Adult or only child?

Nyt, kun aikuisuus on käsin kosketeltavissa, voin sanoa, ettei se ole asia, jota odotan. 

Oon tiennyt sen jo useamman vuoden, sen, etten odota päivää, kun täytän täysi-ikäisyyden huiman rajan.

Mutta mitä tapahtuu todella, kun täytät 18. 

Tuleeko sinusta yhdessä yössä aikuinen? Muuttaako yksi yö kaiken sinussa? Oletko yht'äkkiä valmis kantamaan huolen itsestäsi ja omasta elämästä, niinkuin sinulta oletetaan? Sinua on valmisteltu koko ikäsi sitä varten, että olisit viimein valmis laskeutumaan omien jalkojesi varaan, mutta ehehei. Itse en henkilökohtaisesti halua edes sitä vastuuta. En halua olla vastuussa itsestäni, tai teoistani. On pian jo normaalimpaa muuttaa kotoa pois, kun asua porukoiden nurkissa. On aika maksaa itse laskuja, pitää huolehtia, ettei mikään asia romahda, mutta ehehei. Humpuukkia sanon minä.

Muuttuuko asiat kuitenkaan, kun on vierähtänyt pari vuotta lisää?

Onko sinusta tullut sen aikuisempi? Ehkä vain sillä nimikkeellä, koska olet "aikuinen".

Voit tehdä mitä vain, koska olethan "aikuinen". Mutta mitä todella kannat päässäsi -oletko yhä se sama vakuutettu "aikuinen" ? Käyttäydytkö kuin aikuinen? Vai oletko loppujen lopuksi vain ja ainoastaan se sama ihminen, jota olit ennen täytettyä 18? Onko mikään muuttunut?

Olet ehkä saanut mahtavan puolison, täydellisen perheen, omakotitalon ja kaiken sen, millä perusteella olet vain enemmän "aikuinen". Käyttäydytkö kuitenkaan kuin aikuisen kuuluu? Tai, miten aikuisen ylipäätänsä kuuluu käyttäytyä? Olla siivosti, näyttää mallia, opettaa nuorempia? Niinkö? Ei, en taida aikuistua.

Suomen aikuiset jo tiedetään, ja kaikkien into lopahtaa, kun oma perhe pyörähtää vierelle. Tulee hirveät teinikakarat jalkoihin ja parisuhde unohtuu ja lopulta kaatuu eroon, taikka vielä johonkin traagisempaan. 

Oon miettinyt tätä asiaa paljon, aina, kun katson jotain aikuista silmiin ja mietin, mitä hän kantaa sisällään. Onko hänen sisällään yhä se lapsi, joka ei ikinä kasva aikuiseksi, vai onko tuo todella aikuinen -nimikkeen takana. Tekeekö aikuinen -nimike sinusta jotenkin erikoisemman? Oletko silloin erityisen viisas? Tai jotain muuta erikoisempaa ... jotain niin täydellistä,että sitä pitäisi tavoitella? Joo, jee. Pääsee juomaa, koska aikuiset saa. Saa polttaa, koska aikuiset saa. Voi ajaa autolla, koska aikuiset saa. Voi tehdä mukamas niin paljon suurempia ja hienompia asioita, mutta loppujenlopuksi .. kyllä minä mieluummin leikkisin kavereitten kanssa pihalla, kun maksaisin laskuja, kävisin töissä ja viikonloput lojuisin jossain sohvalla, koska en jaksa muutakaan. Ja .. mikä sinua estää elämästä, kun et ole aikuinen? Voit tehdä, koska voit. Sinun täytyisi tehdä, koska voit. Koska ... aikuisuus ei tule kaikille. Joskus elämä vierähtääkin ympäri. Et ehkä koskaa pääse aikuisuuteen saakka. Sinusta ei ehkä ikinä tule edes "aikuista". 

Mutta ei... Olittepa 18 -vuotiaita, tai alle, niin älkää antako käsitteen "aikuinen" hämätä. 

Koska kuka vain meistä voi olla sisältä aikuinen, taikka lapsi. 

Se ei tee sinusta yhtään sen parempaa, paljonko tänävuona täytät, vaan se,

mitä todella sisältä olet. Oletko kasvanut näinä vuosina yhtään, vai oletko todella aikuistunut?

Miettikää, ennenkuin tuomitsette nuoret/nuorempia, vain, koska he eivät ole "aikuisia". 

Olen puhunut ja ei, aikuisuus ei ole se, mitä olen aina ja ikuisesti odottanut.

Without computer = no life ?

Mitä jos ei olisi tietokonetta? Jos ei olisi läppäriä? Joutuisi aina joko kävelemään kaverin ovelle, tai edes soittamaan. Nykyisin soittaminenkin tapahtuu vain pakko tilanteessa, ja niitäkin tulee harvoin, koska tietokoneet on keksitty. Jos jotain järjestetään, ei sun tarvitse kulkea kaduilla, että tiedostaisit sen asian, vaan löydät asian facebookista. Ei sun tarvitse astua jalallakaan ulos neljän seinän sisältä, niin voit tietää siitä huolimatta; tarkan päivän sään, mitä ulkona tapahtuu, mitä ystäväsi tekevät, uudet tapahtumat, uudet kaupat, jopa uuden naapurisikin. 

Ei vaadita enää mitään, koska voit vain istua koneella ja löytää sieltä kaiken tiedon aivan kaikkeen, jos osaat vain etsiä. Mitä kauemmin istut, sen paremmin löydät tiedot ja sitä enemmän myös siinä istut. Miksi? Koska se on vain helpompaa istua siinä, kuin astua vaikka ulos ovesta. Ei enää jakseta nousta ylös tuolilta, vaan tuijotetaan mieluummin ruutua. 

En tiedä, millainen elämä oli edeltävällä sukupolvella, jotka olivat mun ikäisiä, mutta uskon koneen käytön mun sukupolven aikana vaan kääntyneen huippuun. Mutta meijän lapsuudessa vielä leikittiin ja pelattiin pihalla. Sun piti soittaa kaveria pihalle, tai sopia aiemmin koulussa. Piti käydä kasvotusten keskusteluja, jos halusi jotain tapahtuvan. Ei sitä menty suoraa koulusta koneella ja istuttu siinä koko loppu iltaa, sekä yötä.

