Kauniita ihmisiäkin saa etsimällä etsiä, jossei mikään miellytä. Muistakaa, nyt puhumme kauniista, emme söpöistä, komeista vaan kauniista. Entä onko kaunis lukittu vain naisille? Yleisesti ottaen on. Minun mielestä ei. Mies voi olla yhtälailla kaunis, kuten nainen voi olla komea. Kuka sitten on kaunis? Tuskin kukaan tutkija pystyy määrittelemään kaunista. Kauneus on katsojan silmissä. On olemassa toki muoti, sekä sen ympärillä pyörivät ihmiset. Ihmiset, jotka nimetään MISS ja plaaplaa, mutta onko ne kauniita? Joidenkin mielestä on, joidenkin mielestä ei. On mahdotonta, että jokaista mielyttää jonkun ulkonäkö. Silti siitäkin kiistellään. Onko tuo, tuo tai tuo kaunis. Mitä väliä? Siitä ei voi kiistellä, jos hän on sinusta kaunis, luultavasti toisen mielestä ei. Siinä seassa taas voidaan kysyä, onko ihminen sisältä vai ulkoa kaunis? Kaikki ei näe sisäistä kauneutta. 

You are beautiful no matter what they say

Words can't bring you down, oh no

You are beautiful in every single way

Ja ei ole kyse edes vain, onko ympärilläsi kaunista. Koetko itsesi kauniina? Oletko joskus tuntenut mielihyvää omasta kuvajaisesta? Ei ole itsekästä myöntää, että olisi tuntenut. Koska se on luonnollista, sekä järkeen käyvää, että olet tyytyväinen itseesi. Ei ole itserakkautta, jos koet olevasi kaunis. Saatat tuntea olosi kauniiksi tullessasi suihkusta, saatat kokea olosi kauniiksi kun värjäät hiuksesi, tai olet lenkkeillyt, tai pitänyt huolta ihostasi. Niin pienet tekijät saattavat sytyttää mielihyvän pistoksen. Pistoksen, että on tyytyväinen itseensä, tai edes johonkin itsessään. Varsinkin naiset ovat minun mielestä aivan liian laiskasti tyytyväisiä itseensä. Keskitytään, mitä voisi kehittää, mitä voisi parantaa, mitä voisi muuttaa -eikö voisi miettiä, mihin on tyytyväinen? Tuntea olonsa edes hetken kauniiksi? Tiedän, ettei se ole helppoa, mutta aina välillä olisi hyvä löytää itsensä ja muistaa, että itsensä kanssa tässä elämää täytyy elää. 

Onko tärkeää löytää kauniita asioita elämässä? Minusta on. Se on yksi asioista, jotka kohentaa mieltä. Katselet kauniita kuvia, katselet kauniita maisemia. Pelkkä kaunis sää voi olla mieltä ylentävää -ottaen huomioon, että joillekkin kaunis sää voi merkitä ukkosta. Meitä on niin moneen lähtöön, että edes romaani ei voisi selittää ihmisten erillaisuutta kaikkien yhtenäisyyksien keskellä. On mahdotonta selittää, miten olemme kuitenkin niin erillaisia. Ehkä, koska ihmisen mieli on loputon. Se voi mieltyä mihin vain, ja vihata mitä vain. Se voi suunnitella, kehitellä ja ajatella mitä tahtoo. 

Nyt pysähtykää, miettikää, mitä kaunista tänää näitte? 

Minä näin kauniin tyttöseni tänää, koin oloni kauniiksi suihkusta tullessa, 

näin kauniin virtaavan joen, näin kauniin koirani.

Pieniä asioita, pienen pieniä, jota ei edes ajattele, mutta pitäisi ajatella. Välillä täytyy vain keskittyä, mitä sitä ajattelee, mitä sitä oikein juokseekaa siellä päässä. Vain voidakseen tulkita itseään hieman paremmin. Vaan voidakseen elää itsensä, että muiden kanssa hieman helpompaa elämää. 

Elämä on ikuista oppimista.

Niin itsestään, kuin muistakin.