Ja mitä nämä nykynuoret tekee? Istuu koneella, pelaa pleikkaa, pelaa älypuhelimillaan, kiroilee, ryyppää, polttaa. Moista käytöstä voi löytää jo kymmenen vuotiailta ja musta se on aivan pöyristyttävää, kuinka lapset, joiden kuuluisi vielä leikkiä siinä iässä, käyttäytyy, kuin mitkäkin vähäjärkiset aikuiset. 

Ei se musta ole hienoa tai aivan mahtavaa, jos sä kasvat aikuiseksi jo teininä. Ei se oo musta hienoa, että kymmenen vuotias osaa jokaisen kirosanan, sekä osaa paremmin pelata, kuin puhua. Musta on naurettavaa, että nuoruus pilataan sillä, että halutaan ihan ehdoin tahdoin vanhentua ennenaikoja. Tai sitten pahimmassa tapauksessa tiedostamatta. Ei tiedosteta, miten pitäisi käyttyä. Käyttäydytään miten kaverit käyttäytyy. Otetaan aikuisilta mallia, jotka ei muuta teekkään junissa ja yleisillä paikoilla, kun ; leikkii puhelimella. Joten kysymys kuuluukin, miksei myös lapsetkin? 

Mutta mitä se tuokaan, kun istutaan vain koneen ääressä? Ollaanko todellisuudessa samassa pisteessä, kun nähtäisiin ystäviä kasvotusten. Onko se sama asia, kun näkisi ihmisiä oikeasti? Usein kuulee ihmisten sanovan, että ystävät löytyy netistä, eikä niitä sitten muualla olekkaan. Vaikkei yleensä suositella näkemään ihan tuntemattomia netistä, voi pidemmän tuntemisen jälkeen ajatella näkemistä. Jossain vaiheessa varmasti olet jonkun kanssa päässyt lähemmäksi, joten mikset näkisi häntä mieluummin kasvotusten? Tottakai välimatkat voi olla suuria, tottakai voi olla, ettei se ole vain mahdollista. Mutta tarkoittaako se siltikään sitä, että sinun pitäisi istua koneen ääressä, koska sinulla ei ole ystäviä? Voisit viettää sen ajan yksinäsi, tehden jotain muuta paljon järkevämpää, kuin vain kuluttaa aikaasi näytön edessä.

Miten se meitä muuttaa, miten se meihin vaikuttaa, kun tuijotamme samaa näyttöä päivästä toiseen, me selataan samat sivustot, me toimitaan miten ollaa totuttu, me istutaan siinä ja odotetaan, että jotain tapahtuu vaikkei mitään tapahdu. Siitä seurauksesta valitetaan, ettei olla luettu kokeisiin, ei olla tehty tärkeitä asioita, ei olla tehty sitä tai tätä, koska ei olla ehditty. Ei. Koska ollaan istuttu koneella, koska se oli se todella 'tärkeämpi' juttu. 

Voin myöntää, että kulutan päivässä aivan liikaa aikaa koneella. Jaan aikani koneelle, joka ei tunne, eikä pukahda. Se jakaa minulle asioita, se antaa minulle mahdollisuuden jutella ihmisten kanssa. Mutta loppujen lopuksi, voisin tehdä samat asiat myös ilman konetta. Oon usein miettinyt, sekä todennut, että ihmiset ois myös paljon pirteämpiä ilman näitä vekottomia. Kun me selataan tylsistyneesti sivuja uudestaan ja uudestaan, me ei osata tehdä myöskään mitään muuta, vaan me jatketaan sitä selaamista. Meijän aivot kyllästyy, meijän olotila laskee, meijän tunteet vääntyy pakkaselle. Me mietitään, me pohditaan, uudestaan, uudestaan ja vielä uudestaan. Mietitään asioita kokoajan, kun ollaan koneella, me pyöritetään niitä samaa vauhtia, mitä nettisivu vaihtuu. 

Olisi paljon tuottoisempi elämä, jossei vain istuisi siinä ja pohtisi maailman menoa, tai toisin sanoen seuraisi koneelta maailman menoa, vaan oikeasti tekisi jotain. Seuraat, kuinka muut elää, mutta itse istut niiden muiden istujien kanssa. Välillä saatat tajuta, että hei, jotkut elää, mutta itse mietit miksi sinusta tuntuu, ettei sinulla ole elämää. Ei varmasti kenelläkään ole elämää tietokoneen kanssa, ainakaan ruusuista. 

Mutta mitä mä tän valittamisen jälkeenkään teen, tai mitä teette te, jotka luitte tän ja vaikka olisittekin samaa mieltä --- te jatkatte istumista, koska mä ettekä te jaksa nousta ylös, tehdäksenne muutosta asiaan. Ette edes välttämättä koe mitään syytä tehdä muutosta, koska koette, että asiat sujuu yhtälailla koneella, kuin myös ilman konetta.

Jotkut voi kokea, ettei ilman konetta selviä. Mä koen, että selviäisin ilman konetta, mutten ilma niitä ihmisiä. Mutta todellisuudessa selviäisin puhelimella pelkästään, mutta oon liittoutunut koneeseen. Välillä ootan sitä päivää, että voin vilkuttaa koneelle ja saan kunnon elämän. Mutta eihän se kunnon elämä itsestään ala. Se alkaa susta ja sun toiminnasta. Sä itse päätät, kun alat tekemään asioita ilman konetta. Toistaiseksi jatkan tässä istumista ja ihmettelemistä, kuinka taas tuntuu yhtä tylsästä, kuin jokapäivä, mutten jaksa siltikään nousta tästä. Hahaha, hyviä illan jatkoja kaikille koneidensa parissa! 

xoxoxo ehkä joskus koneetkin oppii ymmärtämään riippuvuuttamme. : )

Hiljaa nyt mennään mut henkiin sä jäät

Janna - Sä et ole hullu

Särjetty ja satutettu sinua on monta kertaa 

ja nyt kuvittelet että se on sinä jonka päässä viiraa 

yhtäkkiä putoat pohjattoman syvään kuiluun 

ja luulet että tästä on mahdotonta ikinä toipuu 

anna minun 

kantaa, auttaa 

anna minun anna minun 

anna minun tulla sun viereesi ja lohduttaa 

hullu sä et ole mut joskus sitä romahtaa kivipohjaan 

hiljaa nyt mennään mut henkiin sä jäät 

hullu sä et ole mut juuri nyt on vaikeaa 

sama se vaikka sinä rakastuisit johonkin väärään 

sama se jos et sinä opi vielä siitäkään 

tärkeintä on ettet sinä koveta sun sydäntä koskaan 

jonkunhan on uskottava että vielä rakkaus voittaa 

anna minun 

kantaa, auttaa 

anna minun anna minun 

anna minun tulla sun viereesi ja lohduttaa 

hullu sä et ole mut joskus sitä romahtaa kivipohjaan 

hiljaa nyt mennään mut henkiin sä jäät 

hullu sä et ole mut juuri nyt on vaikeaa

Juha Tapio - Paremmat päivät

Meidän toiveidemme ja tekojemme takana jossain on tulevaisuus

Ja mä tahdon sun kanssasi sinne mutta mennään ensin kaupunkiin

Paremmat päivät päivät alkaneet on

Cheek - Ukonilmalla ft. Kristiina Wheeler 

Sataa, sataa ropisee, pilipilipom

Pilipilipilipom, mikäs täällä fiilis on?

Mä pysyn himassa, vetäydyn sohvan nurkkaan

Sade piiskaa, valmistaudun ottaa turpaan taas

Mua on vaikee murtaa, mä koitan rauhottua

Koitan äyskäröidä sen, minkä mä saan vaan kauhottua

Rankkasateen tauottua, ei oo merkkiäkään sateenkaarest

Ei aurinkoa, eikä tunnu yhtään paremmalle

Vaik hengitys tasaantuu, uudet pilvet kasaantuu

Oon yksin, ei oo ketään tällä hetkel kelle avautuu

En tunne sua, mut voinko luottaa ja puhua

Musiikin kaut ventovieraalle vuodattaa surua

Nyt on ukkosta ilmassa

Mun täytyy pysyä vaan himassa

Mä pidän sadesuojaa

ja odotan parempia päiviä

Nyt on ukkosta ilmassa

Mun täytyy pysyä vaan himassa

Mä pidän sadesuojaa

ja odotan parempaa

Noidankehä kasvaa, kun jatkuvasti sataa lunta tupaan

Tällai tärinä pääl yöllä ei voi saada unta kukaan

Piti painaa täyttä päälle, ei ollu järkeä empii

Kaiken paskan lisäks koulus venas tärkeät tentit

Piti painaa paniikkinappii

mut en voinu hidastaa, vaik jo ahdisti valmiiks

Mä luotin, että kyl tää sade vielä lakkaa

Piti vaan jaksaa hetki, pisarat ei pysty tappaa mua

Mä selviin, en luovuta, en anna periks noin vaan

Silloin harvoin, kun jään kuuntelemaan suomalaisen musiikin lyriikoita, yllätyn.

I’ll become a doll who will fight for you

NP: 빅스(VIXX) - 저주인형 (VOODOO DOLL)

Trust me and repeat after me, “He will come back to me”
Time is on your side, all you have to do is wait
I’ll make him cry as much as he made you cry
Tick tock tick tock, may it all be fulfilled

Ostit kankaita, kokosit minut ja loihdit kasvoilleni kesto hymyn. 

Hymyilen, mutta silmäni ovat sokeutuneet. Ne tuijottavat vain sinua.

Tuijottavat sinua, kun isket puukon yhä uudestaan ja uudestaan ihooni.

Reisiini, jalkoihini, selkääni, rintakehääni, sydämeeni.

Kehoni nytkähtelee, reagoi, mutta katseeni pysyy sinussa. 

Kuin sokea rakkaudessa roikkuen, kuin sokea syvällä sinussa. 

Pyydä mitä vain, teen sen puolestasi. 

Look carefully at what I’m going to do now
If it’s you, I don’t care about saving my body
Just say the name, whoever it is

I will bring them all here

Tick tock tick tock, may it all be fulfilled

Olet kahlinnut minut häkkiin, mutten huuda, tuijotan sinua yhä.

Taas aiheutat kipua, mutta sydämeni ei lakkaa lyömästä sinulle. 

Olet sokea nautinnosta, kun näet, minuun sattuu. Lyöt, hakkaat.

Anna tulla vain, kestän mitä vain, koska se olet sinä. 

Whatever reason it may be, you need me

Because I’ll become a doll who will fight for you
Just seeing you smile once is enough for me

I’ll do everything that you want for you

Even if my remaining life decreases

En välitä, vaikken enää aurinkoa näe, tai aamua koe. 

Mutta sinusta irti päästä en, riedun mieluummin, kun yksin jään.

En katso omaa elämääni, vaa sinun. Mitä sinulta ikinä puuttuukaa, sen tuon.

Ehjäksi sinut teen, vaikka minulta raajat puuttuisi. Mitä ikinä tahdot, tyttöni.

Whoever it is, look carefully, don’t make her cry

I have nothing more to lose

The sadness in my heart that no one knows about

Olet saanut kai jo kaiken. Minua ei kiinosta. Olen yhä valmis sinua varten.

Varten sinun maailmaasi, varten sinua suojelemaan. 

Mutta olet saanut tarpeeksesi, joten heität minut menemään.

Yritit kuihduttaa minut, mutta pysyin voimissani vuoksesi.

Nyt, tämä maailma syö minut elävältä, enkä enää luoksesi palaa.

Tee ja kokoa uudestaan uusi nukke. 

Ehkä hän on mieluisa. Ehkä hän on onnekkaampi.

I'm lost and I'm okay with that.

Olen kävellyt ummet ja lammet, katsonut oikealle ja vasemmalle.

Ei ketään, ei sielläkään, ei tuollakaan. Katsokaa, olen yksin.

Lampia, lumpeita. Niin kaunista, niin yksinäistä. 