'Cause we are beautiful no matter what they say

Yes, words won't bring us down, oh no

Kauniita kuvia (minun mielestä): 

Myself and I

That this has nothing to do with you

It's personal, myself and I

Näinä iltoina mä tuijotan ulos ikkunasta, puristan peittoa ympärilleni tiukemmin. Puristan tiukasti, enkä hellitä otetta. Katselen kuuta tähdettömällä taivaalla, jolla pelkkä kuu valaisee. Mä kai itseni siinä nään. 

Mä yksin taivaalla loistan, valaisen näitä muita, jotta ne eteenpäin osaisi kulkea. Kun yöt pimeät alkaa, mä taivaalla en loistakkaan, vaan pelkät tähdet, joita eteenpäin johdatin. Enää ei kuuta näy, kun ei kukaa mua valaissutkaan. Siltä musta nyt tuntuu, kun tuota yksinäistä kuuta katselen.

Näinä öinä toivon, että voisin päästä kuun luokse, voisin istua kuun vierellä, valaistakseni sitä, itseäni. Mutten voi, enkä pysty. En pysty auttamaan enää itseäni, en pysty, enkä jaksa. Olen väsynyt auttamaan itseäni.

Olen kyllästynyt, väsynyt, auttamaan muita, ikuisesti, loputtomasti, ilman minkäänlaista vastapalvelua. Kaikki katoaa, ketään ei kiinosta. Mutta ei muakaan enää.

Vuodatan lukuisia kyyneleitä, kun katson kuuta, joka taivaalla yhä loistaa. Se loistaa vielä muutamat tunnit, kunnes katoaa ja aamu voi alkaa. Välillä toivon, että saisin kadota samallailla. Hetkeksi pois. Palaisin, jos jaksaisin. Jos mun täytyisi. Jos mut velvotettaisiin siihen. Tiukemmin itseäni pitelen, kun tuijotan taivaalle ja vedän raskaasti sisään elimistöön henkeä. 

Sydän vailla verta, aivot vailla järkeä, keho vailla voimaa. Ei happea enää aivot saa, ne tukahduttaa itsensä, pakottaa elimistön vaipumaan kasaan. Silti mä tässä istun, ikkunasta ulos katson ja kyyneleitä vuodatan. Annan kehoni tehdä taidettaan hitaasti, kivuaalisti. Jokainen vuodatettu kyynel, jonkun vuoksi. Mä joskus mietin, jos ne kyyneleet säilöisin, en turhaan hukkaisi. Mutta miksi niitä säilöisin? Aivan kun ne ilosta olisin itkenyt. Miksi säilöisin niitä ? Miksi, kun en säilö edes ilon kyyneleitä ? 

Ja taas mä uudestaan purskahdan lohduttomaan itkuun. Muistutan, mun täytyy itseäni kantaa. Askel askeeleelta itseäni kantaa, enkä saa kadulle jäädä makaamaan. Silti en jaksaisi enää kantaa, vaikka ylpeästi haluaisin jaksaa itseäni kantaa. Ylpeyttä, muttei toivoa. Mä sisismmän jo useasti kadulle jättänyt oon, mutta silti loppuun kehoni oon kantanut. Ylpeästi, kunniallisesti. Mä itseäni kannan, vaikken jaksaisi ottaa enää askeltakaan. 

Nyt aamu lähestyy, kuu painuu näkymättömiin. Toivon kadota voivani, mutta silti tässä istun. Siti itseäni pitelen, lohduttomana, väsyneenä. Ja vaikka mä nukkuisin nää kaikki päivät, mä silti väsynyt oisin. En pysty, enkä halua ja vaikka voisin ja haluisin nukkua, mä väsynyt oisin. 

Tätä väsymystä ei pois nukuta.

Horoskooppi tarua vai totta?

Mikä horoskooppi sinä olet? 

Horoskooppi tarkoittaa varsinaisesti astrologiassa käytettyä pelkistettyä tähtikarttaa, johon on merkitty Auringon, Kuun ja planeettojen sijainnit suhteessa Eläinradanmerkkeihin ja tietyn paikkakunnan horisonttiin tiettynä ajanhetkenä. Tavallisimmin kyseessä on niin sanottu syntymäkartta, joka osoittaa taivaankappaleiden sijainnit jonkun henkilön syntyessä.