Olen tainnut tästäkin kävellä, olen sekaisin askeleista, olen sekaisin poluista.

En tiedä, kävelinkö tässä eilen vai onko tämä uusi polku. Kaikki näyttää samalta.

Käännyn ympäri, yritän muistella, mutten muista mitään.

Käännyn ympäri ja kirin vauhtiani. En voi olla eksyksissä taas.

Eksyksissä itseni kanssa. Eksyksissä näillä kivisillä poluilla.

Olen harhaillut ympyrää, olen yrittänyt löytää polkuani, jolla aiemmin kävelin, mutta tajuan, ei auta mitään etsiä entistä polkua, kun voin etsiä uutta ja parempaa.

Ehkei se olekkaan paha olla eksykssiä.

Rentoudun, suljen silmäni ja vedän syvää henkeä.

Olen eksykssiä, mutta se ei haittaa. Minulla ei ole suuntaa, olen eksynyt.

Minun ei tarvitse etsiä ulos pääsyä, vaan voin eksyä vielä lisää.

Eksymällä löytää itseni, löytää polkuni ja löytää teidät. 

Löytää sen kaiken, minkä takia eksyin, mutta oppia eksymällä kaikesta siitä.

Askel, ympäri, toinen, kolmas, neljäs, ympäri, ympäri.

Nauran, kun pyörin ympyrää. Askeleeni eivät ole arkoja, vaan otan niitä varmasti.

Katsokaa, katsokaa, kuinka vapaa olen. Olen eksnyt, mutta silti teitä edellä.

Edellä teitä, jotka yritätte kivuta tutun ja turvallisen perässä.

Olen eksynyt, eikä se haittaa minua. 

Koska minulla on kaikki suunnat, kun teillä on vain yksi suunta.

~ ~ ~

I've walked everywhere, looked right and left.

No one, not there either, not there either. Look, I'm alone.

Ponds, water lilies. So pretty, so lonely.

I think I've walked past this too, I've lost count of the steps, I've lost my way.

I don't know whether I walked here yesterday or if this is a new path. Everything looks the same.

I turn around, try to remember, but can't remember a thing.

I turn around and pick up the pace. I can't be lost again.

Lost with myself. Lost on these stony trails.

I've wandered around, tried to find the way I walked on earlier, but

I realize, it doesn't help to look for the old path, when I can look for a new and better one.

Maybe it isn't bad to be lost after all.

I relax, I close my eyes and take a deep breath.

I'm lost, but that's okay. I don't have a direction, I'm lost.

I don't have to look for a way out, but I can get lost even more.

By losing myself first I can find myself, find my way and find you.

Find it all I got lost for, but to learn by getting lost from it all.

A step, turn around, another, third, fourth, around around.

I'm laughing when I'm turning around. My steps are not shy, but I take them confidently. 

Look, look at how free I am. I'm lost but still ahead of you.

Ahead of you who try to keep up with the safe and familiar.

I'm lost and I'm okay with that.

Because I have all the directions, when you only have one.

Minä itse teen hetkeni.

Juna paikkaan X on peruttu, pyydämme, odottakaa korvaavaa junaa asemalla. 

Kuulutuksen kaikuvat kymmenettä kertaa korvissani, kun ummistan silmäni uhkaavan päänsäryn myötä. Päässäni humisee, kun käperryn penkille pienelle kerälle, tuijotellen ohitse kulkevia ihmisiä. Olen odottanut saapuvaa korvaus junaa nyt kolme tuntia, ja tunnen, kuinka jokainen osa kehostani alkaa olla jäätymäisillään. Kunpa edes sinä olisit vierelläni, mutta ei, olen yksin. 

Vedän syvää henkeä keuhkojani pakastavaa ilmaa, päästäen henkäisyn ilmaan höyrynä. Inhoan talvea, inhoan pakkasta ja sitä näkymää, joka täyttää jokaisen kadun näin talvella. 

Oloni alkaa olla lohduton, kun tiedostan, että istun siinä viidettä tuntia. Kauan minun pitää vielä siinä istua? Olin tuijottanut ihmisiä, mutta nyt suuntaan katseeni raiteille, jotka ovat lumen peitossa. Katselen hiljaa raiteita, pohdiskellen. 

Havahdun ajatuksesta, joka on vallannut pääni. Olen odottanut nyt korvaavaa junaa kuusi tuntia, ja alan ymmärtää, mihin voisin verrata sitä. Junat kulkevat raiteilla, ottavat ihmisiä kyytiin ja kyyditsevät seuraavaan paikkaan. Aina jokainen juna on uusi mahdollisuus ihmisille, mutta minun junani ei koskaan saavu. Se on kuin elämäni. Istun siinä, välittämättä mistään, edes siitä, että elämäni kulkee kokoajan silmieni edestä. Odotan sitä yhtä tiettyä junaa, jonka olisi määrä kuljettaa paikkaan, johon olen päättänyt. Miksen sen sijaan kuitenkin hyppäisi junaan, jota en suunnitellut? En suunnitellut sitä, mutta en jynssäisi paikoillani elämäni kanssa, odotellen sitä oikeaa, suunniteltua junaa. Ja näin minä näen elämäni; suunittelen asioita, odotan sitä oikeaa hetkeä, odotan, odotan ja jynssään elämässäni. Sen sijaan voisin hypätä asiaan, jota en suunnitellut, tehdä sen heti ja jatkaa elämää, erillaisilla suunnitelmilla. Ja mitä se muuttaisi? Olisiko se pahasta? Pystyisinkö elämään sen kanssa, että hyppäsin eri junaan, vain palatakseni vielä joku päivä sinne, jonne minun oli päämäärä päästä? Eikö se voisi odottaa tämän yhden harhaliikkeen?

Nousen ylös hyiseltä penkiltä, heilautan laukun selkääni vasten. Suuntaan kohti raiteita, seisahdun ja hymyilen ensimmäisen kerran niiden kuuden tunnin aikana. Odottamani juna ei ole saapunut, eikä siitä ole ilmoitettu. On vain ilmoitettu, ettei junaa ole saapuvaksi vieläkään. Minun hetkeni alkaa sillä hetkellä, kun vieras, suunnittelematon juna saapuu eteeni. Hyppään kyytiin epäröimättä, istun alas ja annan junan viedä. 

En päässyt sinne, minne oli päämääräni, mutta pääsen varmasti jonnekkin muualla, joka on vähintään yhtä arvokasta. Ja mikä tärkeintä ... en jäänyt jynssäämään eläämäni, odottaakseeni elämää. Sillä tänä yönä, elämän täytyy odottaa minua. Tottua siihen, etten minä ole odottamassa hetkeäni, vaan minä teen itse hetkeni.

Siihen saakka nämä kirotut kulkuvälineet erottavat meidät.

Growing deeper 

The two of us become

A single shooting star

Long road which leads to the calm hill 

As if turning on a light 

We illuminate tomorrow

Always stay this way

Istun bussin kyydissä. Istun ja tuijotan katuvalojen valoja. Kaduilla olisi muuten pimeää, mutta valot tuovat elämää muuten niin kuolleille pimeille kaduille. En tiennyt kauan olin istunut bussin kyydissä. Vaikka tiesin, että satakilometriä ei ollut pitkä matka -se oli pitkä matka sinun luoksesi. Vaihdoin asentoani kärsimättömästi, upottauduin uudestaan ja uudestaan musiikin vietäväksi. Miten matka saattoi kestää näin kauan?

Muistelen aikani kuluksi ensimmäistä kertaa kun kohtasimme, sitä ensimmäistä kertaa, kun juoksit heti syliini. Sanoit, että ikävöit minua, vaikket ikinä ollut nähnyt minua. Sait huulilleni hymyn, eikä se kadonnut koko päivänä. Kunnes jouduimme eroamaan. Lähdit oppilaitokseen ja silloinkin meidät eroitti nämä kirotut julkiset kulkuvälineet, jossa tälläkin hetkellä istun. Tiesin, kun istuin silloin bussiin, tiesin, että matkasta tulisi pitkä. Sen matkan muistan aina, kun tunsin käsiesi lämmön omissa käsissäni. Enkä voi unohtaa loputonta itkua, itkua ikävästä. 

Tajuan hymyileväni, kun katson ulos pimeyteen. Tärisen kylmästä ja kiedon sinun lahjottaman hupparin tiukemmin ylleni. En ymmärrä kuinka nämä julkiset ovat ilman lämmitystä, vaikka pakkanen lähentelee jo kymmentä astetta.

Siirrän katseeni bussin kelloon, enkä tiedä vieläkään, kauan minun vielä pitäisi siinä istua. Kauan minun vielä pitäisi tuntea kehoni kylmäksi, onnettomaksi. Kauan minun vielä pitäisi tyytyä näihin muistelmiin sinusta, kunnes voisin taas sinut ihollani tuntea. Aika kulu, matka kulu, kulu, kulu, haluan jo luoksesi. 

Viimein nousen ylös paikaltani, heitän reppuni selkään, hyppään ulos julkisesta, heilautan kättäni kuljettajalle. Teen sen aina luoksesi tullessa, mutta kun joudun sinusta eroon, en kiitä ketään, en edes kuljettajaa. Astelen hiljaisia katuja pitkin, katselen samoja valoja, joita tuijotin bussin ikkunasta. Ja viimein erotan sinut. Sinun hymysi on yhtä säteilevä kuten aina. Silmistäsi loistaa elämäniloa, suunnaton ikävä. Juoksemme loppumatkan, kiedomme kätemme tiukasti toistemme ympärille, syleilemme toisiamme ja kuiskuttelemme rakastavaisia sanoja. Luoja, että olen ikävöinyt sinua. 

Aina kun näemme, tuntuu, kuin se olisi eka kerta. Aina kun kiedon kätesi ympärille, tuntuu, ettet olisi ikinä ollutkaan siinä. Aina, kun suutelen sinua, tuntuu kuin se olisi yhä se ensisuudelma, jonka sinun kanssasi jaoin. Tunnut niin hyvältä siinä ja tiedän, että koko maailman kadehtii meitä onnekkaita. Meitä niin sokeita, mutta silti niin onnekkaita. 

Kävelemme luoksesi, valloitamme sänkysi ja lellin sinut jälleen piloille. Naurusi täyttää pääni ja juovuttaa humalaan. Olet kaunis tyttöni. Makaat selälläsi, ja naurat kuinka höpsöltä taas näytän sojottavin hiuksineni. Nauran kanssasi, kiedon käteni lämpimän kehosi ympärille, kutittelen huulillani kaulaasi ja hihität suloisesti vastaukseksi. Olen juovuksissa, niin juovuksissa rakkaudestasi. Haluan pidellä ja tuntea sinut aina näin, aina ihoani vasten. Vedän jälleen kerran ominaistuoksuasi keuhkoihini, naurahdan ja suukotan poskeasi. Kuiskaat, kuinka hupsu olen, mutta jatkat pian, kuinka rakastat minun hupsuuttani ja minua. Vain enkelit tietävät, paljon rakastan sinua, kuiskaan.  

Voin ylpeänä kertoa, millaiselta onnellinen loppu tuntuu ja näyttää. Jaan kanssasi ilot, surut, menneisyyden ja tulevan. Enkä muuta halua. Tämä maailma on meille, meitä varten. Kulta, vain meillä on väliä, sillä muu maailma on katea rakkaudestamme. Katea rakkaudellemme.

Kunnes jälleen se kirottu julkinen vie minut pois luotasi. Mutta, rakas, minä palaan, minä palaan tyttöni. Ja joku kerta jään luoksesi ikuisesti ja valloitamme koko maailman yhdessä. Siihen saakka nämä kirotut kulkuvälineet erottavat meidät. 

Pieni lintunen

Ainesosia liikaa laitettu, nyt jo liikaa sekoitettu. Ei mitä teet? Etkö ymmärrä, ettei vihaa ja rakkautta kuulu sekoittaa. Etpä tietenkään. Sekoitat vain lisää, enemmän, virneen säilyessä kasvoillasi. Naurat, ilkut ja sekoitat lisää. Rakkautta, vihaa, rakkautta, vihaa, rakkautta, vihaa. Sekoitat liikaa, liikaa, enemmän ja enemmän. Tajuatko mitä teet? Tuo tyttö jo muuten epäkunnossa, olet sekoittanut aivan sekaisin tuon. Täyttänyt rakkaudella ja vihalla? Lopeta, pyydän. 