Nykyään horoskoopeista puhuttaessa tarkoitetaan useimmiten aikakauslehdissä julkaistuja horoskooppipalstoja, joissa on otettu huomioon vain, missä Eläinradan merkissä Aurinko sijaitsi henkilön syntyessä.  Kiitos wikipedia, hehe.

On: Oinas, Härkä, Kaksonen, Rapu, Leijona, Neitsyt, 

Vaaka, Skorpioni, Jousimies, Kauris, Vesimies, Kalat.

 Jotkut eivät usko horroskooppeihin, mutta minun mielestä, niillä on tarinansa. Niillä on merkityksensä, niillä on tiedon muruiset, jotka jokaisen olisi hyvä tiedostaa. Jotkut ajattelevat, että kun joku lukee horroskoopin kuvauksen, hän ehkä alkaa samaistumaan annettuun kuvaukseen. Totta, tai ei. Joillakin se ehkä meneekin niin, aletaan etsimään sitä osaa itsestään. Mutta totuudessa, joku voi löytää vasta siinä vaiheessa sen puolen itsestään mitä ei ole tajunnut. Jotkut ovat tietoisia horroskoopista, sekä siitä, että kuuluvat siihen merkkiin. Loput eivät usko, eikä myönnä mitään. Horroskooppi analyysit ovat laajoja, niissä tuodaan paljon ihmisestä esille. Isoja asioita, joilla on merkitystä. Ennustetaan huomista, että koko loppuelämää. Yleensä jätän itse lukematta ne ennustukset, koska ne pitävät yleensä paikkaansa. Harmittavan paljon jopa. On tietenkin ehkä hieman ironista ajatella, että joku voisi ennustaa melkein kaiken sinusta, pelkän merkin pohjalta, mutta kyllä. Olen käynyt useampaan otteeseen ajatusta läpi siitä mahdollisuudesta, että ihmiset todella toimivat horoskooppinsa mukaan. Pienempänä aina nauroin, mutta lopulta kun kiinostuin, luin Jousimies merkistä joka puolelta, mua alkoi lähinnä pelottaa. Joku tiesikin asioita, joita en olettanut, että kukaa tietäisi. Ihmiset ovat niin samanlaisia loppujen lopuksi .. harva edes tajuaa. Mutta, on se jokaisen päätös, uskooko tälläiseen hömpötykseen. Minä henkilökohtaisesti uskon horoskooppeihin, mutta tiedostan myös, että ne välillä löytyy yksilöitä, jotka eivät itseään esimerkiksi kalana näe. 

Jousimies on sosiaalinen merkki, usein poliittinen, ideologinen ja elämänarvoihin keskittynyt tyyppi. Hän etsii laajoja ja yleispäteviä puitteita ajattelulleen ja toiminnalleen. Jousimies on liikkuva, levoton ja jatkuvasti näköalojaan laajentava ihminen, jonka mielen sulatuskyky on erinomainen. Sekä fyysisesti että psyykkisesti Jousimies on aktiivinen, kilpaileva ja kunnianhimoinen. Hänelle rituaalit, tunnustukset ja eliittiin kuuluminen ovat elämän suolaa. Jousimies tähtää kauas ja pyrkii jokapäiväisessä elämässä toteuttamaan omaa ihannettaan, mikä tekee hänestä melkoisen karismaattisen lämpimän ja puoleensavetävän ihmisen. Sisäinen motivaatio tähtää minän nostamiseen julkisuuteen tai korkeatasoisen elämän piiriin.

Mä oon vuosien saatossa yhä enemmän ja enemmän oppinut arvostamaan tätä osaa itsestäni. Sitä osaa, mikä mun sisällä elää. Sitä osaa, minkä tiedän olemassa. Mä olen ylpeä siitä sisusta, mitä mä kannan sisälläni. Ehkä tässä vaiheessa jousimiehen itsekkyys paljastuu jokaiselle, mutta kyllä, olen ylpeä siitä mitä olen ja siitä mitä kannan.