Ei, sinä jatkat. Jatkat sekoittamalla, vatkaamalla, ravistelemalla. 

Nyt tyttö epäkunnossa tuijottaa tätä maailma pää sekaisin.

Sekaisin vihasta, rakkaudesta, vihasta, rakkaudesta. 

Pitäisikö hänen vihata vai rakastaa ? 

Näitä ihmisiä rakastaa vai vihata?  

Vihata tätä maailmaa, vai rakastaa?

Lopulta hän vihaa ja rakastaa kaikkea 

-mutta aina vihatessaan, tai rakastaessaan kysyy; miksi?

Miksi hän rakastaa vihaamista, mutta vihaa rakastamista?

~ ~ ~

Vielä täällä vierelläs mä oon

Sua hylkää en

Mun pieni lintu vierelläs mä oon

Joko tiedät sen 

Kun täältä lähdetään

henget jäävät elämään

Vielä täällä mä vierelläs mä oon

Istun kaiteella. Kaide on seissyt siinä jo vuosia, ehkä satoja.

Kaide on ränsistynyt, kulunut, ruosteinen. Jonkun pitäisi huoltaa sitä.

Olen istunut kaiteella jo tunteja, vaikka voisin nousta lentoon ja lentää pois. Sen sijaan lepuutan jalkojani kaiteella, pyristelen meren sinisiä siipiäni. Olen lintunen. Pieni, soma -niin kaikki sanovat.

Pyristelen siipiäni jälleen, kallistan hitaasti sinistä päätäni, mustilla silmilläni tarkkaillen liikkeitänne. 

Pitkät mustat hiukset omistava mies henkilö kuljettaa käsiään hitaasti, mutta varmasti laihoilla lanteillasi. Kehostasi huokuu lämpö, minäkin tunnen sen. Musta hiuksinen kuljettaa käsiään kehollasi, tarttuen käteesi ja suukottaa kämmenselkääsi. Luot ujon hymyn kasvoillesi, kun katsot rakastasi silmiin. Minäkin hymyilisin, jos voisin. Tai minä hymyilen, mutta te ette vain tajua sitä. Tyhmät ihmiset -nauran mielessäni. Olette onnellisia, kahden kesken. Olette sulkeneet koko mun maailman ympäriltänne, ette tarvitse muita. Mies sulkee sinut syleilyyn, pitelee rotevaa kehoaan vasten, samalla kun hyväilee selkääsi. Kuiskattuja sanoja, piilotettuja lupauksia, ikuisuutta vannovia. 

Luulet kai, että olen jättänyt sinut, mutta olen läsnä ollut muistoissa ja unissa. Etsit minua, muttet löydä minua. Seison vieressäsi, muttet tajua minua. Jotkut kysyisivät minulta tyhmältä lintuselta, miksi tässä yhä kökötän ja sinua tarkkailen, mutta olet holtiton. Olet holtiton pikkulapsi tuon miehen varmoilla käsivarsilla, jotka syleilevät sinua parhaillaan. Olen seissyt vierelläsi, katsonut ja seurannut, kuinka vartut. Nyt tuon miehen saapuessa elämääsi, tiedän, voin pian alkaa lentämään. 

Juttelette, nauratte, pidätte toisianne hyvänä -niin sen kuuluu olla. Ravistelen siipiäni, ennenkuin levitän ne sivuilleni varmasti. Tälläisenä sinutkin halusin näkeväni. Varmana, kun levität siipesi sivuillesi ja viimein ponnistat irti maasta. Räpyttelen siipiäni hallitusti ja varmasti, kun lennän teidän ympärillä, ennenkuin lennän kohti taivasta. Voin aloittaa lentoni kohti etelää. Viimein voin palata luokseni kaltaisten. 

Tuo mies pitää sinusta huolen, olen varma siitä. 

Pysy aina yhtä varmana, kuten tuon miehen edessä. 

Why not?

Fuck this post

Fuck this post so much.

You want a “Why not?”

How about the way your best friend’s older sister will throw up by the side of the road because she’s crying so hard 

How about the way your best friend will sob for weeks in her showers, in her bedroom, in the bathroom at school

How about the way your mother will cry every time she looks at herself in the mirror and pictures herself bringing you home

How about the way your father’s eyes will NEVER stop mirroring the image of your hanging body

How about the way your boyfriend will sit in his room in silence, unable to eat or sleep, or even to fucking shower, because why would he want to continue without you

How about the way the girl who called you a brother will start crying every time she sees your parents

How about the way your family will sit in your house after the funeral looking blankly at one another, because god knows they can’t find a fucking thing to say that doesn’t just float through the air where you should be walking

How about the way your sister will wake up every morning and see your door and convince herself that you could still be there, just sleeping in your bed

How about the way your ex girlfriend will come over and pull your clothes from the drawers and cry while she holds them desperately to her face to breathe in what’s left of you

Don’t you dare tell me it won’t change things

There may be stars in the sky and wind in the air and sun in the clouds

But without you we do not want them

Don’t you dare be selfish enough to believe you aren’t important to us

So fuck this post

and fuck this romanticism of suicide

and fuck you for leaving my sister to cry in her room when she thinks nobody can hear by.tumblr

Usko, toivo, rakkaus.

Tuijotan kelloa. Viisarit liikkuu. Tik-tak. Aika kuluu, mutta hitaasti. Se matelee. 

On kulunut varmaan jo päivä, kuukausi tai vuosi -ehkä useampikin vuosi.

Joku soittaa kai taas puhelimeen, yrittää koputtaa oveenkin. En vastaa, en avaa -en jaksa.

Lukemattomia kertoja huutanut, etten tahdo kuulla enempää. 

Kuulla enempää siitä, miltä sinusta tuntuu, tai teistä.

Oletteko miettineet miltä minusta tuntuu?

Miltä minusta tuntuu tässä pimeässä huonessa, jossa ei ole valoja, ei pilkahdustakaa. Keskellä ei mitään. Toivon, uskon ja rakkauden kadottaneena. Täysin eksyneenä. Rakkautta ei voi etsiä, mutta sen ehkä kestää. Mutta ilman uskoa ja toivoa, ei ole mitää. Ei toivoa huomisesta, ei uskoa parempaan. 

Joten miltä teistä tuntuu? Tuntuu, kun en enää puhelimeen vastaa, kun riistän teiltä toivon, että vastaisin ja hetki hetkeltä usko hiipuu perässä kuihtuneeksi. Kun jäätte tyhjään kammioon, ilman vastausta. Ilman vastauksia. Ilman tietoa siitä, mitä tapahtui, miksi tapahtui. 

Siltä minusta aina tuntui.

Mutta kun päivät, kuukaudet ja vuodet kirii. 

Ette muista enää katsoa taakse ja kysyä miksi.

Teillä on vastaukset. Teillä on elämä.

Teillä on usko, toivo, rakkaus.

promises loneliness memories

“全部HATEになったら、生きてる意味ないですからね。

There’s no meaning to live if I hate everything.” 

Miten vain, kunhan ei yksin.

Näen nuoren parin. Miehellä on itsevarma olemus, kun Naisen silmistä huokuu pelko. 

Nainen kuitenkin luottaa mieheen, hän luottaa puolisoonsa, joka on luvannut ikuisesti pysyä vierellä. 

Nainen luottaa siihen tietoon, ja siihen, että Mies aina pitelee häntä kädestä kiinni. 

Että mies on aina hänen vierellään, sekä auttaa seisomaan ja kohtaamaan uuden päivän. 

Naiselle on todettu masennus, skitsofrenia, ehkä jotenkin hullu? Ken tietää? 

Mies on kaikesta huolimatta luvannut rakastaa Naista niin ylä, kuin alamäissäkin. 

Nainen kulkee Miehensä vierellä, hymyilee Miehensä kautta, pidellen tuon käsivaresta tiukasti kiinni. Mies hymyilee itsevarmasti, tukien Naistaan. Naisen ei tarvitse olla vastuussa mistään, hän voi turvautua Mieheensä aina. Ei ole hetkeä, kun hänen täytyisi olla itse vastuussa itsestään. Mies on aina vierellä. Mutta mitä tapahtuu, kun unohtaa rakastaa itseään? Mitä tapahtuu, kun ei näekkään muita ihmisiä? Mitä tapahtuu, kun se, jota olet vain ja ainoastaan rakastanut, jättää sinut lopullisesti? Mitä, kun oletkin yksin? 

Mies saa kuulla -on hänellä elinpäiviä jäljellä sormin laskettava määrä. 

Sairaus etenee nopeasti, syö solu solulta Miestä enemmän ja enemmän. Sekuntti sekunnilta. 

Nainen joutuu katsomaan vierestä, kuinka hänet ainut enkeli tekee kuolemaa. 

Kuinka hänen puolisonsa valuu hitaasti, mutta varmasti kohti viimeistä paikkaa.

Koittaa aamu, jolloi linnut eivät laula. Aika on seisahtanut. 

Aurinko ei paista, mutta pilviäkään ei ole taivaalla. 

Kaikkialla on hiljaista. Tuntuu, kuin koko maailma odottaisi.

Odottaisi, että kaikki romahtaisi. 

Ja niin Nainen herää yksin tähän maailmaan. 

Mies pois nukkunut on, jo kaukana täältä. 

Nainen huusi, rukoili, itki, aneli -mutta mitä hän ikinä tekikään, hän oli yksin. Ikuisesti.

Hautajaiset menivät ja aika Miehestään alkoi muuttua muistoiksi, vain suureksi epämääräiseksi möykyksi. Ei ollut yhtä tiettyä hetkeä, kun hän olisi jäänyt yksin, vaan hän oli jäänyt yksin jo kuullessaan Miehensä tuomion. Siitä seuraamat tapahtumat olivat vain varmistuksia siitä, että jäi yksin.

Miehen lähdettyä, Nainen palasi jokaiselle nuorelle kertomaan, kuinka ketään ei saisi ikinä turvautua yhteen ihmiseen. Kuinka ei saisi luottaa sanoihin -ikuisesti, en jätä sinua, olen aina täällä. Nainen halusi kertoa jokaiselle, että useiden itsemurha yritysten jälkeen ei ole vieläkään toipunut, vaan yhä näkee miehestään unia. Hän ei osaa vieläkään seistä yksin, eikä hänellä ole ketään, koska hän oli antanut kaiken miehelleen. Myös itsensä. Hän oli kuollut samalla, kun hänen Miehensä oli poistunut tästä maailmasta.

Ihmiset aina palasivat sanomaan, että hänen kuului elää, mutta Nainen esitti vastakysymyksen joka kerta:

Minkä takia elää, kun olen jo kuollut?

Ihmiset hiljenivät sen jälkeen ja jättivät Naisen yksin. 

Yksin. Ja niin koitti aamu, jolloin Nainenkin oli jättänyt tämän paikan.

Jälkeensä jättäen kirjeen, joka koostui lauseista: 

Sä tiedät parhaiten, ketä olet.

Sun täytyy vain itteäs rakastaa, jotta jotain jää, kun yksin jäät.

Jos rakkauttas jaat, sun täytyy ansaita sitä takas, eikä yksin elää rakkauden kanssa.

Rakkauteen lukeutuu kaksi ihmistä, mutta älä lakkaa rakastamasta itseäsi.

Älä jätä itseäsi ulkopuolelle, älä unohda, miten seistään kahdella jalalla.

Älä päästä irti siitä, mitä olit, ennen rakastumista. 

Älä unohda, kuka olet.

Paras ystäväni

Kunpa teitä olisi olemassa -kuiskaan ilmaan, kun kosketan huurtunutta ikkunan lasia. Se on huurtunut aika päiviä sitten, eikä se ota palatakseen normaaliksi. Olen tuijottanut huuruiseen pimeyteen päivät, yöt. Aurinko ei ole noussut, ei kertaakaan. Olen kadottanut jo tiedon siitä, kauan olen istunut. Tunteja, päiviä, kuukausia, vuosia? En ole varma.