Jokapäiväisessä elämässä hänet tunnetaan "totuuksien lahjomattomana laukojana", 

joka ei kuvia kumartele vaan sanoo rumatkin asiat niin kuin ne on.

On tietenkin minullakin asioita, jotka eivät täysin loksahda paikalleen. Jousimies kuvataan ikuiseksi sinkuksi, joka ei kestä pitkään suhteita. Mutta toisaalta tiedän vaativani paljon kumppaniltani, tiedän vaativani uusia asioita, erillaisia asioita. En voi sille mitään. En voi tyytyä vähään ja normaaliin. Mun sielu on levoton ja haluan vaa juosta laitumilla uusien asioiden keskellä. Jotkut hairahtavat pettämään, jotkut eivät kestä edes päivää suhteessa, mutta sellasia jousimiehet ovat. He innostuvat, mutta kyllästyvät myös yhtä nopeasti. On ihmisestä itsestä kiinni, viekö suhde, vai kariseeko se kadulle. Jousimiehen täytyy olla myös tietoinen itsestään, tietoinen niistä heikkouksistaan. Tietää, että vaikka olisi kuinka vaikea istua paikalla, täytyy istua. Täytyy olla, täytyy tyytyä vähempään.

Mutta sellasia me jousimiehet olemme, jumalattomia seikkailijoita. Ja jousimiehet kuvataan armottomiksi urheilijoiksi ... kyllä, olen harrastanut useita harrastuksia, mutta mieluusti myös röhnötän sohvalla. En ole niin liikunnan puolella, mutta tiedän, että nautin juoksemisesta. Nautin, kun saan juosta. Se on jotain naurettavaa, mutta se on vapauttavaa. 

Huvittavia nämä horoskoppit, mutta suosittelen perehtymään merkkiisi.

Josset tänää ymmärrä merkkiäsi, lue uudestaan vuosien päästä.

Ehkä et näe sitä nyt, mutta vanhentuessa ymmärrät merkkisi tarkoituksen.

Vaikka joidenkin merkkien kuvaukset ovat naurettavia, inhottavia, 

on rehtiä myöntää itselleen, jos niitä kantaa. Ei muiden, vaan itsensä takia.

Vaikkapa mitä väliä sillä on, mikä horoskoppii olet.

Kunhan tiedät, kuka olet. 

Music.

Taas mä koulusta hiljaisin äänin pois lähden, vain askeleet seuranani. 

Kävelen haparoivin askelin kohti juna-asemaa, odotan hiljaisuudessa.

Annan sateen paiskautua kehoa vasten. Annan pisaroiden tavoittaa ihoni.

Ihoni, jolla lukuisat arvet koreilevat. Vain harva tietää. Vain harva koskettaa.

Astun junaan, tukeudun kaidetta vasten ja pidän kiinni.

Tuijotan ihmisten selkiä, tuntematta mitään. Olen tyhjä kuori.

Ihmiset tuijottavat minua aika ajoin, mutten päästä mitään ulos. 

Juna saapuu seuraavalla asemalle, toiselle, kolmannelle.

Viimein astun junasta pois, astun ulkoilmaan. Sade jälleen iskeytyy keholleni.

Taistelen tieni bussiasemalle. Katseeni kiertää synkässä näkymässä.

Näkymä on yhtä synkkä, mitä mieleni, jossa ei ole kuin sadetta ja pilviä.

Viimeinen noutaja tulee. Bussi, joka veisi minut turvaa tältä pahalta maailmalta.

Toisaalta, se saattaa minut vain toiseen paikkaan, ei pois tästä pahuudesta.

Astun sisälle, kävelen paikalle, istun alas. Tuijotan ulos ikkunasta.

Käteni alkavat kaivamaan tottuneesti kuulokkeita. 

Napsauttaa kuulokkeet paikalleen, kiinni puhelimeen, jossa on pelastukseni.

Jossa on huumeeni, jossa on apuni tähänkin päivään.

Käteni vapisevat, kun ne selvittävät sekaisia johtoja. Nopeasti, nopeasti -pääni hokee.

Viimein saan kuulokkeet korvilleni, viimein saan ummistettua silmäni.

Viimein olen turvassa.