En tiedä, kauan tuo hahmo on tuijottanut minua. En ole varma edes, onko ulkona ketään hahmoa. Sivelen ikkunan kylmää pintaa, kun yritän mielessäni pohtia, miten jälleen saisin jalkani toimimaan. Ne ovat turtuneet, kylmentyneet .. ehkä kuolleet? Tarkemmin ajateltuna minun kehossani ei taida toimia mikään muu, kuin hitaat ajatukseni. Sydämeni on lakannut lyömästä, sekä vereni on hyytynyt. 

Ja sitten tunnen sen. Sinun kylmän otteen olassani. En käännä katsettani, sillä tiedän, että olet saanut tarpeeksi näistä haavemaailmoista. Revit minut ylös maasta, pakotat minut seisomaan kahdella jalalla ja yrität takoa päähäni, ettei ulkona ole ketään. Huudat tyhjälle mielelleni, tyhjälle sielulleni, tyhjälle pääkopalleni, joka ei ymmärrä mitä uhoat. Pitelet käsissäsi jotain metallista esinettä. En näe kunnolla mikä se on. Yllättäen koko kehoni valtaa kylmä tunne, jonka sinä aiheutat. Olet ampunut minua. Veri alkaa välittömästä maalata lattiaa uudella sävyllä, eikä jalkani kauaa kanna. Joku pitelee minusta kiinni, mutta se ei ole kylmä ote. Se on lämmin ote, joka rauhoittaa ja pitelee minua aloillaan. 

Nyt olen ikkunan ulkopuolella ja muiden mielipiteiden vastaisesti, olen sisällä. En ikinä ollut sisällä, kun oikeasti olin. En kuulunut sinne, en miltään osin. Nyt seison vieressäsi ja saatan tuntea kevyen ilmavirran kasvoillani, kun hymyilen väsyneesti. Tiedän, että olet tullut pelastamaan minut. Tiedän, ettet koskaan jätä minua. Tiedän, että olet paras ystäväni.

B e h i n d

 

Ootteko koskaan jäänyt katsomaan muiden ihmisten elämää vierestä?

Ootteko jääneet kadulla seisomaan, vain ihaillaksenne muiden elämää?

Oletteko koskaan kokenut kipua, kun katsotte vierestä nauravia ihmisiä?

Oletteko joskus tunteneet kuuluvan ulkopuoliseksi sen rajan puolen, jolla asiat on paremmin?

Oletteko miettineet, minkä takia ette voi nauraa, kuten tuo nuori kiskalla kavereidensa kanssa?

Oletteko vetäneet syvää henkeä, vain yrittääksenne tuntea sen iloisuuden, minkä muita piirittää? 

Onko tuntunut, että olette omassa kuplassa, kuplassa, joka suojaa teitä kaikelta hyvältä?

Onko tuntunut, että nämä ihmiset ympärillä nauttii ja nauraa, kun itse kuolet vieressä?

Onko tuntunut, että muut ihmiset jotka nauravat ja iloitsevat, ovat eri maailmassa vaikka seisoisi edessänne?

Olen tuntenut sen kaiken. Enkä haluaisi tuntea.

En halua tuntea sitä suunnatonta mustasukkaisuutta kyvystä olla iloinen.

Tuntea sitä kipua, mikä syntyy väkisin hymyilemisestä. Tai tuntea sitä väsymystä kasvoilla. 

Haluan vain hymyillä ja olla sillä puolen kuplaa, jolla voi hymyillä ja olla iloinen.

En vain nähdä varjoja siitä menneisyydestä, jossa kaikki oli paremmin...

Why was the heart built up to be so fragile?

Just try and stay positive

Onko mitään hyötyä koittaa taistella 

Vastaan vihaa ja vääryyttä 

Ei kukaan kuitenkaan edes nosta katsettaan 

Kun kauneus tekee kuolemaa, 

Oikeus ristiinnaulitaan 

And again leaks the roof, the sorrow drips in 

The hidden agony at last found it's way here 

Kuin olisi isketty puukolla keuhkoihin ja sydämeen.

Kuin olisi heitetty vasten seiniä ja jätetty kuihtumaan.

Siltä minusta nyt tuntuu.

Vaikka kaikki loppuisi yhdessä illassa

Kun heität ruokaa pois, mieti niitä, jotka eivät saa ruokaa. 

Kun et auta avun tarpeessa olijaa, älä kysy miksei sinua auteta.

Kun käännät selkäsi, älä kysy miksi olet yksin.

Kun haukut jotakuta, muista, että tuollakin on perhe ja ystävät.

Kun syrjit, kiusaat ja tuhoat muita ihmisiä, muista, tulee vielä päivä kun kohtalo rankaisee.

Kun sinusta tuntuu, ei elämällä ole mitään sinulle, muistele hyviä aikoja.

Kun sinusta tuntuu, et jaksa enää, muistele niitä, jotka nuorena täältä lähti.

Muista arvostaa elämääsi, ei ole käsissäsi se hetki, kun et voi enää elää.

Toimi aina, kuten haluaisit itseäsi kohdeltavan. 

Älä kurottele täydellisyyttä, koska vähempikin varmasti riittää.

Aina kun pahaa tapahtuu, tiedät, että asiat voisi olla pahemmin. 

Siihen saakka, kun hengität, on toivoa.

Vanhempiakin on helppo vihata, mutta kuinka moni huutaa ilosta, kun ne oikeasti kuolee.

Kuinka moni sanoo sanat rakastan sinua mielessään, 

mutta myöhemmin tajuaa sen olevan myöhäistä sanoa ääneen?

Anna arvoa elämän pienille hyville asioille, nekin voisivat olla pahoja.

Anna arvoa ennen kaikkea itsellesi, mutta myös läheisillesi.

Jos tänää ei tunnu hyvältä, ei huominen välttämättä ole yhtä huono.

Älä tuomitse muita, vai oletko itse täydellinen?